Hääpaikan koristelu

Häitä edeltävä päivä oli kyllä kiireisen hääviikon kaikista kiireisin päivä. Aamulla Joni lähti kauppaan ja hoitamaan viimeisiä asoita kaupungille. Tehtävälistalla oli mm. hankkia mulle hääpäivän aamupalaksi karjalanpiirakoita, hehe. Minä lähdin äitini ja tätini kanssa ensin puutarhaan leikkaamaan kukkia ja sitten pienelle ojanvarsien ja metsänreunojen kierrokselle luonnonkukkia keräilemään. Kerron vielä meidän kukkienkasvatusprojektista myöhemmin lisää. Se ei mennyt ihan kuin Strömsössä, mutta kukkia oli silti hääpaikalla enemmän kuin tarpeeksi!

Kotosalla valtaosa nyssäköistä oli jo valmiiksi pakattuna hääpaikalle lähtöä varten. Minä vielä tulostelin ja leikkelin ja mitä lie askartelin viimeisiä pieniä lippulappusia, jotka oli aikaisemmin unohtuneet tulostaa ja viimeistellä. Nyssyköitä pakattiin autoo ja peräkärryyn, eikä yhteen kyytiin todellakaan mahtunut kaikki mukaan tuleva. Jos jotain tekisin toisin, niin miettisin vielä tarkemmin käyttöjärjestyksen suhteen pakkausjärjestystä. Osa tavaroista, joita oltaisiin tarvittu heti ei ollutkaan ensimmäisessä kuormassa. Osa oli pakattu meidän autoon, vaikka luultiin niiden olevan vielä vanhempien luona, joten turhaa odottelua tästä säädöstä seurasi.

Hääpaikalla meillä oli väkeä ihanasti valtavan paljon apukäsiä. Mua harmitti koko päivän se, että en ollut ehtinyt tehdä riittävän hyviä ohjeita. Olin niin vannonut, että teen täsmälliset ohjeet ja hyvän työnjaon valmiiksi, ettei hääpaikalla tarvitse ihmetellä ja kysellä mikä menee minnekin ja mitä voisi tehdä. No, en vaan ehtinyt. Ehdin kyllä tehdä koristeluohjeista neljän sivun mittaiset ohjeet, mutten tiedä huomasiko kukaan niitä edes lukea. Joten vähän tuli säätöä ja sehän mua vähän otti päähän, kun olisin itse voinut sen välttää... niin kuin vakaasti olin aikonutkin. No, jokainen löysi lopulta itselleen tehtävää.

Perjantai

Homma ei todellakaan olisi sujunut noin helposti, jos apujoukoissa ei olisi ollut niin ihanaa porukkaa, joille uskalsin antaa vapaat kädet. Päätalon ruokapöytien laittamiseen annoin vapaat kädet sitä tehneelle poppoolle, äiti ja tätini tekivät kukka-asetelmat ilman mitään tarvetta mun valvomiselle, serkkuni laitteli karkkibuffan ilman sen kummempia ohjeita ja niin pois päin. Ja kaikista tuli enemmän kuin hyviä. Ihan huippua. Yksi kaasoista organiseerasi vaikka sun mitä, lämmitteli talkoosopat ja piti huolen, että lapsukaiset sai syödäkseen ja siinä toisella kädellä rauhoitteli mua aina kun meinasin romahtaa. Lisäksi yksi joukko ei-niin-askarteluintoisia apujoukkoja - mun isoveli ja setä muun muassa - hoitivat kymmenien silkkipaperipompomien avaamiset.

Kun perjantai-iltana kello kahdeksan aikaan vielä kuorrutettin serkkuni kanssa hääkakkuja, meinasi kyllä pieni uuvahdus ja romahduskin tulla. Kun vielä loppuhuipennukseksi rikoin pitopalvelun maitokannun ja vatkasin kermat voiksi. No, sirpaleet tuo onnea vai miten se meni. Pelasin vain varman päälle hoitamalla ne sirpaleet jo edellisenä iltana. Ja arvatkaapa olinko hiilenä itselleni, kun huomasin, että annoin pitopalvelulle väärät avaimet, eikä pitopalvelu pääsisikään hääpaikalle sisälle. Eikä pitopalvelun setä vastannut mun puheluihin. Sekin homma hoitui, kun tätini ja setäni lupasivat käydä hääpäivän aamuna tuomassa avaimet hääpaikalle siihen kellonaikaan, kun pitopalvelu oli paikalle saapumassa.

Perjantai_2

Kaikkinensa siis hääpaikan koristelupäivästä jäi itselleni vähän nihkeät fiilikset. Olin niin harmissani siitä, että olin hoitanut niin monta asiaa niin paljon huonommin kuin mun piti. Mun möhläilyn seurauksena päivä venyi ja niin monta mutkaa tuli matkaan. Tyhmä minä. Tätä kirjoittaessakin vielä oikein ärsyttää. Minä itse vain, ei kukaan muu. Nimittäin meidän apujoukot oli maailman ihanimmat, hoitivat sen kaaoksenkin kuntoon. Kukaan ei ollut yhtään hermostunut mulle, vaikka minä mokailin ja hoidin hommia huonosti. Päin vastoin. Ja juhlapaikasta tuli aivan ihana! Siitä en voisi kiitollisempi olla. Toivon vaan, ettei apujoukoille jäänyt traumoja!

Tosiaan, siinä puolen yhdeksän aikaan saatiin itsemme pakattua autoon ja lähdettiin huristelemaan "kotia" kohti. Mutta eipä silloinkaan vielä ollut kaikki hommat kunnossa, mutta palataan hääpäivän aattoiltaan seuraavassa postauksessa! Ja sen jälkeen herätäänkin jo hääpäivään, iiiiks! Joko teitä jännittää? Mua ainakin jännittää kirjoittaa siitä, mutta kivalla tavalla onneksi!

Tänään 9 vuotta yhdessä

Picture: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com
Kuva: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com
  • 9 vuotta yhdessä, joiden varrelle on osunut:
  • 8 talviturkin heittoa järveen viimeistään 30.5.
  • 7 yhteistä risteilyä Tallinnaan tai Tukholmaan
  • 6 kuukautta 2428 kilometriä meidän välissä
  • 5 reissua sairaalaan leikkaukseen
  • 4 yhteistä (vuokra)kotia
  • 3 reissua Leville laskemaan
  • 2 Backstreet Boysin keikkaa, 2 Kaija Koon keikkaa ja 2 Linkin Parkin keikkaa
  • 1 elämän suuri rakkaus
  • 0 unohtunutta merkkipäivää
Tiedän jossain onnistuin, kun sinuun takerruin. 

Trash the Dress Coming Up!

Viikonloppuna on edessä jotain jännää! Nimittäin trash the dress -kuvien ottoa! Iiks! En enää muista olenko puhunut blogissa paljoakaan trash the dress -kuvauksista, mutta sellaiset on meille tulossa. No, jossain määrin. Nimittäin toivon kyllä, ettei mun hääpuku ihan totaalisen pilalle mene. Järveen olisi kylläkin tarkoitus mennä hääpuvun ja sulhasen kanssa uimaan - niin siistiä.

En pistä ollenkaan pahakseni puvun kastumista tai likaantumista. Molempia tuli ihan riittävästi kokeiltua jo hääpäivänä! Joten järven lisäksi olen valmis myös möyrimään maassa. Istumaan rantahiekalla tai makoilemaan metsässä. Saas nähdä mitä tullaan keksimään! Ajatukset ei ole kovin selvillä ja kuvaajakin on ensimmäistä kertaa tällaisia kuvia ottamassa, joten vähän yhteistä kokeilua se tulee olemaan. Kuvailemaan mennään siis meidän ystävän, Jaakko Perälän kanssa. Sen tiedän varmaksi, että ihania kuvia tullaan saamaan. Niissä saa näkyä mun mielestä ihan reippaasti Jaakon oma tyyli. Me ei välitetä väkinäisestä poseeraamisesta ja pönöttämisestä epäluonnollisissa asennoissa, joten rentoa olemista ja fiilistelemistä on varmasti luvassa!

Tähän alle kokosin muutaman kuvan jutuista, joista tykkään. Veden alla otetut kuvat olisi niin siistejä, mutta onneksi meidän suunnittelema järvi ei ole niin kirkasvetinen, että tarvitsisi edes alkaa pohtia veden alle sopivia välineitä, heh.

TDD_1 TDD_2 TDD_3
Upeat kuvat on ottanut:

Mitä te tykkäätte? Ottaisitteko itse trash the dress -kuvia? Ja jos ottaisitte, uhraisitteko oikean hääpukunne vai hankkisitteko kuvauspuvun? Niitä näkyy aika paljonkin! Niin, ja olisiko kukaan muu valmis lähtemään uinnille 15 asteiseen järviveteen?

Pps. Kannattaa mennä kurkkimaan Jaakon blogiin- sinne on ilmestynyt tässä loppukesästä niin ihania hääkuvia, että! Tykkään kyllä tämänkin Jaakon tyylistä älyttömän paljon.

Torstai-illan väsähdys

Hääviikon torstai oli piiiitkä päivä. Haastattelun ja valokuvauspalaverin jälkeen luvassa oli vielä sellainen pieni projekti kuin hääkakkujen täyttäminen. Jos totta puhutaan niin yllätyin siitä kuinka helposti ja nopeasti se homma sujui. Mitä nyt luultiin, että pitää lähteä vielä puolen tunnin automatkan päähän kauppaan kesken leipomisen.. mutta ostettu mascarpone riitti kuin riittikin. Mutta ei kyllä jäänyt yhtään purkkia käyttämättä! Jääkaapista jouduttiin nappaamaan pois valtaosa hyllyistä, jotta saatiin sinne pinottua muutama kakku. Vaikkei ruokaa meinannut enää jääkaappiin mahtua niin toki tärkeimmille jutuille, eli viinitonkalle, oli silti tilaa!

Torstai_2

Kyllä siinä vähän hermoja viilentävää tarvittiinkin. Ihan hukkaan meni iloitseminen siitä, että kakkuhommat hoitui nopeasti, kun kakkujen leipomisen jälkeen piti vielä pakata ne edellisenä päivänä tehdyt vieraslahjakeksit, ommella pöytäliinat oikeaan mittaan, pakata kaikki valmiiksi juhlapaikalle lähtemään, kokkailla keittiössä nimikkodrinkkejä varten.. ja mitä vielä. Niin tietysti puolilta öin hoksattiin yhtäkkiä, että pöytäliinat oli unohtunut fiksata, vaikka senkin olisi voinut tehdä ties kuinka kauan sitten.

Hermo alkoi kiristyä, väsytti niin tajuttomasti ja tuntui, ettei tekeminen lopu millään. Mutta raivolla vaan hommia eteenpäin. Onneksi oli taas monta käsiparia talkoissa paikalla myös yömyöhään, kun tällaisia hoksauksia tuli. Kun urakka saatiin valmiiksi, Joni päätti tehdä meille "boolia". Aineksiksi löytyi pippurivodkaa ja vadelmapillimehua. Lämmintä tietenkin. Mutta kelpasi sekin, kun siinä hekoteltiin illan päätteeksi olkkarissa...

Kun kaikki muut olivat jo menneet nukkumaan, me Jonin kanssa jäätiin vielä hoitamaan viimeisiä asioita ja tekemään listaa perjantain ohjelmassa olleista asioista. Noin vartin ahkeran työskentelyn tuloksena huomasin istuvani katse jähmettyneenä kaukaisuuteen, Joni ei ollut jaksanut edes olutta avata ja minä olin saanut vihkooni kirjoitettua ainoastaan sanan Heinää. Revettiin kyllä ihan hillittömään hepulinaurukohtaukseen, kun tajuttiin miten surkea näky oltiin. Siinä vaiheessa oli vissiin fiksumpaa lähteä unten maille. Heinät ehti hoitaa perjantainakin.

Torstai_1

Kaikki torstaina tehty (niitä pöytäliinoja lukuunottamatta) oli myös torstaille suunniteltu. Koko viikon mulla pysyi tosi hyvin ennalta suunnittelemani ohjelma ja aikataulu. Kuitenkin torstai-iltana se konkretisoitui kuinka rankka tämä viikko kaikkinensa oli. Väsytti niin paljon. Suoraan sanottuna pelotti, että en jaksa nauttia lauantaina hääpäivästä yhtään. Olin nukkunut koko viikon tosi huonosti. Mennyt nukkumaan myöhään, nukkunut levotomasti ja herännyt tosi aikaisin, Ja koska mulla on maailman herkin yökkäysreflekti, melkein joka aamu jännitti tai stressasi niin paljon, että laattahan se hampaanpesun yhteydessä lensi. Tuttu juttu mun elämän varrelta aiemminkin. En esimerkiksi usko koskaan menneeni työhaastatteluun ilman jännäpahoinvointia.

Eikä meinannut tulla torstai-iltanakaan uni. Olin varmaan mennyt jo ihan yliväsyneeksi. Joten perjantai-aamuun herättiin väsyneempänä kuin minään muuna aamuna. Onneksi en vielä aamulla osannut aavistaa kuinka rankka päivä siitä olikaan tulossa. Jos sen olisin aavistanut, olisin varmaan perunut koko häät. Toistan itseäni, mutta väsymys, siinäpä häiden ympärysajan teema!


Liebster Award -blogihaaste

Liebster_1

Sain Heidiltä Liebster Award -haasteen, jossa on tarkoitus vastailla yhteentoista kysymykseen, keksi äsaman verran uusia ja haastaa uusia bloggaajia vastaamaan. Kiitos haasteesta Heidi! Musta on aina kivaa vastailla kysymyksiin. Tällä kertaa en haasta enää ketään, koska kaikki hääbloggaajat on taidettu jo haastaa. Jos sua ei ole, niin nappaa ihmeessä nämä samat kysymykset ja vastaile näihin, luen mielelläni muidenkin vastauksia!

Niin ja koska en tykkää postailla ilman kuvia, heitin joukkoon muutaman räpsyn meidän heinäkuiselta (esiaviolliselta!) sunnuntaikävelyltä Lammassaareen!

Liebster_4

1. Mikä hääsuunnittelussa on parasta?
Yhdessä unelmoininen! Ne hetket, kun sai viettää aikaa yhdessä oman rakkaan kanssa meidän tärkeää päivää suunnitellen. Just sen takia hääsuunnittelu pitkän kaavan mukaan oli ihanaa. Tiedättekö sen sanonnan, että it's not about the destination, it's about the journey? Tykkään siitä ajatusmallista.


2. Mikä hääsuunnittelussa ärsyttää eniten?

Kun joku muu vesittää sun ajalla, vaivalla ja huolella tekemät asiat. Esimerksiksi se, että olet itse hyvissä ajoin liikkeellä ja hoidat hommat kuntoon ja sitten viime hetkellä joku peruukin koko homman.

3. Kumman valitsisit: omakotitalon semi-maaseudulta vai kerrostaloasunnon (suur)kaupungin keskustassa?
Ehdottomasti omakotitalon maaseudulta. Se ei vaan vielä ole realistinen haave, joten nyt otetaan kaikki mahdollinen irti elämästä kerrostaloasunnossa Helsingissä (merinäköala, en valita!). Mutta ei tämä pidemmän päälle ole meidän juttu, se on selvää. Perhe ja perunamaa on paljon enemmän meille sopiva konsepti.

4. Millainen on unelma-asuntosi?
Rauhaisalle tontille rakennettu moderni, mutta kodikas omakotitalo, josta löytyy iso ja valoisa keittiö, leivinuunilla varustettu takka ja hyvä sauna. En panisi pahakseni myöskään pukeutumishuonetta, jossa yksi seinä on varattu kengille ja keskellä on senkki. Niin ja kotibaari voisi olla myös, meillä on sen verran reippaasti drinkkilaseja, heh.

5. Jos sinulla ei olisi taloudellista pakkoa käydä töissä, kävisitkö silti?
Kävisin vapaaehtoistöissä. Oon jo kauan aikaa sitten päättänyt, että jos päädytään kylpemään rahassa niin perustan pienen putiikin, jossa myyn itse tekemiäni vaatteita, koruja ja muuta ja lahjoitan kaiken tuoton pois. Tai sitten voisin tehdä vapaahetoistöitä esimerkiksi jossain järjestössä. Mutta jos ei olisi taloudellista tarvetta niin en nostaisi mistään palkkaa.

6. Jos sinulla olisi rajaton hääbudjetti, mikä on sellainen asia jonka häihisi kustantaisit (mutta nyt et voi)? Onko tällaista asiaa ollenkaan?
Toki sellaisia löytyy vaikka kuinka paljon. Meidän häihin olisi hankittu esiintymään Backstreet Boys, Linkin Park, sekä unelmatrioni Robin, Kaija Koo ja Pikku G. Nämä kolme viimeistä lavalle yhtäaikaa. Ja sulhaselle kustantaisin F1-auton menopeliksi kirkolle saapumiseen! Vissiin voi hyvillä mielin sanoa, että jos olisi rajaton hääbudjetti niin homma lähtisi huolella lapasesta!

Liebster_3

7. Mikä on sellainen asia, mitä et mistään hinnasta jättäisi häistänne pois (sulhasta ei lasketa)?
Mistään hinnasta... hmmm... valokuvaajaa!


8. Mikä on hää-inhokkisi (esim. joku hääleikki, häätapa, ihan mikä vaan...), mitä et ikimaailmassa ottaisi omiin häihisi?
Mulla on todella vähän hääinhokkeja. Tässähän joutuu oikein pohtimaan! No, ainakaan morsiusmessu ei ole mua varten. Ja silmät sidottuna lakanan taittelu ei välttämättä innostaisi mua ollenkaan, mutta en nyt sitä olisi inhonnut, jos olisi laitettu niin tekemään.


9. Uskotko, että avioliitto tulee muuttamaan arkeanne? Miten?
Mehän tosiaan ollaan jo naimisissa.. mutta en uskonut avioliiton muuttavan arkeamme mitenkään. Vähän jopa ajattelin, ettei se edes tunnu millekään. Mutta se kuitenkin tuntuu tosi ihanalle, arkea ei ole mitenkään muuttanut ja se on ihan superihana juttu se!

10. Mikä olisi unelma-häämatkakohteesi?
Aikaisemmin se oli ihan satavarmasti Malediivit, mutta nyt ajatus on muuttunut siihen, että unelmien häämatka olisi viikko New Yorkissa ja sen jälkeen pari viikkoa jossain huvilalla vaikka Italiassa.

11.Jos hääbudjettisi olisi hyvin pieni, esim. 2.000 euroa ja sillä pitäisi päästä naimisiin, millaiset häät järjestäisit?
Tää on ihan mahtava kysymys ja olen ajatellut postausta samasta aiheesta, joten sopiiko, jos vastaan tähän omassa postauksessaan!

5+1 ajatusta palaverista hääkuvaajan kanssa

Normaalisti blogin tapoihin kuuluu, että jutut lähtevät aina rönsyilemään ja kirjoitan aivan turhan pitkiä juttuja. Joten kokeillaan vähän erilaista lähestymistapaa tähän postaukseen! Hääviikon torstai alkoi sillä, että Keskisuomalaisen toimittaja ja kuvaaja tulivat haastattelemaan meitä. Haastattelun venymisen myötä oltiin ei-todellakaan-muodikkaasti myöhässä hääkuvaajamme Jaakko Sorviston kanssa sovitusta palaverista. Inhoan myöhässä olemista, joten harmitti. Mutta palaveri Jaakon (ja myös paikalla olleen toisen häitämme kuvanneen Jaakon) kanssa saatiin hoidettua ja tässäpä "tiivistettynä" 5+1 ajatusta tuosta paliksesta:

  • Älä skippaa palaveria! Kuvaaja kannattaa todellakin tavata kasvokkain tai videon välityksellä ennen häitä. Minä olin jännittänyt kuvausta ja kuvattavana olemista ennakkoon oikeastaan ihan älyttömän paljon. Oli kiva jutella ja vähän tulla tutummaksi ennen hääpäivän aamua. Jaakko osoittautui vieläpä todella mukavaksi tyypiksi ja on tosi helposti lähestyttävä! Oli kiva myös kuulla millaisia odotuksia ja ajatuksia Jaakolla oli meidän päivän kuvaamisesta.
  • Ole valmis joustamaan! Muista millaiseksi olet suunnitellut päivän aikataulun, mutta ole valmis myös joustamaan aikatauluissa. Me muutettiin Jaakon ehdotuksesta toisen potrettisetin ajankohtaa ja sen myötä muutamaa muutakin juttua, jotta saataisiin kuviin mahdollsimman kiva loppuillan valo. 
  • Muista kertoa ylläreistä! Valo- ja videokuvaajat luultavasti hyötyvät siitä, että tietävät myös "yllätysohjelmat". Pidä huoli, että esimerkiksi kaaso tai bestman infoaa kuvaajalle sellaiset ohjelmat, joista hääpari ei tiedä ja osaa varoittaa. Esim. ryöstö on sellainen, joka luultavimmin tapahtuu hääparille yllärinä.
  • Luota ammattitaitoon! Kannattaa kuunnella korvat höröllä sellaisen ihmisen ajatuksia, joka kuvaa häitä ammatikseen. Meillä oli muutamia ajatuksia kuvauspaikkatoiveista, mutta otettiin ilolla vastaan ehdotuksia. Ei sitä itse osaa todellakaan ajatella loppuun asti sitä, että missä on sopiva valo ja mikä ei vaan toimi taustassa. Todellakin kannatti luottaa Jaakon paikkaehdotuksiin ja siihen, että hyvä paikka on sellainen, joka antaa hääparin olla pääosassa.
  • Valmistaudu henkisesti! Palaverin tarpeellisin ja samalla pelottavin osa oli mielestäni se, kun puhutiin siitä millaista kuvaustilanteessa tulee olemaan. Tavallaan oli ihan älyttömän tarpeen kuulla kokeneen kuvaajan ajatuksia siitä millaisia tunteita kuvattavana oleminen saattaa herättää. Jaakon tyyliin kuuluu kuvata mahdollisimman aitoja hetkiä ja tunteita, joten ainakin minulta vaati hieman henkistä valmistautumista päästä siihen pisteeseen, että voi olla melkein vieraan ihmisen edessä mahdollisimman aitona. Ihan kuin paikalla ei olisikaan ketään muita kuin minä ja Joni, vaikka tyyppi kameran kanssa onkin vain parin metrin päässä.
  • + bonuskohtana - ota nyt hyvä ihminen vielä palaverin jälkeen kilokaupalla turhia paineita! Sanoinkin postauksen alussa, että olin stressannut etukäteen kuvausta paljonkin. Palaverin aikana tuntui hetken tosi helpottavalle, Jaakko oli mukava ja ajattelin, että hyvähän tästä tulee. Päästiin varmaan autoon asti, kun alkoi mun perinteinen hyvin todennäköisten asioiden stressaaminen ja Jonille ääneen murehtiminen - Mitä jos mää en osaakaan yhtään olla kuvattavana? Mitä jos mun naama kramppaa? Mitä jos mulla menee roska silmään ja mun toinen silmä on ihan punainen koko päivän? Mitä jos meistä ei tule yhtään hyvää kuvaa, kun mää en osaa olla irvistelemättä? Mitä jos, mitä jos, mitä jos... No, ei käynyt yksikään mun kauhuskenaarioista toteen. Joten hellitä vähän nainen ja luota siihen, että ammattilainen osaa hommansa ja jokainen onnellinen hääpari näyttää kuvissa ihanalle, vaikka olisitkin katsonut hääkuvaajasi nettisivujen gallerian läpi 14 kertaa ja todennut sen aikana ääneen 268 kertaa, ettet millään voi näyttää teidän hääkuvissa niin nätille kuin kaikki muut morsiamet omissaan.

Ja uskokaa tai älkää - jopa minä, todella epäluonnollinen ja levoton kameran edessä oleva ihminen - näytin omasta mielestäni ihan jäätävän hyvälle.

Niin hyvälle, että nyt ihmettelen vaan sitä, miten mää pystyin niin kauniille näyttämäänkään!

Vieraslahjat / hääkarkit

IMG_1353

Häiden ja niitä edeltäneiden hetkien läpikäynnissä jäätiin viimeksi hääviikon keskiviikon iltapäivään. Vihkikeskustelun ja kirkkoharjoituksen jälkeen suunnattiin tosiaan vanhempieni luo ja sinne kurvasi myös serkkuni Liisa apujoukkoihin. Ylimääräistä käsiparia tarvittiin, kun vuorossa oli nimittäin meidän "hääkarkkien" tekeminen.

Mehän päätettiin jättää perinteiset hääkarkit pois (vaikka niistäkin rakkausaforismeineen tykkään!) ja tehdä tilalle hääkeksit. Tällaiset pikkiriikkiset vieraslahjat. Jokaiselle vieraalle annettiin siis lahjaksi pieni teehetki - hääparipikkuleivät ja teetä.

IMG_1357

Äiti oli tehnyt keksipohjat jo ennakkoon ja keskiviikkoiltapäivänä ne piti "vain" koristella. Meillä oli aikamoinen liukuhihnameininki, kun minä tein sulhaskekseille sokerimassasta paidat ja takit, Liisa morsiamille sokerimassamekot, äiti sulhasten kukat ja mirrit sekä kaikki pikeerikoristelut. Hyvin voidellun koneiston osana oli myös tätini Raili, joka kantoi keksejä pikeerikoristelupöydälle ja siivosi meidän sotkuja minkä ehti. Ja jottei aika kävisi pitkäksi, kävi kaikki minua lukuunottamatta myös välillä osallistumassa paviljongin kasausharjoituksiin takapihalla.

Suoraan sanottuna keksien koristeleminen oli aika valtava urakka! Mutta suoraan sanottuna oli se myös sen arvoista. Onhan nuo ihan älyttömän suloisia!

IMG_1358 IMG_1359

Teepussien printin tein itse ja tulostin ihan tavalliselle kopiopaperille kotona. Halusin keksiä niihin jonkun suloisen "nimen" ja päädyin loppujen lopuksi enemmän tai vähemmän nokkelaan Teet minut onnelliseksi -tekstiin. Keskelle tietysti monogrammi ja taakse läppään hääpäivä ja tieto siitä mitä teetä pussi pitää sisällään.

Olin ehtinyt kasata ja täyttää osan kotona, mutta kyllähän hommia riitti myös talkooporukalle, kun keskiviikkoiltana vanhempieni luo kaffeille tulivat Joninkin vanhemmat ja sisko lapsineen. Aika iso homma oli edessä vielä torstaina, kun keksit olivat kuivia ja ne piti pakata noihin pieniin muovirasioihin. Jokaiseen rasiaan taiteltiin sellofaanisuikaleet pitämään sisukset paikallaan, aseteltiin yksi kumpaakin keksiä ja sujautetiin (toisiinsa pienellä teipinpalalla kiinnitetyt) teepussit toiselle puolelle. Sitten vielä narut päälle ja paikkakortteina toimineet nimilaput. Huh!

Itse olin kyllä tyytyväinen lopputulokseen ja itse tehty ja persoonallinen pieni muistaminen oli minusta vaivan arvoista. Toivottavasti vieraatkin tykkäsivät!

Mitäs te tykkäätte tällaisesta hääkarkin modernimmasta versiosta?

The Amazing Grease - Polttarit Osa 3

Sitten eilistä hilpeämpiin aiheisiin, eli luonnoksiin unohtuneen viimeisen (megapitkän) polttaripostauksen pariin! Ensimmäisen polttaripostauksen löydät halutessasi täältä ja kakkososan täältä.

Viimeksi jäin tosiaan siihen, että pakkauduttiin Jyväskylän keskustassa autoihin ja otettiin suunnaksi Hankasalmen Revontuli. Revontultahan olin jo polttarikalenterin perusteella yhdessä vaiheessa veikkaillutkin, vaikkakin Hyvän Arjen XXX -vihje oli mennyt täysin hutiin, vaikka sekin viittasi Hankasalmeen!

Matkan ajaksi meille oli ohjelmassa tietovisailua. Jokainen autokunta sai käsiinsä saman visailulomakkeen, jossa oli kaksi osiota: Joni-tietous ja Hyvä vaimo -tietous. Joni oli kaasojen pyynnöstä keksinyt itseään koskevia mahdollisimman vaikeita kysymyksiä ja hyvin oli siinä onnistunut. Toisessa osiossa taas kyseltiin kaikkea oleellisesti hyvän vaimon osaamiseen kuuluvaa, kuten pesumerkkejä ja ruuanlaittoon liittyviä juttuja. Helpotukseksi jokainen sai kaksi oljenkortta - Joni-tietoutta varten Kilauta Kirsille -kortin ja vaimousosiota varten Kilauta Äidille -kortin. Minä sain käteeni puhelimen ja kävi vielä niin hyvin, että kaikki mulle kilauttaneet kysyivät apua sellaiseen Joni-kyssäriin, johon satuin tietämään vastauksen. Siinä vaiheessahan minäkään en vielä tiennyt olenko oikeassa vai en. Meidän autokunta käytti Kilauta äidille -kortin erääseen pesumerkkikysymykseen ja minä kilautin rippijuhlilla juhlimassa olleelle Krista-kaason äidille. Tai isälle, kun äiti ei vastannut puhelimeensa. Valitettavasti oikeaa vastausta ei rippijuhlilta löytynyt, mutta oi vitsi että naurattikin silti.

P3_7

Kelit muuten suosi äärimmäisen hyvin, kun vähän satoi sillä välin, kun oltiin Way Out -roomissa ja hirveä kaatosade ja ukkosmyrsky ajoittui sen puolituntisen ajaksi, kun istuttiin autossa kohti Hankasalmea. Siellä me kurvattiin ihanan ison mökin pihaan ja alettiin kantamaan kamppeita sisään. Mökissä oli todella kylmä, kivilattia varsinkin. Jouduttiin soittamaan paikalle huoltomies auttamaan lämmityksen kanssa, kun ei vaan saatu mökkiä lämpiämään. Vaan kuinkas sitten kävikään, no perinteisesti tietenkin, kun parin tunnin päästä oli pakko pitää ovia auki, kun mökissä oli lämmöt täysillä, sauna päällä ja takassa tulet eikä muuten palellut enää...

Mökiltä lähdettiin vielä syömään massut täyteen Revontulen diner -tyyliseen ravintolaan. Ruokailun jälkeen palattiin mökille, vaihdettiin yöppärit päälle ja Mamma Italiana tuli tuomaan meille vähän juotavaa - ainekset Italian lippu -shotteihin. Tällä kertaa onneksi ilman absinttia! Mua naurattaa tuo alla oleva kuva, jossa etualalla Tytti rakentele meidän kerrosshotteja ja taustalla pöydällä on mun särkylääkkeet ja Strepsilsit, parit kaffekupit, renkaanheittopippeli, poliisiauton valo ja pöydän alla vielä pullo Suomi-viinaa.

P3_6 P3_2

Sitten mentiin vielä morsiussaunaan. Siellä oli kaikki laitettu viimeisen päälle. Mulle pähän koivuseppele valmiina. Kananmunat odotti suihkuhuoneessa mun hiuksiin iskeytymistään ja havunneulaset lauteilla päällensä istujaa. Joni oli kirjoittanut mulle kirjeen, jonka tarkoitus oli itkettää mua ja jestas, että onnistuikin. Mää niin tykkään siitä, että Joni ei ole koskaan pelännyt puhua tunteistaan ja ihanaahan se on kuulla toisen sanoin siitä, kuinka se odottaa meidän yhteistä tulevaisuutta. Siellä sitten vihdottiin ja muisteltiin menneitä ihastuksia.

P3_3 P3_4 P3_1

Pienellä porukalla lähdettiin myös järveen uimaan, vaikka vesi oli vielä aika kylmää. Oli ihan hullun hauskaa käydä pienellä kollektiivisella uimakokemuksella, vai mikähän se sen nimi oli? Juostiin kiljuntojen saattelemana järveen ja aika vauhdilla takaisin. Osa saunoi vähän lyhemmän ja osa pidemmän kaavan mukaan. Loppuvaiheessa saunassa oli jo niin kuuma, että lopulta istuttiin kylppärin lattialla ja puhuttiin pienellä porukalla tulevaisuuden haaveista. Joutessaan kaikki täyttelivät ystävänkirja -sivuja, joita on muuten edelleen ihanaa lukea. Ihan liian liikkistä lukea, mikä mussa on niiden ihanien tyyppien mielestä parasta. Ja se, että kaikki valitsivat ennemmin Kirsin ja Jonin häissä kuin pienissä häissä!

P3_5

Saunan jälkeen poltettiin takassa paha saunavasta ja heitin katolle hyvää vastaa esikoisen sukupuolen ennustamiseksi. En tiedä onko huonoa lapsilykkyä luvassa, kun en meinannut millään saada sitä vastaa katolle jäämään! Illalla laitettiin vielä diskovalot päälle ja Hellä ori soimaan. Innostuttiin ystäväni Marin kanssa esittelemään meidän vakkariakrobatiatemppua. Ihan yllättäen se onnistui täydellisesti.. paitsi sitten kun kamera otettiin esiin ei saatu enää aikaan muuta kuin vaaratilanteita, nauruhepuleita ja tällaisia taidonnäytteitä.

P3_8

Pikkuhiljaa porukka alkoi valumaan nukkumaan. Viimeisenä meitä jäi pystyyn neljän hengen porukka ja vaikka mulla ei todellakaan ollut yhtään ääntä jäljellä niin pelattiin vielä omaa Alias -versiotamme. Sitä missä itse kirjoitetaan sanat, ensimmäisellä kiekalla selitetään ne normaalisti, toisella yhdellä sanalla ja kolmannella pantomiiminä. Hyvä etten oikeasti pissannut housuuni naurusta, kun en pantomiimikierroksella millän meinnnut keksiä, mitä Aliisa mulle esitti. Sana oli kulottaa. Mutta en vaan ymmärtänyt, vaikka Aliisa kuinka kulotti. Kunnes yhtäkkiä mun aivoissa yhdistyi ja tajusin, että nyt tiedän. Pomppasin voitonriemuisena oikein pystyyn seisomaan ja kädet kattoa kohti tuulettaen huusin: "JUICE LESKINEN!!" Sitä seurasi parin sekuntin totaalinen hiljaisuus, kunnes kaikki muut repesivät nauruun. Ei ollut Juice ei, eikä meinannut arvaamisesta tulla mitään senkään jälkeen, kun nauratti itseäkin paljon.

Seuraavana aamuna syötiin jämäbrunssi, pakkailtiin kamat ja siivoiltiin mökki. Menin hetkeksi porukoille ja viiden junaan kohti Turkua. Kun iltaysiltä hyppäsin Jonin kyytiin rautatieaseman pihassa, pillahdin ensimmäisenä itkuun. Mua väsytti ja sattui niin paljon. Kolmatta vai neljättä päivää kuume 38:ssa ja kurkku niin kipeä, etten saanut ilman kyyneliä edes särkylääkettä nielaistua. 

Mutta silti ei kaduttanut yhtään. Oli ihan älyttömän hauska viikonloppu. Tykkäsin kaikesta niin paljon! Ja oon ihan valtavan kiitollinen kaasoille järjestelyistä ja kaikille muillekin tyypeille osallistumisesta, auttamisesta ja heittäytymisestä. En olisi muuttanut mitään muuta kuin itseni terveeksi, mutta hei, siinähän ei ole mitään uutta, että mää tulin kipeäksi ennen jotain kivaa menoa. Harvoin vaan noin pahasti. Mutta ei kuumekaan menoa haitannut, kun oli vaan niin älyttömän hauskaa. Sunnuntaina olin vähän huolissani siitä, että mun ostamasta Fresita -laatikosta oli mennyt vain kolme pulloa, mutta ei onneksi päässeet pilalle menemään ne ylijääneetkään! 

Iso kiitos ihanille Sandyille! Amazing Grease oli maailman paras ja se on teidän kaikkien ansiota!

Fiiliksiä

Häistä on kulunut jo puolitoista kuukautta ja blogissa on ollut aika hiljaista. Ajattelin tulla ehkä vähän selittämään miksi niin on. Siihen on oikeastaan kaksi syytä ja ensimmäinen on se, että mua pelottaa. Pelottaa kirjoittaa täällä meidän häistä ja jakaa meidän hääkuvia. Ei siksi, että häissä tai kuvissa olisi ollut mitään vikaa. Vaan siksi, että ne muistot on niin uskomattoman tärkeitä ja rakkaita. Paljon tärkeämpiä kuin osasin ikinä kuvitellakaan. Jotain sellaista, mitä haluaa aina vaalia. Pitää vaan itsellään, ettei menettäisi niistä yhtään mitään. Niin intiimejä ja henkilökohtaisia, etten osannut etukäteen aavistaa lainkaan miten palavalla rakkaudella niihin muistoihin suhtaudun. Enkä halua, että mikään tai kukaan pääsisi mun ja niiden muistojen väliin.

kirsi-joni-v+ñri-2048px-303
Kuva: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Ennen hääkuvien saamista en osannut odottaa, että musta tuntuisi tälle. Sitten niin vaan kävi. Kuvat ja videot on niin uskomattoman kauniita ja muistot hääpäivästä niin tärkeitä ja rakkaita. Niin, että vieläkin meinaa nousta kyyneleet silmiin niitä ajatellessa. Niin rakkaita, että alkoi tuntua sille, etten haluaisi altistaa niitä "julkisesti arvosteltaviksi". Heti melkein ensimäiset ihmiset, joille hääkuvia vilautettiin, sanoivat muutaman poikkipuolisen sanan ja voin rehellisesti myöntää, että pahoitin mieleni kovastikin. Itkinkin ja suutuin vähän. Tuumasin, että en näytä näitä kuvia koskaan kenellekään. Koska mulle ja Jonille ne on täydellisiä, eikä kenelläkään ole mitään asiaa tulla sanomaan muuta.

No, sittemmin mieli on muuttunut ja kuvia on tullut näytettyä muillekin ja kaikki on kovasti ihastelleet ja olleet onnellisia meidän puolesta, kun itse oltiin kuviin niin tyytyväisiä. Pikku hiljaa, kun aika tasoittui niin alkoi löytymään rohkeutta siihen, että enköhän minä uskalla osan tänne blogiinkin tuoda. Uskallan. Ja tuonkin.

Mutta toinen syy "blogihiljaisuuteen" on ollut se, että olen antanut itselleni luvan ottaa oman aikani sen tekemiseen. Heti häiden jälkeen iski ehkä pieni hää-ähky. Ei ollut mikään palava into perata kaikkea sitä läpi heti. Oli vaan tarve olla ja nauttia ja fiilistellä. Sitä, että naimisissa ollaan ja ne häät on nyt juhlittu. Meni viikkoja häiden jälkeen, kun näin hääpainajaisia ja heräsin aamulla ajatellen, että täytyy muistaa tuo sitten hääpäivänä. Ja tajusin vasta hetken päästä, ettei se enää olekaan edessä.

Joten olen antanut itselleni luvan rauhassa totutella ajatukseen, että naimisissa ollaan. Nauttia siitä, että olen tuore vaimo. Koittaa ymmärtää, että me asutaan nyt Helsingissä. Tutustua uuteen kotikaupunkiin ja heittäytyä. Tehdä kaikkia niitä asioita nyt avioparina. Käydä myöhään illalla Helsinki Night Market -tapahtumassa herkuttelemassa. Huristella Jopolla pitkin Helsingin rantoja ja opetella kaupunginosien nimiä. Maistella häistä jääneitä nimikkodrinkkejä. Pötkötellä parvekkeella tähtitaivasta katsellen. Ajaa maanantai-iltana Jämsään ja takaisin ihan vain Linkin Parkin konserttia varten. Laittaa ruokaa. Pestä pyykkiä. Tehdä eväitä. Halailla. Olla vaimo.

Blogiin todellakin aion kirjoittaa. Koko hääpäivästä - ihan läpikotaisin. Todellakin haluan niin tehdä ja todellakin aion. Mutta jos tänään huvittaa ennemmin lähteä yhdessä kävelylle niin sen teen ja kirjoitan vasta huomenna. Toivottavasti ymmärrätte!

Seuraavaa postausta ei tarvitse kuitenkaan kovin kauaa odotella, sillä löysin luonnoksista kolmannen osan polttaripostauksistani. Luulin jo julkaisseeni sen, mutta enpä ollutkaan! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä?

Ps. Terkkuja sulle, joka tuolla Linkin Parkin konsertissa tunnustit lukevasi mun blogia. Oli tosi hauska tavata joku, joka mun kirjoituksia seurailee! Koskaan ennen kukaan ei ole tunnistanut tai ainakaan tunnustanut tunnistavansa mua. Toivottavasti en kiljunut sun videoiden taustalle, mulla on ollut taipumusta pilata ihmisten (meidän) keikkaklipit kiljumalla liian kovaa!