Yhteinen vapaaviikonloppu on vietetty ja jotain saatiin jopa aikaiseksikin. Soittolistoja on luotu ja testattu, tehtävälistoja kirjattu (sivukaupalla), tapaamisia sovittu ja jälleen kerran tulostimeen hermostuttu. Sanonpahan vaan, että jo on perskule, kun ei meidän taloudessa suostu näköjään mikään tulostin toimimaan!


Mutta asiaan - meidän tehtävälistojen kärjessä on tällä hetkellä yksi asia kiireellisesti hoidettavana. Kutsut. Juuri ne samaiset, jotka meidän piti lähettää tämän kuun loppuun mennessä.. no, vaikka hommat on jo aloitettu niin ei ne kyllä ennen vappua pääse matkaan hyvällä tahdollakaan. Tosin tuumattiin, ettei se ole niin vakava ongelma, kun save the date -kortit on kuitenkin lähetetty jo hyvissä ajoin. Ja kyllä ne kutsutkin tulee vielä ihan hyvissä ajoin matkaan pääsemään!

Meidän kutsut vaativat vähän askastelua ja vähän datailua. Toivottavasti lopputulos olisi sellainen kuin meidän ajatuksissa. Jännittää ja innostuttaa jo kovasti!

Ps. Tän päivän polttaikalenterissa kehotettiin tarkkailemaan postiani. Me sitten tuijotteltiin aikamme postiluukkua, mutta ei sieltä mitään tipahtanut, höh!