Kynnys, ketsuppipullo ja mitä näitä nyt oli

25.11.15
Kuinkahan mones (sadas) kerta tämä on, kun pienestä blogihiljaisuudesta kasvaa ihan mahdoton kynnys. Niin korkea, että tuntuu etten millään jaksa ottaa niin isoa harppausta, jotta tulisin takaisin kirjoittelemaan. Päivittäin käyn kuitenkin bloggerissa. Katson onko tullut uusia kommentteja ja mietin mistä taas aloittaisin. En keksinyt mitään järkevää, joten aloitetaan vaikka yhdellä ihanalla kuvalla meidän Trash the Dress -päivästä Jaakon kanssa. Niin ja mun suosikki iskureplalla:

Tiedätkö paljonko jääkarhu painaa? Riittävästi murtaakseen jään.
Kuva: Jaakko Perälä www.jaakkoperala.com

Boom - noniin, nyt kun jää on murrettu, niin ehkä mää pystyn taas palaamaan jonkun järkevän asian kanssa. Tai saan yllytettyä Jonin kirjoittamaan sen hääaamusta.

Palaillaan, toivotavasti ootte vielä siellä!

Itse tehty sukkanauha - Jotain sinistä

2.11.15
Sukkanauhan kyhääminen oli yksi häihin liittyvistä tee-se-itse -projekteista. Ja oikein mukava sellainen olikin. Jos jonkun tekee mieli tehdä jotain pientä häihin itse, on sukkanauhan väkertäminen yksi hyvä vaihtoehto. Toki erilaisia sukkanauhaideoita on pilvin pimein, mutta esimerkiksi tällainen mulle tullut on lopulta aika helppo toteuttaa!

Tarvikkeiksi hankin sifonkia, strasseja, huopaa ja erilaisia pitsinauhoja. Mun tapauksessa tuo varsinaisen nauhan hankin sinisenä. Ja tosiaan joustavana ja sinisenä. Toki sukkanauhan voi tehdä myös joustamattomasta materiaalista, mutta sitten se täytyy esimerkiksi sitoa nauhalla kiinni ja voi olla, ettei rusetti ole mukavin tai käytännöllisin vaihtoehto reisien välissä tai yhtään kapeamman helman sisällä hinkkaamassa. Työvälineiksi tarvitsin saksia, neulaa, lankaa ja kuumaliimapistoolia. Ja ompelukonetta käytin myös, mutta toki pitsinauhan saa lenkiksi käsinkin ompelemalla.

Aloita mittaamalla reiden ympärysmitta. Itse ainakin mitoitin sukkanauhan reiden yläosaan sopivaksi. Mitä lähempänä nivusta, sitä pienempi riski sen putoamiseen. Ompele sukkanauha lenkiksi. Huolittele tai jos ompelet käsin, ompele riittävän vahvasti, että sauma kestää vähän venyttämistäkin. Valmista sifongista ja pitsinauhasta kukkia. Omiin sukkanauhoihini tulleissa kukissa käytin työvälinenä vain kuumaliimaa - pienelle huovasta leikatulle ympyrälle oli helppoa liimata sekä sifonkiympyröistä taiteltuja terälehtiä, että rypytettyä pitsinauhaa. Pienet röpelöt ja liimajäljet kukan keskustassakaan eivät haittaa mitään, kun viimeiseksi kukan keskustaksi voi liimata ison strassin!
Kuva: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Omalla kohdalla hankalin vaihe oli sopivan asetelman rakentaminen. Minähän tein kaksi sukkanauhaa, joista toinen heitettiin ja toinen jäi itselleni muistoksi. Molempiin kiinnitin lopulta kaksi kukkaa - yhden sifonkisen ja yhden pitsisen - ja hieman strasseja ympärille. Tähän kuvassa näkyvään asettelin kukkien alle myös pienet pätkät tuota samaa pitsinauhaa, josta toinen kukka oli tehty. Tämä kuvassa näkyvä sukkanauha oli mielestäni kauniimpi näistä kahdesta ja sen suunnittelin pitäväni itselläni. Mutta tietysti siinä kävi kuitenkin niin, että juuri tuon Joni päätyi koivestani kalastamaan ja heittämään. Ei kyllä haittaa tai harmita yhtään. Kaunis on sekin, joka muistoksi jäi ja saipahan sukkanauhan napannut herra sitten sen kauniimman version muistoksi!

Kaikkiaan näiden omien sukkanauhojeni tekemiseen mulla meni varmaan alle vartti. En  ollut koskaan ennen tehnyt pitsinauhasta tai sufongista kukkia, mutta aloittelijan tuurilla heti ekoista tuli tosi onnistuneita. Yhtä hyvä tuuri mulla ei ollut enää omien häiden jälkeen, kun tein sukkanauhaa ystävälleni tämän häitä varten. Jotenkin tuntui, että kukkien tekeminen oli sillä kerralla paljon haastavampaa ja jouduin ottamaan homman uusiksi muutamaankin otteeseen! Mutta loppujen lopuksi  kauniit kukat sain silloinkin aikaan, vaikka homma veikin vähän enemmän aikaa. Ei siis kannata turhautua, jos ei heti meinaa onnistua. Aina voi korjata tai ottaa uusiksi. Ja toki itse tehdyssä saa aina oman käden jälki näkyäkin.

Sukkanauhojen tekeminen muutenkin oli musta jotenkin ihan älyttömän kivaa hommaa. Mun pää tursuaisi vieläkin ideoita, joita haluaisin päästä kokeilemaan. Harmi vaan, kun ei itsellä ole oikein enää tarvetta... Pitäisikö vaan silti askarrella, vaikkei käyttöä olekaan ja ryhtyä hulluksi sukkanauhanaiseksi, jolla on jossain kaapin perällä kymmeniä sukkanauhoja jemmattuna. Kuulostaisi kyllä ihan mulle...

Mitä tykkäätte mun sukkanauhasta? Oletteko ajatelleet tehdä itsellenne oman? Löytyykö jonkun arkistoista miehen nappaamaa nauhaa, jonka pääsisi ottamaan käyttöön itse? Musta oli tosi kiva idea, kun ystäväni teki itselleen sukkanauhan, johon kiinnitti rusetin ja koristukset miehensä muutamaa kuukautta aiemmin nappaamasta sukkanauhasta. Toivottavasti meidänkin häissä napattu pääsee joskus jatkokäyttöön!

Trash The Dress - Sneak Peek

26.10.15
Kuva: Jaakko Perälä www.jaakkoperala.com
Hei ystävät hyvät! Nyt on elämänne tilaisuus päästä kurkkaamaan yhtä u-p-e-a-a kuvaa meidän mekontuhoamispäivältä. Se löytyy meidän TTD -kuvat nappailleen ystävämme Jaakko Perälän Facebookista - klikkaamalla tästä! Mutta hei, jos menette kurkkaamaan ja satutte kuvasta pitämään niin painakaa ihmeessä peukkua käynnin merkiksi.

Minä itse ainakin tykkään tuosta kuvasta kuin hullu puurosta. En meinaa saada silmiäni irti siitä! Eikö olekin ihan mahtava? Vaikken ole vielä nähnyt kuin tän yhden kuvan niin tiedän jo, että kannatti kiipeillä kivillä, könytä hiekassa ja uida järvessä hääpuvun kanssa. Niin kannatti!

Meidän häät: Kukat Minnan Ruusupuusta

23.10.15
Kuva: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Meidän hääkukat otettiin Jyväskylässä sijaitsevasta kuukauppa Ruusupuusta (Tapionkatu 15 - siinä risteyksessä Tapionkadun ja Rajakadun risteyksessä AMK:n kohdalla). Se oli muistaakseni kesäkuuta, kun oltiin sovittu menevämme Minnan Ruusupuuhun kukkien suunnittelukäynnille. Hyvin pian kävi selväksi, ettei oltaisi voitu parempaan paikkaan päätyä. Minna oli äärimmäisen mukava ja ammattitaitoinen, että lähdettiin tuosta tapaamisesta todella tyytyväisinä!

Mulla oli aika selvät ajatukset kimpun tyylistä, mutta ei supertarkkoja toivomuksia esimerkiksi siitä mitä kukkia kimpussa tulisi olla. Ainoat toiveet olivat neilikat ja harsokukka. Oli helppoa luottaa siihen, että Minna rakentaa niiden ajatusten pohjalta minulle kimpun niistä kukista, jotka silloin ovat parhaimmillaan. Morsiuskimpun lisäksi Ruusupuusta tilattiin vieheet sulhaselle, bestmanille, molempien isille ja kolmele sulhaspojalle, neilikoita kaasojen hiuksiin, pari punttia harsokukkaa maljakoihin, kimppu morsiusneidolle ja samanlainen heitettäväksi sekä kukkaseppele hunnun tilalle vaihdettavaksi.


Molemmat kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

En käynyt perjantai-iltana tai muulloinkaan tsekkaamassa kukkia vaan luotin Minnan ammattitaitoon. Ja syystä! Perjantai-iltana Minna soitti mulle varmistaakseen kimpun ympärille sidottavaa nauhaa, kun ei muistanut kumpi turkooseista sen piti olla. Samassa puhelussa Minna sanoi tehneensä mulle maailman kauneimman kimpun ja ei olisi voinut enempää oikeassa olla! Tykkään ihan hulluna noista yllä olevista kuvista, joihin on tallentunut mun täysin aito reaktio siltä hetkeltä, kun näin kimppuni ensimmäisen kerran!

Oikeasti! Voisiko enemmän mun näköistä kimppua olla? Siis ihan kuin kaikki mitä halusin olisi onnistuttu kokoamaan yhteen kukkakimppuun. Ihan kuin kaikki mitä mää olen olisi onnistuttu ilmaisemaan kukkakimpulla. Täydellinen kokonaisuus erilaisia ja erisävyisiä pinkkejä kukkia. Romanttista, herkkää, runsasta, mutta kevyttä. En edes tunnista kaikkia kimpun kukkia, mutta silti se on musta täydellinen. Rakastan tuon harsokukan tuomaa pehmeyttä. Rakastan noita muutamaa "karannutta" vihreää oksaa. Rakastan paljaaksi jätettyjä varsia. Ja turkoosia nauhaa, joka yhdistää kimpun Jonin väreihin. Täydellinen kimppu, täydellinen!


Molemmat kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Jonin vieheeseen tuli tosiaan neilikkaa (tässä postauksessa olen kirjoittanut miksi). Haalean vaaleanpunainen neilikka, harsokukkaa ja sidontaan sitä samaa turkoosia nauhaa. Niin kaunis, jotenkin sopivan vähäeleinen ja luonnollinen viehe!

Oikeasti, kuka liikuttuu, kun kirjoittaa kukista? No näköjään minä. Ne vaan oli jotenkin niin täydellisen korut meidän hääpäivää viimeistelemään. Niin kauniita ja meidän näköisiä.  Ei muuten ollut mitään valittamista myöskään muissa vieheissä, pikkukimpuissa tai mun seppeleessä. Ne tulee näkymään postauksissa vähän myöhemmin. Varsinkin se mun ihana seppele, joka vaihdettiin päähän, kun huntu otettiin pois.

Niin joo.. piti vielä kirjoittaa muutama sana tämän kukkashoppailun kustannuksista. Ne olivat paljon pienemmän kuin pelättiin. Todella kohtuulliset. Ja vielä paljon enemmän kuin kohtuulliset lopputuloksen upeuteen verrattuna. Ei todellakaan kaduta yksikään euro, joka kukkiin sijoitettiin. Kyllä taitavalle ammattilaiselle maksaa mielellään ladukkaasta työstä ja ihanasta palvelusta. Iso kiitos siis vielä Minnalle!

Ps. Pysykäähän langoilla myös viikonloppuna - piakkoin pääsette lukemaan sulhasen kirjoittamaa tekstiä omasta hääpäivän aamustaan ja sen jälkeen olisi tarkoitus laittaa eetteriin meidän häävideo. Sanalla sanoen JÄNNITTÄVÄÄ!

Hääpotretin valinta

22.10.15
Ootteko koskaan valinneet virallista hääpotrettia 830:n älyttömän hyvän hääkuvan joukosta? Ei mekään vielä. Kolme tuntia seulomista takana ja tällä hetkellä tuloksena on ainoastaan toteamus: On tää aika narsissista! Kyllä, narsissista.
Kuva: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Morsiamen look: Huntu

22.10.15

Kuva: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Muistatteko, että hunnun piti olla yksi mun tee-se-itse -projekteista? No eipä sitten ollutkaan. Tarkoituksena oli tilata hunnun reunapitsi internetin ihmeellisestä maailmasta, ostaa morsiustylliä Eurokankaasta, pistää neula ja lanka viuhumaan ja strassit heilumaan. Ehdottomasti nimittäin halusin pitsireunaisen hunnun. Sellaisen, jonka voi vetää vähän olkapäitä suojaamaan kirkossa ja takareuna laskeutuisi helman jatkeeksi ikään kuin puvussa olisi pitsireuna helmassa. Vaan kuinkas sitten kävikään..

Kävi sillä tavalla, että vitkutin pitsin ostamista liian pitkään. Koska aina kun niitä katselin netistä, oli todella vaikea tehdä päätöksiä. En löytänyt mitään, joka olisi ollut ylivoimaisesti paras. Ja parhaat oli kovin kalliita, joten oli vaikea päättää senkin puolesta. Lisäksi oli selvää, että hyvistä vaihtoehdoista pitäisi tilata testipalat kotiin ennen koko määrän tilaamista. Koska ikinä ei voi tietää, saako sitä mitä luuli tilaavansa. Ja sitten alkoikin olla liian myöhäistä tilata netistä testipalat ja varsinainen määrä. Eikä Suomesta löytynyt mitään, joka olisi edes kuullut termiä kohtuuhintainen.

En millään meinannut haluta kääntyä valmishunnun puoleen. Tiesin leveällä pitsireunuksella varustettujen huntujen nimittäin olevan kalliita valmiinakin. Jälleen kerran tuskastelut olivat aika tähtitieteellisissä määrissä. Osin myös siksi, että olin niin turhautunut hääpuvun tilanteeseen ja en halunnut, että hunnusta tulisi yhtä suuri pettymys. Joni, maailman ihanin kun on, vakuutteli mua taas siitä, että ei se ole nyt enää muutamasta kympistä tai satasestakaan kiinni. Hankit vaan sellaisen, johon olet tyytyväinen. Mutta minä en osannut silti lähteä huntukaupoille, kun en halunnut törsätä siihen hirveästi.

Mutta sitten mulle tuli mieleen Stilissiman loppuunmyynti. Oltiin sattumalta just päiviä sitten muutettu Helsinkiinkin, joten päätin lähteä kurkkaamaan. Ja sieltähän se sitten löytyi -60% alelapulla varustettuna. Leveällä pitsireunalla varustettuja huntuja oli kaksi jäljellä. Toinen niistä oli eittämättä liian lyhyt. Siinä oli vähän kapeampi pitsireunus eikä mitään helmi-, paljetti- tai strassikirjailua pitsin päälä. Toisessa pitsireunus oli täydellinen kirjailuineen, mutta pituus vähän siinä kintaalla. Siinä kampa oli myöskin keskellä niin, että huntu oli kaksikerroksinen (siten, että toinen voitaisiin heittää kasvojen yli, tiedättehän..). Olisin halunnut vain yksikerroksisen, mutta siitä olisin voinut joustaakin.

Pähkäilin siinä hunnun pituutta mittanauha kädessä, enkä tiennyt mitä tekisin. Onneksi ihana myyjä sitten sanoi mulle, että sitä kampaahan voi toki siirtää. Ei ollut tullut mieleenkään! Jotenkin oletin, että siinä kohdassa olisi tyyliin kankaan reuna, mutta eipä ollutkaan vaan huntu oli yksi iso ovaali! Jipii! Joten kassan kautta kotia kohti, alle kymmenen minuuttia siinä loppujen lopuksi sitten meni. En todellakaan katsellut huntua merkin mukaan, enkä edes katsonut minkä valmistajan se oli. Se kuitenkin pakattiin Poirierin laatikkoon, että ehkäpä se sitten oli Poirierin.
Huntu_1
Molemmat kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Kun kamman siirsi pitsireunan alle, kokonaan suoralla hunnulla oli pituutta noin kolme metriä. Paljon enemmän kuin ajattelin. Itse olin nimittäin ajatellut, että sellainen  15 senttiä puvun laahusta pidempi olisi hyvä. Ensin meinasin raksia pitsit irti ja lyhentää, mutta sitten en mitenkään raaskinut. Tuo huntu megapitkänäkin oli vaan niin upea! Jotenkin kuninkaallinen. Prinsessan huntu. Iskä meinasi pyörtyä - ei hyvällä tavalla - kun sen näki, mutta minun päätähän ei käännetty. Äiti oli onneksi ihan yhtä myyty kuin minäkin! Ja Joni myös.. sille sen näytin jo ennakkoon, kun kotona tuota pituusasiaa pähkäilin.

Hääpäivänä huntu mulla oli päässäni vain vähän aikaa. Sen nappasin pois oikeastaan heti hääpaikalle saapumisen ja onnitteluiden jälkeen. Suorastaan vähän sääli, niin upea se on. Minähän uhkailin, että alan käyttämään sitä kotona joka päivä. Jos ihan totta puhutaan niin tekisi mieli vetäistä se päähän nytkin, mutta se pirulainen on Keski-Suomessa ja minä eteläisessä. Höh!

Mitä tykkäätte mun prinsessahunnusta? Onko teille tulossa huntua? Uutta, vanhaa vai itsetehtyä?

Morsiamen look: Meikki & kampaus

21.10.15
Kauneus- ja kaunistautumisjuttuja on tullut näpyteltyä jo aika lailla, mutta kerran vielä pojat! Tässä postauksessa esittelen lopulliset kampaus- ja meikkilookini. Kuten olen jo noin sata kertaa aikaisemminkin sanonut: en olisi voinut olla tyytyväisempi.

Kampauksesta tuli loppujen lopuksi hyvin pitkälti sellainen, kun etukäteen olin sanonut haluavani. Kurkatkaa vaikka mitä tähän postaukseen kirjoitin! Lettiä takaraivolla, kiharanutturaa, vähän löysyyttä, rentoutta ja "karanneita" suortuvia. Juuri niitä mun kampaus piti sisällään ja siitä tuli hyvin paljon just tuohon postaukseen päätyneen inspiraatiokuvan kaltainen, vaikka kourallisen kuvia Aliisalle lähetinkin. Koekampaukseen verrattuna itse hääpäivänä Aliisa päätti jättää vähän enemmän väliä letin ja nutturan väliin, koska siihen väliin kiinnitettiin vihkimisen ajaksi paksulla pitsireunalla varustettu huntu ja vihkimisen jälkeen kukkaseppele. Nämä asusteet oli hyvä ottaa huomioon, jotta huntua ja seppelettä ei tarvinnut kiinnittää suoraan letin päälle, jolloin sitä ei olisi enää näkynyt ollenkaan!

Kampaus kesti tosi hyvin ja ennen kaikkea tuntui päässä mukavalle. Tiedättekö, kun joskus vaikka mitä tekisi, kampaus vaan painaa päätä? Joku pinni aina kääntyy niin, että se tuntuu kallossa asti. Ei tässä kampauksessa! En edes tuntenut niitä kymmeniä ja kymmeniä pinnejä ja päänahkaa ei alkanut pakottaa vielä myöhään yölläkään. Yhden kerran illan aikana Aliisa hyökkäsi muutamaa suortuvaa uudelleen kiinnittelemään, mutta sitten kun kunnon bailut oli käynnissä, ei mua olisi voinut enää vähempää kiinnostaa missä mun hiukset oli. Olisi ollut maailman seitsemäs ihme, jos jokainen hius olisi siinä menossa pysynyt paikallaan.
Molemmat kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Aikaisemmin jo mainitsinkin, että mulla ei ollut meikin suhteen oikeastaan muita toiveita kuin kunnon pinkit huulet. Huulipunan sävy ei muuten toistu näissä kuvissa ihan oikein, se oli luonnossa huomattavasti kirkkaampi pinkki. Pian pääsette näkemään sen häävideon muodossa kaikessa kirkkaudessaan! Silmämeikistä sanoin, että en haluaisi liian tummaa. Tiedättekö sellaisen melkeinpä ainoastaan mustalla ja valkoisella tehdyn silmämeikin, joka näkyy melkein jokaisessa kuvassa, joka Pinterestistä putkahtaa hakusanalla wedding make up. Mielestäni se sopii oikeasti aika harvalle ja minä en todellakaan ole yksi niistä.

Mun silmiin tehtiin siis meikki käyttäen pehmeitä ruskeita ja mun vihreitä silmiä korostamaan hieman roosaa. Mutta hyvin sellaista kylmää, vanhaa roosaa, allerginen reaktio -efektin välttämiseksi! Silmämeikistä tuli tosi kiva. Juhlavampi ja näyttävämpi kuin mulla normaalisti, mutta ei milliäkään liikaa. Siihen kylkeen suhteellisen luonnollinen iho, kunnon pinkit huulet ja reippaasti pinkkiä poskipunaa blushing bride -efektin saamiseksi. Mietittiin, että tehtäisiinkö klassisempi ja aikuismaisempi poskipuna vai reilun tyttömäinen ja oltiin molemmat sitä mieltä, että ehdottomasti jälkimmäinen. Sekä koemeikissä, että hääpäivänä kävi niin, että huulipunan laittamisen jälkeen oli pakko vielä lisätä poskipunaa, koska huulet oli niin voimakkaat, että poskiinkin tarvitsi vähän normaalia enemmän potkua, jotta ne saatiin tasapainoon!

Myös meikki kesti tosi hyvin. Toki naama varmasti kiilteli loppuillasta, mutta koko porukka oli yltä päältä hiessä muutenkin, joten eipä paljon naaman kiiltely enää haitannut. Puuteria vilautettiin nassulle kerran vihkimisen jälkeen ja kerran ennen illalla otettuja potretteja. Olin ihan erityisen yllättynyt siitä kuinka hyvin varsinkin huulimeikki kesti kaikesta siitä syömisestä ja juomisesta huolimatta! Punaa lisättiin kai kerran päivän aikana ja silti huulet  olivat ihan täydelliset vielä hotellille kömpiessä. Todellakin kannatti kunnolla pohjustaa ja panostaa hyvään rajauskynään ja laadukkaaseen punaan.

Jos mietitte, että mitenkäs noin voimakas huulipuna pelitti pussailun kanssa? No, ei erityisen hyvin. Kirkossa otettua pusukuvaa nimittäin seuraa kuva, jossa hädissäni pyyhin kädelläni Jonin naamaa! Mutta mitäs siitä, hörähtipähän hääväki kirkon penkissä nauramaan ja viihtyminen on pääasia, hah.

Morsiamen look: Kaunistautumisen etukäteisvalmistelut

20.10.15
Hyvin sujuva otsikko tässä postauksessa, vai mitä? Tänään ajattelin kerrata miten tämä morsian valmistautui hääpäivään kauneusrintamalla - tai miten meinasin valmistautua ja mitä oikeasti tuli tehtyä. Aloitetaan parhaasta epäonnistumisesta tietenkin!

Rusketus

Onko täällä mukana vielä joku, joka on lukenut mun pohdintoja hääpäivän rusketuksesta noin puolitoista vuotta sitten? Muistatteko mun suuren haaveen olla kauniisti päivettynyt hääpäivänä? Ja kriteerin, että ruskettumisen ehtona on se, että se saadaan ilman riskiä rumista rajoista ylävartalossa. No, tässäpä tulos, mitäs tykkäätte?


Itse ainakin puoliksi meinaan kuolla nauruun, puoliksi hermostun vieläkin itselleni. Noi sääret kaikkine hyttysenpuremineen on kyllä sanalla sanoen upeat. Muistatteko tän kesän juhannuksen? Pääasiassa hyvin sateisen sellaisen. Paitsi sunnuntaina iltapäivästä aurinko tuli esiin ja minä hartaudella ryntäsin rasvaamaan ylävartaloani ja käärimään olkaimia pois. Ja pikaisesti vain sipaisin sääriä ja jatkoin ulkoilua capri -mittaiset urheilutrikoot jalassa. Kaunis päivetys hääpäivänä siis löytyi... puolikkaista sääristä.

Toki otin myöhemminkin aurinkoa oikein urakalla ja kyllähän sitä päivetystä tarttuikin. Tosiaan sen verran, että just ja just kävi kasvoille vaalein Teint Miracle -meikkivoide.. miten meni noin omasta mielestä?

Iho

Mulla on huono iho. On ollut jo ikuisuuden ja mitkään käynnit ja kuurit ihotautilääkärillä eivät ole tilanteeseen tuoneet muutosta. Hoidin ihoani häiden alla mahdollisimman tunnollisesti, mutta kiire ja stressintynkä eivät valitettavasti ole mitään ihoa maagisesti parantavia eliksiirejä. Sanoinkin jo pitkään, että kysymys ei tule olemaan se, että onko mun naamassa megafinni hääpäivänä, vaan kysymys olisi mihin se putkahtaa. Toivoin leukaa, pelkäsin otsaa. Mutta niin vain hääpäivä valkeni ilman naamassa olevia megafinnejä ja siitä iloitsinkin. Tosin mua laittanut ystäväni Aliisa sitten totesi jossain vaiheessa aamua, että täällä se on - selässä.

Josta päästäänkin toiseen ennen häitä mua pohdituttaneeseen asiaan - voinko ylipäänsä valita yläselän paljastavaa hääpukua, kun mun selän iho on kaikkea muuta kuin posliinia. No, kuten kaikessa muussakin, totesin tässäkin asiassa, että puen just sitä mitä haluan, enkä mieti mitä muut ajattelee. Mun selässä on aknearpia, paljon luomia ja luomenpoistoarpiakin. Siellä ne on jokainen muukin päivä, joten saavat olla hääpäivänäkin. Jos olisin halunnut peittää kaikki "epäsiistit" kohdat ihossani kankaalla, olisin saanut pukeutua säkkiin päästä varpaisiin ja sormenpäihin saakka.

Hiukset & naamakarvat

Otin hääpäiväkseni elämäni ensimmäiset ripsenpidennykset samalla ystävällä, joka mut myös hääpäivää varten meikkasi. Ripset laitettiin hääviikon tiistaina, jotta eivät ehtisi mennä huonoksi, mutta ongelmat olisi ehditty korjata, jos olisinkin saanut jonkun reaktion ripsiliimasta. Minähän saan esimerkiksi ihoteipistä allergiaa, mutta ripsistä ei tullut pienintäkään oiretta. Samalla käynnillä Aliisa myös nyppi ja värjäsi kulmani.

Hiukset olin käynyt leikkauttamassa täällä Helsingissä häitä edeltävällä viikolla. Aliisa olisi voinut senkin hoitaa, mutta ajan säästämiseksi hoidin sen ennen Jyväskylään suuntaamista. Latvoista lähti melkein 15 senttiä hiusta, mutta silti päähän jäi enemmän kuin tarpeeksi materiaalia. Mitään tuuhennoksia tai jatkoja ei todellakaan tarvittu. Leikkasin viime syksynä otsiksen, jota aloin kasvattaa pois vuodenvaihteessa. Hyvin riitti tuo aika ja etuhiuksiakin sai jopa lyhentää. Päähän laitettiin kampaajalla myös vähän raitoja, mutta vain hyvin luonnollisia, lähellä omaa väriäni olevia sellaisia.


Rusketus_2

Kynnet

Olen intohimoinen kynsien laittaja, joten alusta asti oli selvää, että laitan itse omat kynteni. Mulla ei ole koskaan ollut rakennekynsiä, mutta itselläni on olemassa välineet oman kynnen geelilakkauksen tekemiseen. Sellaiset ensin meinasinkin hääpäiväksi laittaa, mutta sitten löysin O.P.I.:n Nail Envy -kynnenvahvistajan ja kasvatinkin kynsiä ilman geelauksia ja sellaisena saivat olla myös hääpäivänä. Kynnet yllättivät mut itsenikin, kun eivät katkenneet viime tipassa. Ainoastaan pari lohkesi kärjestä niin, että vähän joutuin lyhentämään koko rivistöä, mutta se ei mielestäni ollut ollenkaan paha! Postailen vielä erikseen siitä, millaiset hääkynnet päädyin itselleni tekemään!

Viimehetken viimeistelyt

Häitä edeltävänä iltana tosiaan laitoin kynteni, pesin hiukseni (ja kyllästin ne suolasuihkeella) ja vahingossa kävin myös viimeistä kertaa suihkussa. Olin silloin saunasta poistuessani niiin tolkuttoman väsynyt, että harkitsin vakavasti naimisiinmenoa karvaisin säärin. Jostain kummasta sain kuitenkin kaivettua voimat vielä säärien sheivaamiseen, mutta niin paljon sitä ei ollut, että olisin toteuttanut uhkaukseni käsivarsien sheivaamisesta. Tyydyin vaan kuorimaan ylävartalon ihon ja täytyy kyllä sanoa, että eipä ole yhdessäkään hääkuvassa pistänyt silmään mun käsikarvat (tai sitten Jaakko on tehnyt tajuttoman määrän työtä muokatakseen niitä pois, hehe). Aliisa oli antanut mulle Sisleyn kasvonaamion perjantai-iltana tehtäväksi hemmotteluksi, joten kasvot saivat vielä viime hetken kosteutusta ja hemmottelua.

Yhteenveto

Kaikkinensa panostin kaunistautumiseen häiden alla paljon vähemmän kuin olin ajatellut tekeväni. En vaan jaksanut. Olin väsyneempi ja kiireisempi kuin tajusinkaan. Äiti oli ehdottanut, että voisi kustantaa mut hääviikolla rentoutumaan kuumakivihierontaan (joka on muuten ihan parasta), mutta sanoin, että en ehdi käyttää aikaa pötköttelyyn ja säästyypähän rahat. Mutta siitä huolimatta, että meninkin vähän ennakkosuunnitelmia matalamman aidan kohdalta, mulle ei tuntunut yhtään sille, että kauneusvalmistauduin huonosti tai olin homssuinen. Päin vastoin, mulla oli hääpäivänäni ihan tolkuttoman kaunis olo ja edelleen kuvia katsoessani sama fiilis. Joten onneksi en puunannut ja tuunannut itseäni sen enempää. Ei todellakaan olisi ollut tarvetta suihkurusketukselle ja luoja ties mille muulle.

Mites teillä puunailtiin tai puunaillaan? Ajattelitteko panostaa kauneusvalmistautumisiin oikein kunnolla, vai riittääkö lähes samat toimenpiteet kuin arjessakin?

Morsiamen look: Korut

9.10.15
Nyt kun kokonaiskuva mun häälookista on näytetty, ajattelin käydä läpi vähän yksityiskohtaisemmin millaisista osasista se kokonaisuus oikein muodostui. Aloitetaan vaikka koruista, sillä korupohdintaa harrastin täällä bloginkin puolella jo hyvissä ajoin ennen häitä. Mun suhtautuminen on tosi voimakkaasti tunnelatautunutta, mitä koruihin tulee. Siksi mun ensisijainen vaihtoehto oli löytää korut hääpäiväksi omasta tai äidin korulippaasta. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Ja päädyin vieläpä ensimmäisiin koruihin, joita edes harkitsin. Silloin täälläkin ääneen mietin, että mitähän sitä tekisi, kun haluamani korvikset ovat keltakultaa ja rannekoru hopeaa. Lopulta päätin unohtaa pukeutumissäännöt ja olla välittämättä mätsäämisestä. Päälle vaan ne korut, joita haluan hääpäivänäni kantaa ja siinäpä se!
Korut_3


Joten korviin päätyi mummuni vanhat keltakultaiset korvakorut, joiden keskustassa on pinkit kivet. Sain tämän korusarjan perinnöksi mummun nukuttua pois. Siihen olisi kuulunut myös sormus ja riipus, mutta niitä en hääpäivänä laittanut. Vasemmassa korvanlehdessä mulla on yhteensä kolme reikää, joten kahteen muuhun lainasin äidiltä kultaisia kolmiapilakorviksia. Nämä on äitini ensimmäiset korvikset ja äiti on saanut ne lahjaksi siskoltaan. Tunnearvon lisäksi apilat sopivat paremmin kuin hyvin noiden mummun vanhojen kanssa, joten korvisten valinta oli tosi helppoa!

Korut_2

Kaulakorua en halunnut ollenkaan, sekin oli mulle jo hyvissä ajoin selvää. Paljas kaulan, rintakehän ja solisluiden alue tuntui minusta jotenkin raikkaammalle. Eikä mielestäni kaulakorulle ollut tarvetta senkään takia, että halusin aika ehdottomasti laittaa korun ranteeseen. Ja niin myös tein. Ranteeseen päätyi Jonilta ylioppilaslahjaksi saamani Kalevala Korun hopeinen Kielo -rannekoru. Tämä on mulle ihan valtavan rakas ja edelleen mun mielestä niin kaunis. Joni oli vielä kaiverruttanut takapuolelle mun nimen ja päivämäärän, jolloin yhdessä ylioppilaiksi päästiin. Vaalin tätä niin huolella koko elämäni ajan ja olen tosi tyytyväinen, että kannoin tätä myös hääpäivänämme ranteessani.

Korut_4 Korut_5

Sellainen kokonaisuus koruja päätyi päälle. Ei ehkä parhaiten yhteensopiva kokonaisuus, mutta yhtään osaa en kyllä edelleenkään vaihtaisi. Omasta mielestäni myös vihkisormus täydensi tätä settiä mainiosti! Pian pääsette jo senkin näkemään!

Mitä tykkäätte mun valinnoista? Ja mitkä teidän mietteet on hääkorujen suhteen? Turha pohtia liikaa, vai ehdottomasti harkintaa vaativa yksityiskohta? Kokonaan uutta vai jotain vanhaa?

Ps. Pahoittelen tätä omakehun määrää taas kerran, mutta eikö tullutkin älyttömän kivoja kuvia näistä koruista?! Ihanan syksyiset ruusut antoi tosi kivan taustan, niin kerrankin saa olla tyytyväinen omaan kuvausjälkeensä, jee! Onnea on näköjään monellakin tapaa mies, joka tuo kukkia.

Morsian

8.10.15

Kuva: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Tässä se nyt on. Mun morsiustyyli. Se, mille hääpäivänäni näytin. Check me out! Ja eikö olekin mielettömän upea kuva? Metsänkeijukaisprinsessamorsian kuittaa.

Meidän hääpäivä: hääpuvun pukeminen

7.10.15

Kuva: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Meikki ja kampaus tulivat valmiiksi kolmen tunnin aherruksen jälkeen yhdeltätoista. Muutama tulostus, vähän pakkaamista. Sen huomaaminen, että mun dödö on yökassissa hotellilla, joten ei muuta kuin joltain muulta kinuamaan lainaan. Ja sitten olikin aika alkaa pukeutumaan. Koska home is where the bra is not, aloitin kaivelemalla alusvaatteet kasseistani ja sitten olin valmis sukeltamaan hääpukuun!

Koska tapoihini kuuluu pohtia ja stressatakin ihan turhista ja typeristäkin asioista, olin jossain vaiheessa kauan aikaa sitten miettinyt hartaasti myös sitä, miten toimitaan hääpuvun pukemisen kanssa, kun paikalla on myös valokuvaaja. Hääpäivään mennessä olin kyllä jo ehtinyt tämän huolenaiheeni unohtaa ja kun tuli aika heittäytyä alusvaatteisilleen ja oikeasti sukeltaa pukuun, Jaakko vain sanoi poistuvansa hetkeksi ulos ja kehotti huikkaamaan sitten, kun mulle sopii taas, että hän tulee sisään. Eli erittäin luontevasti sujui "vieraan" ihmisen läsnäollesakin, jos joku muu on samaa pohtinut!

Joten ei muuta kuin kangaskassi morsiamelle päähän (ihan oikeasti, niin me tehtiin) ja pukuun sukeltamaan. Sitten alkoikin se hikisempi osuus. Tuo hääpäivän aamu oli aika lämmin, hääpuku oli aika lämmin ja jännityskin alkoi lisääntymään. Joten oli aika lämmin. Alkoi pelottaa, että hikoan naamani irti tunnin sisällä siitä, kun se on saatu meikattua. Mutta hätä ei ollut tämän näköinen. Tarinan sankari, aikuismainen ja kypsä morsian, kun oli ennakoinut tilanteen jo kotona Helsingissä ja pakannut mukaansa Hello Kitty tikkarinsa, jonka toisessa päässä on Hello Kitty lentokoneessa, jonka propelli pyörii tuulettimena nappia painamalla. Sanokaa mun sanoneen, tuo tuuletin oli mun hääaamun pelastus. Helpotti oloa ihan huomattavasti!

Picture: Jaakko Sorvisto www.jakkosorvisto.com Picture: Jaakko Sorvisto www.jakkosorvisto.com
Kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Puvun nyöritys hoitui sujuvasti kaasoltani Kristalta. Me oltiin toistemme nyöritystiimi, kun paria kuukautta aikaisemmin roolit oli olleet toisin päin. Meidän puvut vielä korjasi sama ompelija ja molemmat käytiin ompelijan luona ottamassa oppia nyörittämiseen. Kun mun puvun nyöritystä treenailtiin, ompelija kehotti myös painamaan käsillä pukua etumuksen yläreunasta. Tuo sydänpääntien yläreuna ei meinannut aina oikein asettua, jos ei sitä edestä käsillä vähän avustettu paikalleen samalla, kun takaosaa kiristettiin. Joten hääpuvun pukeminen vaati ajoittain kaikkia kolmea kaasoa hommiin. Yksi kiristi nyörejä, yksi painoi tissejä ja yksi piti Hello Kitty - tuuletinta.

Kun puku oli päällä Aliisa asensi mun hunnun paikoilleen ja morsian olikin valmis. Tai taidettiin me vielä kerran kiristää pukua, koska niin kannattaa vielä tehdä sen jälkeen, kun puku on hetken ollut päällä. Nostettiin vähän kuohuvaa. Pakkailtiin vielä kerran kamppeita ja alettiin hipsiä ovesta ulos. Tosin ennen kirkolle lähtöä hipsittiin vielä vanhempieni takapihalta metsän puolelle nappaamaan muutama kuva minusta.

Picture: Jaakko Sorvisto www.jakkosorvisto.com Picture: Jaakko Sorvisto www.jakkosorvisto.com
Kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Huomnna pääsette siellä metsässä napatun kuvan kautta kurkkaamaan kokonaan mun morsiustyyliä! Miten mua voi taas jännittää näin paljon?!

Hääpuku

6.10.15
Ihan ensin - valtavan iso kiitos kommenteistanne eiliseen postaukseen! Jännitin tuosta aiheesta kirjoittamista ihan tolkuttomasti. Jännitin ihmisten reaktiota ja sitä vaikutanko muiden silmissä ilkeältä eukolta kirjoittaessani negatiivisesti kokemuksestani hääpukuliikkeessä. Mutta nyt tuntuu hyvältä ja vapauttavalta, kun sain rohkeutta kertoa kokemukseni ääneen. Myös teiltä saamani myötätunto tuntui oikeasti todella hyvälle. Kiitos.

Nyt kun ankeat hääpukujutut on alta pois, päästäänkin positiivisempien hääpukuasioiden pariin - eli ihastelemaan sitä, millainen puku sieltä loppujen lopuksi mun hääpuvukseni saapui!
Kuva: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Tiesin haluavani sydänpääntien, tiesin haluavani runsaan ballgown helman (onko tälle joku järkevämpi nimi suomeksi?), olin aika varma haluavani vedoksia yläosaan, luulin haluavani pitsiä ehdottomasti helmaan ja ehkä yläosaan ja mielellään avonaisemman selkäosan. Kun kaasot houkuttelivat mut sovittamaan pukuja, valitsin sovitettavakseni juuri sellaisia pukuja. Tiedätte varmaan tyylin, koska se on kovasti nyt pinnalla. Pitsiä hieman helmassakin ja ehkä koko yläosakin, mutta ainakin olkaimissa ja yläselässä. Ne on mielettömän kauniita, joten en yhtään ihmettele, että niitä on paljon liikkeellä. Sellaisen minäkin olisin paperilla valinnut.

Mutta romanttisessa pitsiunelmassa minusta ei tununutkaan omalle itselleni. Minusta tuntui vähän jäykälle ja jotenkin raskaalle. Kaasot sanoivat, etten näyttänyt itselleni. Ja sitten kokeilin päälleni tätä pukua Lillian West -merkin mallia 6303. Ja heti - ihan oikeasti heti - musta tuntui oikealle. Hymy ei hiipinyt pois kasvoilta hetkeksikään ja mun teki vain mieli pyörähdellä ja tuijottaa itseäni peilistä. Joten päädyin valitsemaan sen - puvun, joka sai mut tuntemaan oloni omaksi itsekseni ja morsiameksi samaan aikaan. Vaikka paperilla se mun mielestä oli ehkä jopa tylsä. Hyvin paljon vain valkoista kangasta ilman sen kummempaa krumeluuria.

Heh. Vain minä voin varmaan kutsua tylsäksi pukua, jossa on valtava  kymmenen kerroksen tyllihelma laahuksella ja koko keskivartalo strassi-, helmi- ja paljettikirjailuiden peitossa. Tuo kirjailu ei näytä yhdessäkään valokuvassa murto-osaksikaan niin ihanalle kuin luonnossa (en edes aloita mallistokuvista, joiden perusteella en ikinä valitsisi tätä pukua). Voitte luottaa mun sanaan, kun sanon, että se muuten kimmeltää! Se on musta ihana! Niin kuin on helmakin! Ja tuo yläosa - just sellainen kuin toivoinkin. Sydänpääntie vedostettuna - täydellinen!

Hääpuku_1 - Picture: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com
Kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Tämä puku ei todellakaan ole sitä, mikä nyt on kaikista kuuminta kuumaa hääpukumarkkinoilla, mutta mulle se oli just oikea. Yksi ystävä tässä keväämmällä kysyi mun apua hääpukupohdintoihinsa ja minä vastasin hänelle, että minä valitsin pukuni puhtaasti sillä perusteella miltä musta tuntui se päällä. En miettinyt tämän hetken muotia, en miettinyt klassisuutta ja kestääkö puku hyvin aikaa. Sanoin, että mieluummin katson 30 vuoden päästä hääkuvia ja nauran, että tollainenko sen silloin piti olla, mutta vitsi, että se päällä tunsinkin oloni hyväksi.. kuin katson hääkuvia ja ensimmäinen ajatus hääpuvustani olisi, että joo-o, kylläpä tein klassisen varman valinnan. Ennemmin puku, joka herättää ihanan voimakkaita tunteita kuin jotain joka on varman päälle ja hajuttomampi ja mauttomampi siksi.

Millä perusteilla te valitsitte hääpukunne? Sattuiko teidän maku osumaan yksiin tämän hetken kuumimpien trendien kanssa? Ja mitä tykkäätte mun unelmieni hääpuvusta?

Ps. Eikö ole suloista, että iskä ja Jaakko kahdestaan nappasivat kaapin ovesta hääpukuni roikkumasta ja painelivat takametsään virittelemään sitä puuhun kuvia varten! Ja onneksi veivät sen metsään kuvattavaksi - tuo eka kuva on niin mun suosikki. Joko kuulostaa vanhalle virrelle, jos sanon, etten voisi tyytyväisempi olla kuvaajavalintaamme? No mutkun en voisi.

Hääpuvun osto - hirveän huono kokemus (Niinatar)

5.10.15
Tämän päivän postauksen fiilis on vähän eilistä nihkeämpi. Koska seuraava hääpäiväpostaus käsittelee hääpuvun pukemista ja ennen hääpuvun pukemista haluan esitellä mun hääpuvun. Ja ennen hääpuvun esittelyä haluan kertoa mun kokemuksen hääpuvun ostosta. Ja vaikka toivoisin koko sydämestäni, ettei mun tarvitse sanoa näin - se oli hirvittävän huono kokemus.

Kuva: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Minä olen ihminen, joka ei herkästi anna huonoa palautetta. Ymmärrän inhimillisiä virheitä, ymmärrän vahinkoja, mutta en ymmärrä huonoa palvelua tai lupausten rikkomista. Koska olen rehellisesti hääpukuliikkeessä kertonut tuntemuksistani ja pettymyksestäni ja siitä huolimatta asia on jätetty sille tolalleen, koen voivani kertoa mun kokemuksista ihan rehellisesti julkisessa blogissanikin. Hankin hääpukuni siis Niinattaresta ja koko hommasta jäi - excuse-my-French - paskat fiilikset. Koitan tiivistää tähän postaukseen miksi. Postaus on silti pitkä. Toivottavasti jaksatte lukea.

Kävin sovittamassa hääpukua vuosi sitten elokuussa. Pari viikkoa sovituksen jälkeen (syyskuun puolella) tilasin pukuni. Sain arvion hääpuvun toimitusajasta - se saapuisi noin tammikuun lopulla - ja kehotuksen olla huolestumatta, jos puku ei tule ihan arvioidussa ajassa. Kun oltiin menty kuukausi yli arvioidun toimitusajan näin liikkeen Facebook -sivuilla postauksen, jossa kerrottiin kyseisen merkin myynnin loppumisesta. Huolestuin, mutta odotin vielä pari viikkoa lisää.

Soitin liikkeeseen ja kyselin pukuni perään. Kerroin epäileväni, että merkin kanssa on ollut ongelmaa, kun sen myyntikin loppuu. Minulle sanottiin, ettei ongelmia ole ja kaikki on varmasti kunnossa. Pukuni tilanne luvattiin tarkistaa ja soittaa minulle myöhemmin samana päivänä (perjantai). Minulle ei soitettu. Ei edes pahoitellakseen, ettei tilanne selvinnyt. Minulle soitti seuraavana päivänä (lauantaina) liikkeen omistaja ja kertoi, että mun tilaus oli saapunut, mutta tilausprosessissa oli ollut hämminkiä, jonka vuoksi puku toimitettiin väärässä (liian pienessä) koossa ja yrittää hoputtaa valmistajaa saadakseen oikean kokoisen puvun pian Suomeen. Harmitti, että pukuni oli tullut liikeeseen väärässä koossa eikä kukaan ollut ottanut minuun yhteyttä ongelman selvittyä. Tämä selvisi minulle vasta, kun ihmettelin 1,5 kuukauden viivästystä.

Kerroin, että huoleni on se, ehdinkö toimituksen viivästyessä runsaasti sumplia työt niin, että pääsen Turusta käymään kahdesti Helsingissä sovittamassa ja korjauksia varten - siksi toivoin saavani arvion pukuni saapumisajasta. Omistaja kyseli olenko sattunut laihtumaan paljon, että voisinko tulla sovittamaan sitä liian pientä pukua. Sanoin, etten ole ja haluaisin saada sen koon, jonka teidän ompelija arveli olevan minulle sopiva. Toimitusaika luvattiin selvittää ja soittaa minulle maanantaina tai viimeistään tiistaina. Minulle ei soitettu.

Viikon ajan puhelua odoteltuani soitin itse liikkeeseen uudestaan ja kyselin tätä toimitusaika-arvioita. Puhelimeen vastannut myyjä ei tiennyt koko tilanteestani mitään. Lupasi selvittää ja soittaa takaisin. Kukaan ei soittanut. Soitin seuraavana uudestaan ja kerroin olevani todella turhautunut siihen, että jo kolmesti minulle on luvattu palata asiaan tiettynä ajankohtana, mutta niin ei ole käynyt. Pyysin omistajan yhteydenottoa ja myöhemmin samana päivänä hän soittikin. Kertoakseen, että oikean puvun arvioitu toimitusaika ei ole vielä selvillä. Hän lupasi palata minulle viikonloppuun mennessä toimitusaika-arvion kanssa. Ei palannut.

Seuraavan viikon perjantaina soitin uudelleen liikkeeseen, pääsin omistajan puheille ja kyselin sen luvatun toimitusaika-arvion perään. Omistaja myönsi vihdoin, että minun pukuni ja erään toisen saman merkkisen puvun kanssa on ollut ongelmia. Tehtaalla ei ymmärretä kiirettä pukuni suhteen, kun häät ovat vasta heinäkuussa. Liikkeen omistaja vakuutteli minulle olevansa turhautunut tilanteeseen ja odottavansa sitä, että kaikki puvut on saatu ja yhteistyö merkin kanssa voi päättyä. Olin helpottunut, kun kuulin rehellisesti mikä mättää ja näin, että Niinattaressakin oltiin harmissaan tästä tilanteesta. Otin taas puheeksi pukuun tulossa olevat korjaukset ja huoleni siitä, että ehdin sopia aikataulut niin, että pääsen Helsinkiin sovittamaan pukua pariin otteeseen. Minulle kerrottiin, että ompelimon kanssa on ollut puhetta pukuni tilanteesta ja puhe on ollut sellaista, että ongelmaisen pukuni takia sen korjauksiin on varattu aikaa niin, että ne saisi hoidettua yhdessä päivässä. Helmaa kun ei tarvinnut lyhentää, vain vetoketju vaihtaa nyörityksiin. Minulta kysäistiin olenko sattumalta laihtunut, että voisin tulla kokeilemaan sitä pienempää. Sanoin, että en ja haluaisin sen puvun, jonka tilasin. Omistaja oli samaa mieltä, että kyllähän minun se kuuluu saada ja hän teke kaikkensa, että se puku on Helsingissä viimeistään kesäkuun alussa.

Toukokuun lopulla sain puhelun, jossa kerrottiin, että puku saapuu Suomeen ensi viikolla ja voin nyt varata sen perusteella ajan ompelijalle, jonka puhelinnumero minulle annettiin myös. Soitin ompelijalle ja kerroin tilanteeni. Hänelle pukuni tapaus oli tuttu. Sanoin, että oli ollut puhetta, että homman ehtisi hoitaa yhden päivän aikana. Hän sanoi, ettei missään nimessä ehdi yhden päivän aikana. Eikä korjaukset oikein mahdu aikatauluun muutenkaan. Kaikki kesän morsiamet kun jättää korjaukset näin viimetippaan. Sanoin, että pukuni piti tulla tammikuun lopussa, vaan eipä tullut. Minulle ehdotettiin puvun korjauttamista Turussa ja sain muutaman suositellun ompelijan nimen. Totesin, että mikäpä ettei.. paitsi, että puvun ostohetkellä sain 150€ lahjakortin, ja kuitillekin kirjattiin, että sen saa käyttää korjaustöihin. Ompelija kertoi minulle, ettei Niinattarella ole enää helmikuun jälkeen ollut omaa ompelimoa, joten ei tuo lahjakortti hänellekään käy. Ahah. Ei kukaan ollut minulle kertonut.

Joten puhelua Niinattareen jälleen. Kerroin tilanteeni. Se oli myyjälle täysin vieras. Sain puhelimeen omistajan ja kerroin tilanteen ompelimon kanssa. Hän harmitteli sitä, että ompelimossa oli niin täyttä ja lupasi vielä kysyä, eikö pukuani todella ehditä siellä korjata. Minulta kysyttiin kaipaisinko pikkulaukkua tai kenkiä tai tiaraa tai muuta vastaavaa, johon lahjakorttini käyttäisin. Kerroin, että minulla on kaikki muu tarvitsemani paitsi alushame ja puku korjauksineen. Saman puhelun aikana käytiin vielä kerran läpi kaikki, mitä lahjakortilla voisin ostaa. Kerroin vielä kerran tarvitsevani vain alushameen ja puvun korjauksineen. Minulle luvattiin soittaa takaisin, kun omistaja on puhnut ompelijan kanssa ja miettinyt lahjakortin tilannetta.

Soitettiinkin. Kertoakseen, että ei sitä pukua tosiaan Helsingissä ehditä korjata. Ja ei se puku muuten tullutkaan vielä sillä viikolla, jolla luvattiin. Ja kaipaisinko pikkulaukkua sillä lahjakortilla? En kaivannut edelleenkään. Ainakin pukupussin varmaan haluaisit? Olin maksanut sen jo pukua tilatessa. Samana päivänä minulle oli selvinnyt, että muutetaan pois Turusta, mutten vielä tiennyt minne. Sanoin, että voin viedä sen puvun korjattavaksi Jyväskylään, mutta haluan sitten lahjakortin arvosta rahani takaisin, jotta voin sen niihin luvattuihin korjauksiin käyttää. Omistaja totesi, että niin se on varmaan sitten tehtävä. Hän ilmoittaa minulle, kun pukuni saapuu ja järjestetään lahjakortin hyvitys, kun tulen pukua noutamaan.

Tästä seuraavalla viikolla vihdoin sain puhelun, että puku on saapunut. Ilmoituksen sain liikkeen omistajalta, joka oli parhaillaan lomalla, mutta oli halunnut saada heti tiedon, kun pukuni saapuu, että voi itse minulle ilmoittaa. Arvostin ja kiitin siitä ja kerroin hyvin rehellisesti kuinka kurja ostokokemukseni oli ollut. Sitä pahoiteltiin. Kerroin ajankohdan jolloin tulen puvun hakemaan ja sovittiin tapaavamme silloin ja hoitavamme lahjakorttiasian kuntoon. Sanoin, että sain sovittua jyväskyläläisen ompelijan kanssa puvun korjauttamisesta ja hän ehtii nyörien laiton tehdä. Minulle sanottiin, että ai, jos siihen nyörit tulee niin eihän se olisi niin haitannut, vaikka olisit ottanut sen liian pienen puvun. Kerroin, että ei se minulle ihan sama ole, kun teidän ompelijanne arvioi oikean koon pukua tilatessa juuri nämä korjaustoimet mielessä pitäen. Isompi koko kun ei ole isompi pelkästään ympärysmitaltaan vaan mm. kupin kooltaan. Hyvästelin ja lopetin puhelun totaalisen hiiltyneenä.

Olin menossa hakemaan pukua keskiviikkona. Olin nähnyt liikeen Facebook sivuilla, että henkilökuntaa  oli muistaakseni Saksassa hääpukumessuilla. Soitin liikkeeseen ja kerroin pukuni ja lahjakorttini tilanteesta. Tapaus oli vieras. Varmistin, että onhan liikkeen omistaja paikalla huomenna, kuten sovittiin. Minulle kerrottiin, että hän on tulossa myymälälle kello 12, joten hyvityshommat saadaan hoidettua. Kiitin.

Saavuin paikalle keskiviikkona pukuani noutamaan. Kerroin tapaukseni ja molemmat liikkeessä paikalla olleet myyjät vaikuttivat sille, että kuulivat tästä säädöstä ensimmäistä kertaa. Edessäni oli hääpukuni ja silmissä kyyneleet kiukusta ja pahasta mielestä. Kerroin jälleen kerran harmitukseni tästä kaikesta säädöstä ja rikotuista lupauksista. Siitä, ettei nytkään omistaja ole paikalla, vaikka piti. Minulle pahoiteltiin tilannetta. Omistaja ei vaan jaksanut tulla, kun oli edellisenä päivänä matkustanut. Sillä välin, kun sovitin pukua, toinen myyjä soitti omistajalle tilannettani ja hyvitysasiaa varmistellakseen. Myyjä kertoi myös siitä, kuinka harmissani olin. Koska olin sovituskopissa, äitini meni puhelimeen omistajan kanssa puhumaan. Äitikin kertoi turhautumisemme koko prosessiin. Siihen, että mikään ei pidä paikkaansa. Kukaan ei tiedä mistään mitään, eikä kukaan halua tehdä tästä meille hyvää kokemusta, vaikka olemme todella harmissamme. Äidille pahoiteltiin ja seliteltiin jälleen kerran. Omistaja sanoi äidilleni, ettei näin pieleen mennyttä puvun tilausprosessia ole koskaan ollut. Uskoin.

Puku oli kuitenkin ihana päälläni. Vaikka edelliset kolme viikkoa olin kotona itkenyt sitä kuinka paha mieli mulla hääpuvun suhteen oli. Suorastaan inhosin pukua. Inhosin sitä prosessia. Mun hääpukuun ei liittynyt mitään muuta kuin pahaa mieltä. En tiennyt haluanko mennä koko puvussa naimisiin. Joni ehdotti varmaan kymmenen kertaa, että ostetaan uusi puku muualta. Ihan sama mitä maksaa. Mutta sanoin itkien, ettei sekään auta, koska ei se pyyhi pois sitä, että mun ainoan, rakkaan hääpuvun hankkiminen oli ihan kamala kokemus.

Puku pakattiin pussiin. Tilitiedot otettiin ylös hyvitystä varten (no, tilinumerokin oli otettu ylös mun pankkipalvelukortista väärin, kun sain reilun viikon päästä tekstarin, ettei heillä oleva tilinumero toimi). Sain hyvitykseksi ilmaiseksi sukkanauhan. Kiitin myyjiä, jotka olivat olleet ystävällisiä liikkeessä puvun noutohetkellä.

Olin innoissani puvusta, kun se vihdoin mun käsissä oli. Totesin, että haluan sittenkin mennä naimisiin siinä puvussa. Se oli kaunis kuin mikä! Kun se on kuvissa tai mun edessä, rakastan sitä palavasti.

Mutta.

Pettymyksen kyyneleet valuu mun poskilla nytkin tätä kirjoittaessa. Mulle jäi niin paha maku suuhun sen tilaamisesta. Mua suututtaa se, että multa pimitettiin asioita, mulle annettuja lupauksia rikottiin. Kerta toisensa jälkeen. Mulle ei koskaan palattu asiaan silloin kun luvattiin. Eikä edes myöhässä, vaan vasta sitten kun soitin uudestaan perään. Mulle tuli paha mieli siitä, että multa jatkuvasti kysyttiin olenko laihtunut ja voinko ottaa liian pienen puvun. Mua turhautti se, että mulle tuli sellainen olo, että olen tyhmä koska vaadin saavani sen, mistä olin tonnin maksanut. Mua harmittaa se, että ensimmäisen kerran, kun oman pukuni sain eteeni mun silmissä oli harmituksen kyyneleet. Jotka ei johtuneet mun valitsemasta puvusta.

Mua ei haitannut se, että ensimmäisen kerran sovitukseen ajan varattuamme sovitin pukuja tuplabuukkauksen takia varastossa. Tai se, että tilausprosessissa tuli virhe ja väärä puku toimitettiin. Tai että puvun toimitusaika melkein tuplaantui ja sain tammikuun lopun sijaan puvun käsiini kesäkuun puolen välin jälkeen ja korjausten kanssa valmiiksi hääviikon tiistaina. Minua haittaa se kaikki muu. Se miten nämä asiat hoidettiin. Tai jätettiin hoitamatta.

Vaikka olin hääpäivänäni onnellinen hääpuvussani, mun elämäni ainoaa hääpukua ajatellessa mun poskille valahtaa harmituksen kyyneleet. Eikä ketään tuntunut oikeasti kiinnostavan. Sellainen olo mulle tuli siitä, miten asioita hoidettiin ja miten mun harmitukseen reagoitiin.

Siksi minä en suosittelisi kenellekään samaan hääpukuliikkeeseen astumista. En kenellekään. Sitä en kiellä, etteikö pukuni olisi ollut kaunis ja etteivätkö myyjät liikkeessä olisi olleet ystävällisiä. Oli ja olivat. Mutta tämän kokemuksen perusteella... en missään nimessä suosittelisi kenellekään asioimista paikassa, joka möhläsi asiakkaan palvelemisessa niin pahasti.

Huh. Olen puhunut.
Ja lähden nyt etsimään nenäliinaa ja kuivaamaan kyyneleeni.

Meidän hääpäivä: Aamu

4.10.15

Kuva: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Hui, kun jännittää! Tässä sitä nyt sitten sukelletaan meidän hääpäivään ja ihan oikeisiin hääkuviinkin. Eilen äitin tekstissä jäätiin suunnilleen samoihin hetkiin, joista tänään aloitetaan. Minä heräsin meidän hääpäivään herätyskelloni piristessä puoli kahdeksalta. Sen verran oli jännitystä päällä, ettei tehnyt pätkän vertaa mieli jäädä torkuttelemaan (inhoan kyllä torkuttamista muutenkin). Kipaisin vessaan hampaanpesulle, virittelin olkkariin aamua varten kasatun soittolistan soimaan, pakkailin vähän kamppeitani, tulostin muutaman jutun ja pähkäilin, että mitähän sitä laittaisi päälle, kun en ollut muistanut varata mukaan mitään napitettavaa paitaa. Ja sen jälkeen kello olikin jo kahdeksan ja pihaan olivat kurvanneet kaksi muuta kaasoani ja toisen kyydissä ystäväni Aliisa, joka laittoi hiukseni ja meikkini.

Huomasin vasta vähän myöhemmin, että unohdin kokonaan käydä aamulla suihkussa, mutta eipä sekään menoa haitannut! Asetuttiin Aliisan kanssa olohuoneeseen, eikä mennyt montaa minuuttia, kun huone oli aika huolellisen kaaoksen vallassa. Kaasot taisivat aloittaa aamun mekkojen silityksellä ja äiti kai laitteli keittiöön aamupalaa tarjolle. Puoli yhdeksältä paikalle saapui kolme kampaajaa lisää, jotka alkoivat keittiön pöydän ääressä laittaa kampauksia äidilleni, tädilleni ja kolmelle kaasolle. Oli hyvä päätös, ettei meidän kenenkään tarvinnut lähteä muualle kampaamoon. Täytyy sanoa, että mulla ei ole kovinkaan tarkkaa käsitystä siitä, mitä olkkarin ulkopuolella tapahtui. En tiennyt kuka milloinkin istui laitettavana, joten kun tarvitsin jotain, huusin tyylikkäästi vain: "KAASOOO!" Joku sieltä aina vastasi ja kaiken tarvitsemani sain, vaikka poppana olikin yhdelle kaasoista vieras käsite! Ihanat, rakkaat kaasot!

Aamu_2 Aamu_3 Aamu_6
Kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Minä istuin paikallani olohuoneessa kolme tuntia ja keskityin kuuntelemaan musiikkia ja höpöttelemään levottomia Aliisan kanssa. Puoli kymmenen aikaan Jaakko Sorvisto saapui myös paikalle kameroineen. Jaakko oli torstain palaverissa sanonut, ettei kannata tulla kuvaamaan vielä silloin kun morsian on sataprosenttisesti luonnontilassa, heh. Varmasti hyvä päätös! Olin etukäteen vähän jännittänyt sitä, miltä tuntuu, kun "vieras" ihminen tulee paikalle mun jännityksen keskelle, mutta eipä se sitten hääpäivänä ollutkaan jännittävää tai ahdistavaa ollenkaan. Varmasti lähinnä siksi, että Jaakko on mukava tyyppi, jonka kanssa oli helppo rupatella ja olla. Kaasot ja iskä kävivät jossain välissä takapihan auringonpaisteessa treenailemassa puheitaan ja me Aliisan kanssa koitettiin pitää juttumme asiallisina. Höpöteltiin muun muassa hiusten lisääntymismenoista, koska mun hiukset tuntui viikossa lisääntyneen räjähdysmäisesti.

Minä hoin vuorotellen lauseita "Ei mua kyllä jännitä yhtään" ja "Taitaa mua vähän jännittää". Näin jälkikäteen ajateltuna - kyllä mua todellakin jännitti, mutta jotenkin hääpäivä ei tuntunut todelliselta. Oli vaikea uskoa mitä vähän ajan päästä oli tapahtumassa. Mulla on tosi herkkä yökkäysrefleksi  ja monesti oksennan ennen jännittäviä tilanteita, kuten vaikkapa työhaastatteluja. Joka aamu hääviikolla oli myös tullut yökättyä, mutta hääpäivänä ei. Vaikka ennen huulimeikin laittoa pidettiin yökkäystaukokin! Näin jälkikäteen olen ajatellut monesti sitä, että oli aivan valtava onni, että mun hiukset laittoi hyvä ystävä. Jos olisin istunut vieraan ihmisen käsissä hiljaa tai small talkin varassa, olisi jännitys varmasti ollut paljon pahempaa. Nyt me voitiin yhdessä hoilailla Tinakenkätyttöä ja puhua painokelvottomia juttuja. Minä yritin laittautumisen lomassa syödä myös vähän aamupalaa ja sain kurkusta alas puolikkaan lasillisen tuoremehua ja noin yhden karjalanpiirakan.

Aamu_4 Aamu_8
Aamu_5
Kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Kolme tuntia laitettavan hujahti ohi yllättävän nopeasti. Kampauksesta ja meikistä tuli molemmista ihan superihanat! Tunsin oloni niin kauniiksi ja ihan täysin omaksi itsekseni. Aina ei ole meikissä käynyt ihan yhtä hyvä tuuri! Laitan lisää kuvia lopputuloksesta, kun kerron vielä omassa postauksessaan siitä, millaista tyyliä hääkampauksessa ja meikissä haettiin. Pian kello olikin  jo 11 ja hoidin vielä muutaman tulostuksen ja pakkailun ja sitten alkoi olla aika sukeltaa hääpukuun.

Miltäs meidän hääpäivän aamu näytti teidän silmiin? Eikö olekin ihania nämä Jakon ottamat kuvat? Vitsi, että olenkin tyytyväinen siihen, että otettiin dokumentaarinen hääkuvaus. Nämä aamun fiilikset on niin ihanaa katseltavaa ainakin minun mielestäni!

Äidin kynästä: Hääpäivän aamu

3.10.15
|| Tämän postauksen hääpäivän aikaisesta aamusta on kirjoittanut äitini!
Jättäkäähän kommenttia, ja nauttikaa tunnelmista niin aikaisesta
aamusta, ettei morsiankaan ollut vielä hereillä. ||

Vihdoinkin SE lauantai – päivä, jota oltiin ilolla odotettu! Työntäyteisen, mutta hauskan ja mukavan perjantain ja myöhäisen nukkumaanmenon jälkeen herätyskello soi 5.30, sillä halusimme, Kirsin isä ja minä, käydä vielä aamulla hääpaikalla katsomassa, että kaikki on kunnossa.
Kuva: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Epävakaan kesän aikana yksi isoimpia hääjännityksen aiheita oli kenties ollut säätila. Viikolla ei meinattu uskaltaa säätiedotuksia katsoa, mutta lopulta niitä kuitenkin tohdittiin tutkailla. Aamu oli juuri sellainen kuin kaunis kesäaamu parhaimmillaan voikaan olla: aurinko paistoi, linnut lauloivat, nurmikot yön jäljiltä kasteesta märkiä, ilma vielä viileä.

Jääkaappi tyhjennettiin taas kerran; sehän oli illalla täytetty yö- ja aamupalatarvikkeilla. Kellarille tehtiin sama juttu. Jälleen siis auto täynnä tavaraa ja niin päästiin liikkeelle! Liikenne oli hiljaista tuohon aikaan: yksi peura nähtiin tien varressa ennen ensimmäistä liikenneympyrää, sumuakin oli hieman. Tuntui, että ei ole muita liikkeellä kuin me kaksi hiljaista matkaajaa. Kovin taidettiin olla mietteissämme molemmat!

Aamu_2
Kuva: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Majakoskella oli ihana rauha. Vain me ja linnut, aurinko alkoi jo lämmittää. Ensin tuttuun tapaan siirrettiin eväät kylmiöihin ja jääkaappiin. Nurmikoille ”istutimme” sydäntikkuja pieniin ryppäisiin; niitä ei haluttu jättää yön kasteeseen kostumaan, joten se oli tarkoituksella aamun pieniä hommia. Siinäpä varpaat saivatkin raikkaan kasteen! Sitten oli vielä ihana kierrellä ja katsoa paikat läpi: kävellä edelleen sandaalit jalassa märillä nurmikoilla, ihailla koristeluita ja kauniiksi laitettuja paikkoja, kuvitella jo mielessä piha täynnä juhlavieraita jne. Ovatko navetalla koristeet ja tavarat paikallaan? Ovatko päätalon kukka-asetelmat pöydissä säilyneet hyvinä? Mitäpä kakuille kuuluu? Ovatko koristeet pysyneet katoissa tai seinissä kiinni? Tai riihen bonboneille? Tai kaikille lukuisille kukka-asetelmille, joita oli neljässä rakennuksessa jokaisessa tilassa vessat mukaan lukien sekä siellä täällä (= joka puolella) pitkin pihoja? Kuka nostaa Suomen lipun salkoon, mietimme. Pakko tunnustaa, että pientä säätöä jouduimme tekemään, sillä joku kukka olikin yön aikana nuukahtanut (ehkä kukka oli ollut kovin janoisena) ja joku koristekin oli irronnut. Siispä siirreltiin kauniita kukkia tilalle; nuutuneet huiskis vaan, pois näkyvistä ja muutkin koristelut viimeisteltiin. Juuri tästä syystä olin halunnutkin käydä aamulla vielä paikan päällä! Vasta nyt sain mielenrauhan! Oli helpottavaa katsella pihapiiriä ja todeta, että kaikki on kunnossa ja voimme lähteä kotiin valmistautumaan yhteen elämämme merkittävimmistä päivistä.

Aamu_5
Kuvat: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com

Koska ilman kommelluksia emme mistään taida selvitä, niin tietenkin lähtöä tehdessämme päätalon ulko-oven lukko jumiutui eikä suostunut yhteistyöhön. Totesimme, että ovi menee lukkoon, jos Kari menee sisälle ja vetää sen kiinni. Ihan kiva, mutta sittenhän mies on sisällä ja pitäisi lähteä… Tästä saimme kuitenkin sen idean, että lopulta kunnon paiskaamisella ulkoapäin lukko toimi!

Viimeiset silmäykset kauniiseen, rauhalliseen ympäristöön ja lähdimme kotia kohti. Ajelimme rauhassa ”vastakarvaan” kohti hääkirkkoa. Tarkistimme samalla, että opaskyltit ovat paikoillaan. Kirkkokin oli tutulla paikallaan, joten kaikki hyvin! Vielä pikainen hääpaikan avainten toimitus keskikaupungille, sillä avulias kälyni puolisoineen oli luvannut toimittaa avaimet juhlapaikalle pitopalvelua varten. Kotitiellämme totesimme, että nyt alkaa tapahtua: kaasojen autoja oli ilmaantunut pihaamme ja tiesimme, että hääkampaaja tuli samalla kyydillä. Mistä ne kaikki perhoset lehahtikaan vatsoihimme?!

Viimeinen ilta vapaana naisena

1.10.15
Me nukuttiin häitä edeltävä yö erillään - Joni vanhempiensa luona ja minä omieni. Mun kainaloon tuli nukkumaan Milla -kaaso, mutta siinä puoli kympin aikaan perjantai-iltana, kun hääpaikalta vanhempieni luo saavuttiin, tulivat myös kaksi muuta kaasoa meidän kanssa istuskelemaan ja jännittelemään hetkeksi. Käytiin läpi hääpäivän ohjelmaa, aikataulua ja yksityiskohtia. Tytöt sovittivat ensimmäistä kertaa valmiita mekkojaan (ei onneksi tarvittu enää muutamaa pistoa enempää muutoksia). Jonikin kurvasi vielä pihaan bestmanin kanssa. Toivat vain pikaisesti hääpäivän iltapala- ja sunnuntain aamupalatarpeita, jotka äiti ja iskä heittivät hääpaikalle lauantai-aamuna. Se oli oikeastaan aika kivaa, niin sain omalta kullalta vielä pari ylimääräistä halia ennen jännittävää lauantaita.

Kello taisi olla melkein puoli kaksitoista, kun Alma ja Krista -kaasot lähtivät hipsimään omiin yöpaikkoihinsa sikeitä vetelemään. Siinä vaiheessa me Millan kanssa lähdettiin käymään saunassa. Sen jälkeen minä kuivailin hiukset kampaajani ohjeiden mukaan ja puolilta öin alkoi hääkynsien laittaminen! Oikein urakalla, koska keittiönpöydän ääressä kynsiä lakkasi lisäksi Milla -kaaso, äiti ja mun tätikin. Iskän tehtäväksi jäi vastata juomahuollosta. Otettiin saunan jälkeen vielä lasilliset valkkaria ja yhdet skumppaakin. Skumppapullo oli pakko avata, kun kerroin tarinaa mun ja Jonin reissusta Tallinnaan hääjuomia hakemaan - me nimittäin ostettiin maisteluun muutama pullo ja yksi niistä kuohuviineistä haisi suoraan sanottuna järkyttävälle pierulle. Siis niin kamalalle, että jouduttiin kaatamaan melkein pullollinen lavuaariin, vaikka maku ei mitenkään outo ollutkaan. Tuoksu vain. Vanhempieni kellarissa sattui nimittäin olla yksi pullo samaa kuohuvaa ja olihan meidän testattava onko tuo mielenkiintoinen tuoksu kyseisen merkin ominaistuoksu. Ei ollut!

Kello 00.43 olen julkaissut blogiin pienen postauksen. Täytyy sanoa, että oon edelleen sitä mieltä, että jotenkin ihmeellisesti sain tuohon postaukseen tiivistettyä mun sen hetken fiiliksen niin aidosti. Mua meinaa alkaa hieman hengästyttää, kun luen tuota tekstiä. Niistä lauseista tulee niin vahvasti mieleen se tunne, joka silloin oli. Innostus ja jännitys. En meinannut edes ymmärtää, että jännitti. Vaikka totisesti niin alkoi tehdä. Perhosia lenteli mahan pohjalla koko ajan!

Perjantai_3

Puolen kahden aikaan kömmittiin peiton alle ja koitettiin saada unta. Koko elämäni siihen päivään asti olin ollut varma, etten tule saamaan perjantain ja lauantain välisenä yönä unta, mutta jo päivästä perjantaina huomasin, että väsyttää niin kamalasti, että uni tulee ihan varmasti. Ihan heti se ei kuitenkaan tullut. Vähän aikaa sain pötkötellä ja varmistella, että hengittääkö vieressä nukkuva kaaso. Milla hengitti niin paljon kevyemmin kuin Joni, että meinasin välillä huolestua.

Kahden jälkeen näpyttelin Jonille vielä sähköpostin. Olin aiemmin ajatellut, että haluan kirjoittaa perjantaina odottavin fiiliksin Jonille kirjeen, jonka annan bestmanille hääpäivän aamuna Jonille annettavaksi. Perjantaihin ei kuitenkaan jäänyt sopivaa väliä, jolloin olisin ehtinyt käsin kirjettä kirjoittaa, joten päätin laittaa sähköpostin Jonille menemään. Siellä se kirje aamulla puhelimessa odottelisi. Tosin ei ollut vielä unilla Jonikaan ja hetken päästä sain kirjeeseeni ihanan vastauksen! Siitä tuli niin hyvä mieli. Onneksi Joni oli vielä hereillä ja vastasi. Voin ihan varmasti sanoa, että Jonin kirjoittamat sanat olivat se viimeinen tarvitsemani unilääke. Luin sen sähköpostikirjeen vielä muutaman kerran läpi ja kävin nukkumaan hymy huulilla. Niin onnellisena. Ja niissä fiiliksissä sain herätä myös elämäni ihanimpaan päivään melkein viiden tunnin unien jälkeen!

Hääpaikan koristelu

30.9.15
Häitä edeltävä päivä oli kyllä kiireisen hääviikon kaikista kiireisin päivä. Aamulla Joni lähti kauppaan ja hoitamaan viimeisiä asoita kaupungille. Tehtävälistalla oli mm. hankkia mulle hääpäivän aamupalaksi karjalanpiirakoita, hehe. Minä lähdin äitini ja tätini kanssa ensin puutarhaan leikkaamaan kukkia ja sitten pienelle ojanvarsien ja metsänreunojen kierrokselle luonnonkukkia keräilemään. Kerron vielä meidän kukkienkasvatusprojektista myöhemmin lisää. Se ei mennyt ihan kuin Strömsössä, mutta kukkia oli silti hääpaikalla enemmän kuin tarpeeksi!

Kotosalla valtaosa nyssäköistä oli jo valmiiksi pakattuna hääpaikalle lähtöä varten. Minä vielä tulostelin ja leikkelin ja mitä lie askartelin viimeisiä pieniä lippulappusia, jotka oli aikaisemmin unohtuneet tulostaa ja viimeistellä. Nyssyköitä pakattiin autoo ja peräkärryyn, eikä yhteen kyytiin todellakaan mahtunut kaikki mukaan tuleva. Jos jotain tekisin toisin, niin miettisin vielä tarkemmin käyttöjärjestyksen suhteen pakkausjärjestystä. Osa tavaroista, joita oltaisiin tarvittu heti ei ollutkaan ensimmäisessä kuormassa. Osa oli pakattu meidän autoon, vaikka luultiin niiden olevan vielä vanhempien luona, joten turhaa odottelua tästä säädöstä seurasi.

Hääpaikalla meillä oli väkeä ihanasti valtavan paljon apukäsiä. Mua harmitti koko päivän se, että en ollut ehtinyt tehdä riittävän hyviä ohjeita. Olin niin vannonut, että teen täsmälliset ohjeet ja hyvän työnjaon valmiiksi, ettei hääpaikalla tarvitse ihmetellä ja kysellä mikä menee minnekin ja mitä voisi tehdä. No, en vaan ehtinyt. Ehdin kyllä tehdä koristeluohjeista neljän sivun mittaiset ohjeet, mutten tiedä huomasiko kukaan niitä edes lukea. Joten vähän tuli säätöä ja sehän mua vähän otti päähän, kun olisin itse voinut sen välttää... niin kuin vakaasti olin aikonutkin. No, jokainen löysi lopulta itselleen tehtävää.

Homma ei todellakaan olisi sujunut noin helposti, jos apujoukoissa ei olisi ollut niin ihanaa porukkaa, joille uskalsin antaa vapaat kädet. Päätalon ruokapöytien laittamiseen annoin vapaat kädet sitä tehneelle poppoolle, äiti ja tätini tekivät kukka-asetelmat ilman mitään tarvetta mun valvomiselle, serkkuni laitteli karkkibuffan ilman sen kummempia ohjeita ja niin pois päin. Ja kaikista tuli enemmän kuin hyviä. Ihan huippua. Yksi kaasoista organiseerasi vaikka sun mitä, lämmitteli talkoosopat ja piti huolen, että lapsukaiset sai syödäkseen ja siinä toisella kädellä rauhoitteli mua aina kun meinasin romahtaa. Lisäksi yksi joukko ei-niin-askarteluintoisia apujoukkoja - mun isoveli ja setä muun muassa - hoitivat kymmenien silkkipaperipompomien avaamiset.

Kun perjantai-iltana kello kahdeksan aikaan vielä kuorrutettin serkkuni kanssa hääkakkuja, meinasi kyllä pieni uuvahdus ja romahduskin tulla. Kun vielä loppuhuipennukseksi rikoin pitopalvelun maitokannun ja vatkasin kermat voiksi. No, sirpaleet tuo onnea vai miten se meni. Pelasin vain varman päälle hoitamalla ne sirpaleet jo edellisenä iltana. Ja arvatkaapa olinko hiilenä itselleni, kun huomasin, että annoin pitopalvelulle väärät avaimet, eikä pitopalvelu pääsisikään hääpaikalle sisälle. Eikä pitopalvelun setä vastannut mun puheluihin. Sekin homma hoitui, kun tätini ja setäni lupasivat käydä hääpäivän aamuna tuomassa avaimet hääpaikalle siihen kellonaikaan, kun pitopalvelu oli paikalle saapumassa.

Perjantai_2

Kaikkinensa siis hääpaikan koristelupäivästä jäi itselleni vähän nihkeät fiilikset. Olin niin harmissani siitä, että olin hoitanut niin monta asiaa niin paljon huonommin kuin mun piti. Mun möhläilyn seurauksena päivä venyi ja niin monta mutkaa tuli matkaan. Tyhmä minä. Tätä kirjoittaessakin vielä oikein ärsyttää. Minä itse vain, ei kukaan muu. Nimittäin meidän apujoukot oli maailman ihanimmat, hoitivat sen kaaoksenkin kuntoon. Kukaan ei ollut yhtään hermostunut mulle, vaikka minä mokailin ja hoidin hommia huonosti. Päin vastoin. Ja juhlapaikasta tuli aivan ihana! Siitä en voisi kiitollisempi olla. Toivon vaan, ettei apujoukoille jäänyt traumoja!

Tosiaan, siinä puolen yhdeksän aikaan saatiin itsemme pakattua autoon ja lähdettiin huristelemaan "kotia" kohti. Mutta eipä silloinkaan vielä ollut kaikki hommat kunnossa, mutta palataan hääpäivän aattoiltaan seuraavassa postauksessa! Ja sen jälkeen herätäänkin jo hääpäivään, iiiiks! Joko teitä jännittää? Mua ainakin jännittää kirjoittaa siitä, mutta kivalla tavalla onneksi!

Tänään 9 vuotta yhdessä

29.9.15

Kuva: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com
  • 9 vuotta yhdessä, joiden varrelle on osunut:
  • 8 talviturkin heittoa järveen viimeistään 30.5.
  • 7 yhteistä risteilyä Tallinnaan tai Tukholmaan
  • 6 kuukautta 2428 kilometriä meidän välissä
  • 5 reissua sairaalaan leikkaukseen
  • 4 yhteistä (vuokra)kotia
  • 3 reissua Leville laskemaan
  • 2 Backstreet Boysin keikkaa, 2 Kaija Koon keikkaa ja 2 Linkin Parkin keikkaa
  • 1 elämän suuri rakkaus
  • 0 unohtunutta merkkipäivää
Tiedän jossain onnistuin, kun sinuun takerruin. 

Torstai-illan väsähdys

15.9.15
Hääviikon torstai oli piiiitkä päivä. Haastattelun ja valokuvauspalaverin jälkeen luvassa oli vielä sellainen pieni projekti kuin hääkakkujen täyttäminen. Jos totta puhutaan niin yllätyin siitä kuinka helposti ja nopeasti se homma sujui. Mitä nyt luultiin, että pitää lähteä vielä puolen tunnin automatkan päähän kauppaan kesken leipomisen.. mutta ostettu mascarpone riitti kuin riittikin. Mutta ei kyllä jäänyt yhtään purkkia käyttämättä! Jääkaapista jouduttiin nappaamaan pois valtaosa hyllyistä, jotta saatiin sinne pinottua muutama kakku. Vaikkei ruokaa meinannut enää jääkaappiin mahtua niin toki tärkeimmille jutuille, eli viinitonkalle, oli silti tilaa!

Kyllä siinä vähän hermoja viilentävää tarvittiinkin. Ihan hukkaan meni iloitseminen siitä, että kakkuhommat hoitui nopeasti, kun kakkujen leipomisen jälkeen piti vielä pakata ne edellisenä päivänä tehdyt vieraslahjakeksit, ommella pöytäliinat oikeaan mittaan, pakata kaikki valmiiksi juhlapaikalle lähtemään, kokkailla keittiössä nimikkodrinkkejä varten.. ja mitä vielä. Niin tietysti puolilta öin hoksattiin yhtäkkiä, että pöytäliinat oli unohtunut fiksata, vaikka senkin olisi voinut tehdä ties kuinka kauan sitten.

Hermo alkoi kiristyä, väsytti niin tajuttomasti ja tuntui, ettei tekeminen lopu millään. Mutta raivolla vaan hommia eteenpäin. Onneksi oli taas monta käsiparia talkoissa paikalla myös yömyöhään, kun tällaisia hoksauksia tuli. Kun urakka saatiin valmiiksi, Joni päätti tehdä meille "boolia". Aineksiksi löytyi pippurivodkaa ja vadelmapillimehua. Lämmintä tietenkin. Mutta kelpasi sekin, kun siinä hekoteltiin illan päätteeksi olkkarissa...

Kun kaikki muut olivat jo menneet nukkumaan, me Jonin kanssa jäätiin vielä hoitamaan viimeisiä asioita ja tekemään listaa perjantain ohjelmassa olleista asioista. Noin vartin ahkeran työskentelyn tuloksena huomasin istuvani katse jähmettyneenä kaukaisuuteen, Joni ei ollut jaksanut edes olutta avata ja minä olin saanut vihkooni kirjoitettua ainoastaan sanan Heinää. Revettiin kyllä ihan hillittömään hepulinaurukohtaukseen, kun tajuttiin miten surkea näky oltiin. Siinä vaiheessa oli vissiin fiksumpaa lähteä unten maille. Heinät ehti hoitaa perjantainakin.

Torstai_1

Kaikki torstaina tehty (niitä pöytäliinoja lukuunottamatta) oli myös torstaille suunniteltu. Koko viikon mulla pysyi tosi hyvin ennalta suunnittelemani ohjelma ja aikataulu. Kuitenkin torstai-iltana se konkretisoitui kuinka rankka tämä viikko kaikkinensa oli. Väsytti niin paljon. Suoraan sanottuna pelotti, että en jaksa nauttia lauantaina hääpäivästä yhtään. Olin nukkunut koko viikon tosi huonosti. Mennyt nukkumaan myöhään, nukkunut levotomasti ja herännyt tosi aikaisin, Ja koska mulla on maailman herkin yökkäysreflekti, melkein joka aamu jännitti tai stressasi niin paljon, että laattahan se hampaanpesun yhteydessä lensi. Tuttu juttu mun elämän varrelta aiemminkin. En esimerkiksi usko koskaan menneeni työhaastatteluun ilman jännäpahoinvointia.

Eikä meinannut tulla torstai-iltanakaan uni. Olin varmaan mennyt jo ihan yliväsyneeksi. Joten perjantai-aamuun herättiin väsyneempänä kuin minään muuna aamuna. Onneksi en vielä aamulla osannut aavistaa kuinka rankka päivä siitä olikaan tulossa. Jos sen olisin aavistanut, olisin varmaan perunut koko häät. Toistan itseäni, mutta väsymys, siinäpä häiden ympärysajan teema!


Instagram @Pitsiniekka