Mekko1

Täällä ollaan oltu jo muutama viikko tiukan mekkomietinnän äärellä. Vielä ennen joulunviettoon rientämistä ja rentoutmista me suunnataan tulevana viikonloppuna juhlimaan talvihäitä. Mikäpä sen parempi syy pienen asukriisin kehittämiseen? Tällä kertaa kriisi ei kylläkään johtunut siitä etteikö olisi ollut mitään päällepantavaa vaan päin vastoin.. liikaa vaihtoehtoja! Jo hyvissä ajoin sain rajattua mekkovaihtoehdot kolmeen, mutta niiden väliltä valitsminen onkin ollut vaikeampaa. Ne ovat jo useamman viikon roikkuneet vaatekaapin ovessa, mutta päätös ei meinaa ottaa syntyäkseen.

Ensimmäinen vaihtoehto olisi Vilan fuksian värinen, takaa pidempi sifonkimekko. Tähän ajattelin yhdistää kauniin ja näyttävän hopeisen kaulakorun. Mekko on kyllä yksi voittajakandidaatti ja sen ja korun yhdistelmä on tosi kaunis. Tässä vaan mietityttää lähinnä kengät & jakku. Kengiksi on nimittäin lähdössä mustat mokkaiset avokkaat ja harteille musta jakku. Ei ehkä paras yhdistelmä tämän mekon ja korun kaveriksi.

Mekko2Mekko3

Toinen vaihtoehto olisi Lindexin tumma, takaa pidempi kukkamekko. Se onkin näkynyt blogissakin päälläni täällä. Tälle mekolle plussaa ehdottomasti mukavuudesta ja siitä, että siihen löytyy helposti sopivat korut ja kengätkin passaavat. Miinusta puolestaan siitä, että tämä on mielestäni ehkä näistä mekoista arkisin. Ja lisäksi tätä on tullut käytettyä näistä eniten ja vaihteluhan virkistäisi.

Mekko4Mekko5

Kolmas vaihtoehto on Orsayn liikkeestä Budapestistä ostamani kapeampi mekko, jossa on fuksia pohjakangas ja mustaa pitsiä päällä. Kuvissa täällä. Tämä on muuten meidän talouden kaksilahkeisen suosikkivaihtoehto näistä. Kengät sopivat kaikista vaihtoehdoista parhaiten juuri tähän mekkoon ja jakkukin sopii ihan mutkitta. Tämän mekon miinukset tulevat siitä, että kapealinjainen mekko ei ole kaikista mukavin vaihtoehto koko päivän juhlintoihin. Lisäksi koen tähän mekkoon sopivien korujen löytämisen vaikeaksi.

Mekko6Mekko8

Tällä hetkellä en tiedä vielä yhtään mihin tulen päätymään. Onhan tässä vielä kaksi päivää aikaa miettiä ennenkä pitää pakata. Eh. 

Mikä on sun suosikki?