Naamajuttuja

IMG_4855

Tän postauksen oli tarkoitus käsitellä uudelleen niitä aiemmin esittelemiäni luomenpohjustustuotteita. Nyt kävi kuitenkin vähän niin, että kuvat eivät oikein havainnollistaneet asiaa toivomallani tavalla, joten tästä tulikin sitten neljän sekalaisen naama-asian postaus. Mutta käyhän se näinkin.

IMG_4886

Ensinnäkin se Too Facedin Shadow Insurance on oikeasti maailman paras! Tuossa yllä olevassa kuvassa luomilla on ollut kuumassa ja hikisessä kelissä luomiväriä moooonta tuntia. Koko liikkuvalla luomella on ihon sävyistä helmiäistä ja ulkonurkassa hieman vaaleaa ruskeaa. Eikä se ole lähtenyt pois yhtään! Eikä mennyt luomivakoon yhtään. Ihan parasta.

IMG_4884

Toisekseen tässä yllä olevassa kuvassa näkyy harvinaisen hyvin mun silmien väri. Jos niitä pitäisi jonkun väriseksi kutsua, niin kai ne vihreät olisi.. mutta erikoisen niistä tekee se, miten tumma tuo iiriksen ulkoreuna on. Ja pupillin läheltä silmät on oikeastaan keltaiset. Itsehän sanon silmiäni pissan väriseksi, mutta Joni sanoo vain, että ne on sateenkaaren väriset, kun niissä on vähän kaikkea.

IMG_4868

Kolmanneksi oon kyllä iloinen siitä, että mun iho on ollut viime aikoina mun mittakaavalla tooosi hyvässä kunnossa. Pahoin pelkään, että se johtuu vain tästä kesästä, mutta syvästi toivon, että asiaan olisi vaikuttanut myös mun huolellinen ihonhoito. Alkuvuodesta saakka oon pessyt ja rasvannut ihoa niillä lumenen tuotteilla, ja ne näkyy toimivan ihan hyvin. Toivottavasti vaan tää kestäisi kesän jälkeenkin!

IMG_4881

Ja neljänneksi todettakoon, että pitäisi varmaan opetella laittamaan ripsiväriä ihan tuonne ripsen tyveen asti. Näyttääpä harvinaisen tyhmälle, että ripsen juuressa on vaalea raita ja ripset näyttää olevan irti silmästä. Hyvä minä!

2 Kommenttia

  1. Sun iho on kyllä tosi hyvässä kunnossa! Hieno juttu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan! Oon itsekin ihan intona, mutta vähän pelkään, että kohta palataan samaan surkeuteen kun aikasemminkin!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥
Vastaan kaikkiin kommentteihin!