Mää oon tänään kyllä tosi herkkistuulella, mutta ei se mitään haittaa. Tänään mulla ei oo ollut mielessä, kuin yksi ajatus: mää haluan mennä naimisiin jo nyt heti. Mulla on ollut samanlainen tunne jo aika pitkään ja asiaa ei ainakaan helpottanut eilinen postaus ja teidän siihen jättämät ihanat kommentit. Erityisesti ne kommentit, joissa jo fiilisteltiin mua ja Jonia tulevissa hääkuvissa tuntui oikein sydämessä asti. Niinpä! En millään malttaisi oottaa vielä yli vuotta sitä, että musta tulee ihanan miehen vaimo.

Me ollaan seurusteltu jo aika pitkään ja aika pitkään oon myös sanonut, että mulla ei oo turhaa kiirettä naimisiin. Tai ollut kihloihinkaan. Sanoin aina, että mulla on sitten loppuelämä aikaa olla vaimo, niin voin ihan hyvillä mielillä nauttia siitä, että oon tyttöystävä. Mutta nyt mun kelkka alkaa kääntyä. En enää jaksa olla vaan tyttöystävä, vaan haluan olla jo vaimo. Sekin, että kuvaillaan toisiamme tyttö- tai poikaystäväksi kuulostaa jotenkin väärältä. Me ansaittaisiin jo joku "arvokkaampi" sana. Ja avovaimo ja kihlattu nyt vaan kuulostaa tosi tönköille. Kotona Joni kutsuu mua vaimokkeeksi, mutta mää haluan jo jättää ylimääräiset tavut sen lopusta pois.

IMG_2479

Nyt yritän vaan tolkuttaa itselleni tuota mun vanhaa mantraa. Että ehdin kyllä olla vaimo sitten koko lopun elämää. Ja lisäksi yritän tolkuttaa itselleni, etten halua tehdä kompromisseja. Vaikka oikeasti millään juhlilla ei ole väliä, vain sillä avioliitolla. Mutta koska aiotaan solmia avioliitto vaan kerran, halutaan tehdä se täysillä. Eikä kyllä haluta ottaa lainaa häitä varten. Joten kyllä tässä nyt on vaan odotettava.

Ja jos haetaan vielä jotain positiivista, niin tänään on päivä jota oon kovasti odottanut. Tänää on päivä, jonka jälkeen meidän häihin on enää "vähän reilu vuosi". Meidän hääpäivä kun on 18.7.2015, on huomisesta alkaen hääpäivään vähemmän kuin vuosi ja kolme kuukautta. Tähän asti häihin on ollut vajaa 1,5 vuotta. Mutta tän päivän jälkeen se muuttuu reiluksi vuodeksi. 

Miksi musta tuntuu, että joka postauksessa kerron jotain, jonka julkinen kertominen saa musta tuntumaan sille, että oon ihan hullu. Kai tämäkin laskeminen ja tästä päivästä intoileminen on vähän hullua. Mutta whatever floats my boat, right? Oon myös ihan suunnattoman fiiliksissä kaikkien tän kesän blogimorsianten puolesta. Viime aikoina on paukkunut monen 4kk ja 3kk rajapyykit. Mua jännittää niin paljon ja intoilen teidän puolesta. Ja oon niin kade, määkin tahdon jo stressata siitä, että on niin paljon tekemistä ja niin vähän aikaa!

Hirveästi tsemppiä teidän loppurutistukeen ja meille muille odotteluun. Koitetaa kaikki muistaa, että tämä häiden valmisteleminen ja odottaminen on ihanaa aikaa, jota ei koskaan saada takaisin. Nautitaan tästä nyt, niin sitten voidaan nauttia täysillä siitä, mitä seuraa. Ihanasta elämästä vaimona! Iiks!