Kiitokset vielä kaikille monogrammivaihtoehtoihin mielipiteensä kertoneille! Loppuun paljastan meidän suosikit, mutta sitä ennen ajattelin jakaa muutaman vinkin muillekin monogrammia halajaville. Minähän toteutin nuo kaikki versiot ihan tavallisessa ilmaiseksi netistä ladattavassa kuvankäsittelyohjelmassa erilaisia fontteja hyödyntäen. Normaalin perusmuokkauksen teen yleensä PhotoScape -ohjelmalla, mutta tässä hommassa parempi väline oli paint.net, koska siinä on mahdollista hyödyntää tasoja, jolloin palasten muokkaaminen ja sommitteleminen on helpompaa.

Ilmaisia fontteja löytyy netistä pilvin pimein. En tällä kertaa kuitenkaan jaksanut lähteä merta edemmäs kalaan, vaan latasin muutaman fontin, joita in my own style -sivustolla suositeltiin monogrammifonteiksi. Valtaosassa tekemistäni monogrammiluonnoksista käytin Cursif -fonttia. Se on kaunis ja koristeellinen fontti, jossa ei kuitenkaan ole liikaa krumeluuria. Tuossa lataamassani versiossa ei tosin ollut pieniä ä ja ö -kirjaimia (vaikka isot olivatkin), joka on tälle fontille pieni miinus. Jos näet haluaisi jatkaa monogrammin teemaa hyödyntämällä samaa fonttia muissa painotuotteissa, olisi pienet ääkkösetkin varmasti tarpeen. Toki voi olla, että jossain toisessa Cursifin versiossa nämäkin löytyisivät.

Mono2

Toinen kirjainfontti, jonka tätä tarkoitusta varten latasin koneelleni oli Little Lord Fontelroy. Se on vähän modernimpi ja vielä vähemmä krumeluurinen. Varsinkin isot kirjaimet ovat tässä fontissa näyttäviä.. tuo A erityisesti, voi kumpa joku meidän nimistä alkaisi A:lla! Pienetkin kirjaimet ovat tässä ihan kivan näköisiä, vaikka mielestäni tuo pieni s -kirjain ei jotenkin sovi sarjaan, kun siinä ei ole yhtään aukkoa! Tämä ei muutenkaan olisi välttämättä kovin kätevä fontti pidempien tekstien kirjoittamiseen.. mielestäni tämä on siihen tarkoitukseen liian raskaslukuinen.

Mono3

Kirjainfonttien lisäksi monogrammien teossa hyödyllisiä ovat erilaiset kiemurafontit. Siis sellaiset, joissa A:n painaminen tuottaa kiemuran ja B:n painaminen samanlaisen kiemuran, mutta peilikuvana. Näistä fonteista voi löytyä muitakin hyödyllisiä symboleita, kuten alla näkyvän Bergamot Ornaments -fontin "From", "To" jne.. symbolit! Lisää kiemuroita löytyi ainakin Nymphette -fontista, jossa erityisen kätevää on juurikin se, että kaikista kiekuroista taitaa olla neljä eri "suuntaa" tarjolla!

Mono4 Mono5

In my own style -sivustolta bongasin vielä yhden hyvän vinkin monogrammifontin valintaan. Parhaita monogrammifontteja ovat sellaiset, jotka ovat mahdollisimman pystysuoria. Mitä voimakkaampi kursiivi fontissa on, sitä vaikeampi niitä kirjaimia on asetella vierekkäin. Omalla kokemuksellani huomasin tämän pitävän paikkansa erityisesti kolmen kirjaimen monogrammeja rakennettaessa. Kaksi kirjainta sai yleensä asettumaan vierekkäin, vaikka olisivatkin olleet vinoja, mutta kolmea ei enää meinannutkaan saada kauniisti.

Mono6

Sitten ei muutakun liimailemaan ja leikkelemään ja piirtelemään ja yhdistelemään! Se oli yllättävän koukuttavaa puuhaa! Kuten sanoin, ilmaisia fontteja on netti täynnä ja koneeltakin löytyy yleensä valmiiksi aika hyvä valikoima. Itse en hirveästi malttanut suunnitella etukäteen vaan annoin vain hiirikäden viedä. Silläpä minä sainkin niin erilaisia vaihtoehdoja aikaan.

Niistä esittelemistäni vaihtoehdoista muuten meidän molempien lempparit olivat nämä kaksi alla olevaa. Toinen vähän simppelimpi ja toinen vähän romanttisempi. Tykkään vasemmanpuoleisesta ehkä enemmän sen vuoksi, että se on mielestäni oikeampi monogrammi. Siihen on saatu yhteen simppeliin merkkiin ujutettua nuo kaikki kolme kirjainta. Oikealla oleva versio taas täyttää enemmän minun romanttisen makuni kriteereitä muuten. Siinä on vielä sekin plussa, ettei se näytä sille, että siinä lukee HK.. en nimittäin halua meidän monogrammin tuovan mitään makkaraviboja!

Mono1

Vielä saa sanoa mielipiteitään näistä kahdesta (ja toki muistakin!). Niin ja kertokaahan oliko tästä postauksesta mitään hyötyä?