Panosta ja pihistä

Lupailikin jo aiemmin kirjoittavani vähän listausta siitä, mihin me halutaan häissämme panostaa ja mistä halutaan pihistää. Pihistäminen ei tarkoita sitä, että haluttaisiin toteuttaa ne asiat jotenkin huonommin, mutta ne ovat ehkä enemmänkin sellaisia asioita, joita me aiotaan saada toteutettua pienemmällä budjetilla, mutta hienosti! Panostaminenkaan ei tarkoita välttämättä sitä, että me haluttaisiin väkisin käyttää niihin asioihin hirveästi rahaa, vaan ne ovat sellaisia asioita, joissa ei ainakaan aleta pihistelemään. Eli ollaan valmiita maksamaan "mitä tahansa" että saadaan niissä mitä halutaan.

Panosta

- Morsiamen ja sulhasen pukeutuminen
- Vihkisormukset
- Ruoka ja juoma
- Valokuvaus
- Häämatka

Pihistä

- Koristelut (juhlapaikan, kirkon, opasteet jne)
- Kaasojen ja morsiusneidon pukeutuminen
- Kutsut & muut paperituotteet
- Kahvittelun tarjoamiset

Jotain siltä väliltä

- Viihde (musiikki, muu ohjelma ja aktiviteetit..)
- Hiukset & meikki
- Juhlapaikka
- Kukat

Tällaista jaottelua olen saanut aikaan. Haluaisin vielä korostaa, että näissä panostetaan tai pihistetään  rahallisesti. Esimerkiksi viihteeseen ja viihtymiseen todellakin panostetaan, muta rahallisesti ei ehkä niin hirveästi. Samoin oikeastaan on kaiken Pihistä -listalla olevan suhteen. Koska kaikki sinne listalle päätyneet jutut ovat siellä siksi, että teen ne itse. Sehän tarkoittaa sitä, että näen vaivaa, aikaa ja huolta niihin huomattavasti enemmän, kuin johonkin muuhun, mutta siitä seuraa rahallista säästöä.

Miltä näyttää? Missä määrin teidän listat eroavat näistä minun tekemistäni? Kummastuttaako jokin vai oletteko samoilla linjoilla?

12 Kommenttia

  1. Pitäisikin laatia jossain vaiheessa omaankin blogiin tällainen lista :) Musiikki on meillä myös tuossa siltä väliltä - koska meille ei tule bändiä, mutta kyllä siihen tuhrautuu rahaa silti. Ruoka ja juoma ja valokuvaus on kaksi mihin panostamme. Samoin pukuihin. Sormukset on varmasti pihistä listalla, koska niihin meni tosi vähän rahaa - suhteessa siihen mitä olisi voinut mennä. Kutsut mekin teemme itse, mutta se menee melkein panosta puoleen, koska materiaalit ja aika on ollut aika arvokasta niissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei laita ihmeessä, olisi kiva lukea. Ja nää tällaiset on yllättävän hyödyllisiä itsellekin, kun joutuu oikein vartavasten miettimään! :)

      Olet kyllä oikeassa, että vaikka itse askartelee, niin materiaaleihin saa helposti uppoamaan rahaa paljonkin. Riippuu toki siitä millaiset tekee ja jonkun muun tekemän hinta tietysti myös siitä millaiset tilaisi/teetättäisi/painattaisi! Voisihan niitä ns. "valmiitakin" saada hyvään hintaan!

      Minä en muuten välttämättä haluaisi erityisesti panostaa sormuksiin, mutta siihen suuntaan se taitaa mennä. Mies kun haluaa uuden vihkisormuksen ja minä haluan, että suomalaiseen tyyliin vihkisormus on kihlaa näyttävämpi, niin siinäpä sitä rahaa alkaa väkisinkin mennä. Mitään muuta "tarvetta" mulla ei olisi sormuksiin rahoja sijoittaa..

      Niin ja tosiaan - aika on tosiaankin arvokasta, mutta sen jätin itse nyt huomioimatta. Jos sille laskisin arvon, niin esimerkiksi kaasojen vaatteet pompsahtaisivat varmasti panostuksen puolelle!

      Poista
  2. Meillä taas pihistetään häämatkassa, sormuksissa, autossa, morsiamen ja kaasojen vaatteissa. Kaikki muu oikeastaan on ylittänyt budjetin moninkertaisesti :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autoasioissa meilläkin pihistetään.. ja no, häämatkassakin ehkä siinä mielessä, että sinne lähdetään sitten kun on varaa :D

      Budjetin ylittäminen on tietty harmillista, mutta teille onkin tulossa sellainen spektaakkeli, että toivottavasti se on sen arvoista! :)

      Poista
    2. Siitä en tiedä millaiset bileet tulee ja pakko korjata et morsiamen vaatteissa säästettiin vahingossa :D olin budjetoinnut mekkoon 2500 ja sain koko helahoidon hieman yli tuhannen euron. Mut säästöä sekin :)

      Poista
    3. No mää oon ainakin lukenut ihan huuli pyöreänä ja fiilistellyt, että teille on kyllä tulossa varmaan ikimuistoiset juhlat!

      Mutta hei, tuohan on ihan huippua säästöä, että mieleistä löytyikin edullisemmin kuin ajattelit. Ei mullakaan tosiaan oo mikään pakko saada käyttää pukeutumiseen montaa tonnia vaan oon iloinen jos halvemmalla pääsen, mutta sit kulutetaan enemmän jos on pakko!

      Poista
  3. Aika samoissa mennään, paitsi sulhasen puku tod.näk. vuokrataan ja itse olen laittanut oman puvun ylärajaksi 200-250e :D

    (Välihuomautus, facebookin hääkirppiksillä on ihan sikahalpoja pukuja, luonnollisesti yhden ainoan kerran käytettynä O_O)

    Panostan pukuun sen verran että saan laadukkaat materiaalit, mutta olen miettinyt teettäväni yläosan vaatetusalan opiskelijalla (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ajateltiin sen vuoksi panostaa sulhasen pukuun, että ei haluta sille mitään frakkia tai shakettia tms. juhlapukua vaan ihan vaan tyylikäs normaali slimmi puku, jolloin sulhanen saa sen käyttöön myös häiden jälkeen! Pukujakun joutuu aina silloin tällöin kuitenkin ostamaan..!

      Ja välihuomautus on erittäin hyvä, tosi kauniita ja hyväkuntoisia pukuja saa käytettynä todella edulliseen hintaan ja oon kannatan kyllä kierrättämistä ihan täysillä! :) Mää en oo vaan löytänyt vielä mistään yhtä täydellistä pukua, kun se jonka oon itse piirtänyt, enkä siinä asiassa halua tyytyä :)

      Tosi kiva idea sulla, yläosan istuvuus kun on kuitenkin katsottava omien mittojen mukaan kuntoon. Ja tolla tavalla saa varmasti edullisesti sitä mitä haluaa! :)

      Poista
  4. Tää oli kiva postaus! Tämä auttaa varmaan munkin hääsuunnitteluissani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja kivaa jos on apua! Hääsuunnittelu on kyllä yks niitä juttuja joissa toisten ajatusten kuuleminen on tosi hyödyllistä :)

      Poista
  5. Mitä ikinä voi suustaan laittaa alas, on meidän panosta-listalla. Ruoka, juoma, herkut, karkit, kakut sun muut. Ollaan molemmat niin hyvän ruoan ystäviä, että muita vaihtoehtoja ei edes ole :) Sen sijaan olen valmis pihistämään omasta puvustani ja kukista, ehkä myös bändistä. Sormuksia ei laskettu budjettiin, halutaan panostaa niihin muista syistä ja katsotaan sitten tilanteen tullen, millaiset halutaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin nuo kahvin kaverit on pihistämisessä sen vuoksi, että aion leipoa äitin kanssa itse :) Tuo ruokaan panostaminen taitaa kyllä olla yleistä.. tai en ole ainakaan törmännyt vielä kehenkään joka sanoisi pihistävänsä siinä!

      Meillä on sama, bändin suhteen ollaan vähän kahden vaiheilla :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥
Vastaan kaikkiin kommentteihin!