Muumimamman reseptikirja

30.1.14
Moikka! Täällä sitä pötkötellään kuumeessa, enkä tosiaan saada tuotettua hirveän järkevää tekstiä tänään (ihan kun normaalisti saisin). Mutta minä kun tykkään kauniista ja suloisista asioista, niin halusin tulla näyttämään mun uutta lempparikirjaa, joka täyttää ainakin suloisuuden kriteerit. Saatiin nimittäin joulun alla pieneksi muistamiseksi mun serkun perheeltä aiva ihana reseptikirja. Siis sellainen tyhjä reseptikirja, johon voi itse kirjoittaa suosikkireseptinsä ylös.

IMG_2944IMG_2946IMG_2938

Mulla semoisen asiaa on aiemmin ajanut vanha Tiimarin kovakantinen muistikirja, johon oon ollut tosi tyytymätön. Koska reseptit on olleet siellä ihan sekaisin ja tosi rumasti kirjoitettuna. Olinkin etsinyt viime syksnä uutta, mutta en ollut törmännyt mieleiseen.

Nyt olen aloittanut siirtämään tänne talteen mummun parhaat piirakkareseptit, äidin kuivakakkuohjeen ja muut aarteet, joita ei mistään reseptikirjasta löydy. Niitä ei voi siirtää liikaa kerralla, ettei käsi väsy ja käsiala muutu rumaksi. Se on tosi ärsyttävää, kun aluksi kirjoittaa ihan siististi, mutta parin sivun jälkeen ei tosiaan.

IMG_2949IMG_2932IMG_2950

Kirjoitin muuten reseptikirjan sisäkanteen ihan itse "omistuskirjoituksen". Kuka kirjan meille on antanut ja milloin. Mun mielestä kaikissa lahjaksi saaduissa kirjoissa pitäisi aina olla omistuskirjoitus. Niiden näkemisestä vuosien päästä tulee jotenkin hyvä mieli ja muistoja.

Onko kellään muulla enää käsinkirjoitettua reseptikirjaa vai olenko vähän vanhanaikainen? Vanhanaikaista tai ei, eikö olekin suloinen tämä Muumi -kirja? Suloisia nuo kuvat, joita siellä täällä sivuilla on. Täytyy tähdätä joku hilloresepti tuohon hillopurkkikuvan sivulle!

Vihdoin ne on täällä!

28.1.14
IMG_2962 IMG_2976 IMG_2978 IMG_2971 IMG_2965 IMG_2977 IMG_2969

Anton & Anton lettukestit tuparilahjaksi

28.1.14
IMG_2920IMG_2924IMG_2925IMG_2926

Anton & Anton on ruokakauppa, jossa myydään laadukkaita tuotteita, joiden alkuperä on tiedossa. Paljon luomua ja paljon lähiruokaa. Hyvää asiakaspalvelua ja laajat valikoimat kivijalkakaupassa. Sellaisesta putiikista Helsingin Töölöstä olivat viime viikonlopun vieraan hankkineet meille tuparilahjan. Aika ihana lahja sanoisin minä. Pidän oikein mielelläni jonain talvisena päivänä oikein lämpimät Anton & Anton lettukestit. Vaikka eipä sillä, ei meille olisi oikeasti tarvinnut yhtään mitään tuoda.

Mutta kiitämme, kumarramme ja olemme onnellisia näistä! Aika herttaista!

Turkupostaus

27.1.14
Sain viikko sitten Ninnumaarialta toiveen postata Turusta - siis lähinnä siitä, miten me ollaan tänne puolen vuoden aikana kotiuduttu, mistä ollaan tykätty, kauanko aiotaan olla ja niin edespäin. Lupasin toteuttaa toiveen loppuviikosta, mutta suunnitelmat vähän viivästyi. Koska meillä oli tosiaan vieraita lauantaista sunnuntaihin ja pääsi käymään niin, että lauantai-illan ruokailun jälkeen, käytiin "yksillä" Koulussa, jonka jälkeen tuli puhetta Turussa sijaitsevasta maagisesta baarista, jonka tanssilattialla soi Robin. Vieraamme sitten yrittivät kovasti todistella, etteivät ole vielä keski-ikäisiä joten loppuilta jammailtiin Frontside Ollien tahtiin Armaksen tanssilattialla. Joten ei musta ollut lauantai-iltana, eikä sunnuntaiaamunakaan kirjoittamaan.

Mutta asiaan. Viime lauantain kaltaiset illat pitää sisällään paljon niistä syistä, minkä takia ollaan tykätty Turusta paljon enemmän, kun olisin ikinä voinut uskoakaan. Endottomasti suurin plussa Turussa Jyväskylään verrattuna on se, että täällä on enemmän elämää. Vaikkei tämäkään (onneksi) mikään megaiso kaupunki ole, tuntuu jotenkin sille, että se väkimäärä joka täällä on, on paljon aktiivisempaa. Leffateatteri on aina täynnä väkeä, kuppiloissa on väkeä, torilla on elämää, ihmiset käy ravintoloissa jne. Ja siksi toisekseen - täällä on paikkoja minne mennä. Vaikka Jyväskylä onkin edelleen mun lempparikaupunki Suomessa, on aivan ihanaa asua kaupungissa, jossa voit mennä syömään johonkin muuallekkin kuin Amarilloon. Lauantaina käytiin muuten syömässä Blankossa, ja voin muuten sanoa, että haluaisin nyt jo takaisin sen paremsaanikanapappardellen ääreen...

Toki osa tästä fiilistelystä on varmasti vielä uutuudenviehätystä - tuskinpa sitä näin innoissaan olisi enää kymmenen vuoden päästä. Mutta nyt vielä tuntuu kaupungille syömään tai juomaan lähtiessä vähän sille, kuin olisi ulkomailla. Kaikki on niin jännää ja uutta vielä.

WP_20130910_15_53_03_Pro

Mutta sitten toisaalta normaalissa arkielämässä. Kun on kotona, opiskelee, käy kaupassa, salilla tai kävelyllä niin eihän tämä tunnu yhtään sen kummallisemmalta. Sanoinkin tässä kerran Jonille, että tuntuu oikeastaan vähän sille, kun tämä Turku olisi vaan yksi Jyväskylän kaupunginosa. Muutettiin vaan asumaan vähän eri paikkaan kuin ennen, mutta se perus elämähän täällä on ihan samanlaista, kun aina ennenkin. Se tuttuuden ja samankaltaisuuden tunne juontaa varmaan osin myös siihen, että edellisen kerran muutin Roomaan ja siellä arki ei todellakaan ollut samanlaista kuin Jyväskylässä. Nyt on, kun ympärillä on Joni ja omat tavarat ja huonekalut. Kaupassa käydään Prismassa niinkuin aina ennenkin. Koulumatka on vaan mulla vähän pidempi.

Me viihdytään täällä, mutta ollaanko kotiuduttu? Eipä oikeastaan. Joni puhui viikonloppuna juuri siitä, miten tuntuu vähän sille, että me ei sovita näiden ihmisten joukkoon. Tai ettei me olla samanlaisia ihmisiä kuin nämä täällä! Sitä on vaikea selittää, mutta mää tunnen samoin. Tunnen itseni vähän ulkopuoliseksi. Etten ihan ole samanhenkinen ihminen, mitä kaikki jumppasalissa mun ympärillä. Mutta en oikein osaa sanoa tarkkaan, että miksi. Ehkä musta tuntuu jotenkin sille, että täällä on vähän pinnallisempaa kuin Jyväskylässä. Mutta sekin johtuu varmaan vaan mun omista tunteista. Että ajattelen Jyväskylän olevan niin paljon tutumpi ja itseni niin paljon jyväskyläläisempi.

WP_20130925_16_14_31_Pro

Osaltaan se johtuu varmaan myös murteesta. Määhän tykkään yleensä valtavasti murteista. Huomaatteko muuten, että kun mää olen Jyvääskylääästä niin viittaan itseeni usein sanalla mää? Mutta tää turun puhuminen ärsyttää kyllä harvinaisen paljon. Tiedättekö, mikä on ärsyttävintä kaikista? Joo vai. Mihin tahansa asiaan, mihin normaalisti reagoitaisiin vaikka sanomalla niinkö, aijaa, ihanko totta, okei tai muuta vastaavaa, täällä vastataan joo vai. Edelleen hämmennyn, enkä tiedä mitä vastata. Niinkuin siihenkään, jos joku kysyy, että kummonen jokin asia on. Mieli tekisi vastata aina, että ei kovin kummonen.

Kolmas silmään korvaan pistänyt murrejuttu on tapa kysyä asioita kielteisen kautta. Tälle oltiin juuri lauantaina naurettu, ennen taksin kyytiin hyppäämistä, ja arvatkaapa mitä taksikuski sanoi heti ensimmäisenä "Ei kai tuolt läpi pääsis?". Itse, kun kysyisin että pääseekö. Täällä aina kielteisen kauta. Puolessakaan vuodessa ei todellakaan ole vielä tottunut tähän murteeseen. Joka kerta se pistää korvaan ja suorastaan pelkään että se tarttuu munkin puheeseen. Ketä -sanastahan en viitsi edes aloittaa..

WP_20140105_14_20_38_Pro

Siinä murteessa on vielä semmoinen outo juttu.. tai en oikein tiedä mikä tässä on syy ja seuraus, mutta oikein vahvaa murretta puhuvat ihmiset vaikuttavat mun mielestä usein tosi epäkohteliaille. Nuoret ihmiset, jotka puhuvat enemmän yleiskielisesti ovat kaupan kassoilla jne. poikkeuksetta tosi sydämellisen ja ystävällisen oloisia. Kun taas iäkkäämmät ihmiset, joilla murrekin on vahvempi, kuulostavat tosi tylyille. Vaikka huomaisin ihmisestä, että hän hymyilee mulle puhuessaan, puheesta sitä ystävällisyyttä ei huomaa jos murre on voimakasta. Tosi hämmentävää. Ja toki yleistävää, ymmärrätte varmaan, ettei mikään mun kirjoittama nyt mitään absoluuttista totuutta ole. Vaan yleistyksiä mun tekemien havaintojen pohjalta ja sbjektiivisia tottakai.

WP_20130908_14_12_01_Pro

Mutta kyllä sitä kaipuu Keski-Suomeen järven rannalle on kova. Meidän Turun kekan piti alunperin olla vuoden mittainen, mutta se venyi nyt toisenkin mittaiseksi. Eli kesällä 2015 on näillä näkymin paluu Jyväskylään. Ikinähän ei voi tietää mitä tapahtuu, mutta sellainen haave meillä on. Sinne me haluttaisiin  kuitenkin jossain vaiheessa pysyvästi asettua. Keski-Suomella on ihan valtavan iso paikka mun sydämessä ja tunnen siitä valtavaa ylpeyttä. Ja Keski-Suomen kotiseutulaulu saa kyllä mun sydämen aina vähän väpättämään. Pikkutytöstä asti oon sitä laulellut ja mulle se on niin totta.

"Männikkömetsät ja rantojen raidat, laaksojen liepeillä koivikkohaat, ah, polut korpia kiertävät, kaidat, kukkivat kummut ja mansikkamaat! Keitele vehmas ja Päijänne jylhä, kirkkaus Keuruun ja Kuuhankaveen, vuorien huippujen kauneus ylhä, ah, kotiseutua muistoineen. Syntymäpaikka kun on sydän Suomen, siis sitä suottako kiittelisin? Täällähän aukeni ens' elon huomen, tänne ma toivon hautanikin. Täällä on naapuri heimoni verta, täällä on ystävä voittamaton, tänne, ah, tänne on kaipaus kerta, täällä on kaikki, mi kallista on!"

Turku on huomattavasti mukavampi paikka, mitä ennakkoon ajattelin. Viihdyn täällä erittyäin hyvin muutaman vuoden. Ei mitään ongelmaa ja suorastaan kivaakin! Niin kyllä minä olisin ihan valtavan harmistunut jos joutuisin tänne jäädä vielä kahdeksi kymmeneksi vuodeksi. Mutta ei se ole Turun syy, vaan tuntisin samalla lailla ihan mitä tahansa muutakin paikkaa kohtaan. Vaikka Ruissalon merenrannat on kuinka ihania, niin en ikinä vaihtaisi Keski-Suomen järviä päästäkseni meren rannalle. Eihän siellä voi edes kunnolla sukellella!

Ps. Turussa on vielä lisäksi se huono puoli, että täältä ei saa hyvää mutta kohtuuhintaista turkkilaista pitsaa?! Mitä ihmettä?!

Hääsuunnittelua miehen silmin

24.1.14
Moikka teille munkin puolesta! Kuulin, että tätä meikäläisen kirjotusta oli oikein etukäteen mainostettu, joten täytyy varmaan koittaa panna parastaan. Mukavaahan sitä on itsekin näkemyksiään päästä tänne kirjottamaan – kun kerta meitä kaksi on naimisiin menossa ja miehelläkin on jonkin verran sanottavaa hääsuunnitelmissa. Tai niin ainakin luulen.

Myönnän heti kärkeen, että ihan itse olin lukenut täältä blogista tuon mainospuheen. Luen kyllä kaikki kirjoitukset, mitä Kirsi tänne kirjoittelee. Hyvähän se on aina muistia virkistää, kun voi olla että jotain joskus menee mulla toisesta korvasta sisään ja katoaa jonnekin muistin perukoille – myönnän. Vetoan siihen, että olen mies.

Kirsi mainitsi joskus, että oli ajatellut mennä vasta 2016 naimisiin, mutta minä sanoin, että siihen on kyllä liian pitkä aika. Niinhän se on. Kyllähän se 10 vuotta ennen naimisiinmenoa olis ollut aivan liian pitkä aika. Sen verran varma oon itse ollut tästä jo kauan – enkä usko että Kirsikään olisi kihlojen jälkeen jaksanut neljää vuotta odottaa. Ei me sentään ihan kolmea vuotta varsinaisesti olla suunniteltu – mitä nyt puhuttu ja heitelty ajatuksia ilmoille. Mun mielestä häät alkoi konkretisoitua tosissaan viime kesänä, kun varattiin hääpaikka, hääjuhlapaikka siis. Niin minä ajattelen – todellisuudessa Kirsi on suunnitellut häitänsä pikkutytöstä asti. Ei sitä turhaan sanota, että morsian on häiden keskipiste.


En tiedä meneekö se yleensäkin niin, että morsian suunnittelee enemmän yksityiskohtia häitä varten. Meillä se menee kyllä ainakin niin. Onhan se ymmärrettävää. Kirsille yksityiskohdissakin on paljon enemmän tärkeämpiä ja kiinnostavampia asioita kun mulle. Luotan kyllä niissä sataprosenttisesti naisen silmään – yritän itse auttaa siinä missä pystyn. Ainakin lompakkoni on käytettävissä.

On joitain asioita, joista ei mun mielestä pidä häitä suunnitellessa karsia. Kirkko, hääpaikka, morsiamen hääpuku ja sormukset on semmosia asioita, jotka varmasti kuuluu heti ensimmäisenä häähaaveiluun – ja siks niitten pitää olla just sellaset kun unelmissa, jos vain mahdollista. Viime viikolla varattiin jo meille myös hyvä hääkuvaaja. Sitä ei äkkiseltään tule ajatelleeksi, mutta sormusten lisäksi häistä jää käytännössä muistoksi vaan valokuvat. Siksi haluan siihenkin myös panostaa. Siksi on myös ollut enemmän kuin hyvä, että meillä on paljon aikaa suunnitella häitä, niin ei tarvitse kertarykäyksellä maksaa itseään kipeäksi. Ja onpahan aikaa makustella ja pohtia mielipiteitä, että mitä oikeasti haluaa.

Kirsi kirjotti mulle tätä postausta varten oikein listan, mistä asioista voisin kirjottaa. En ole toistaiseksi siinä listassa pitäytynyt, mutta yksi asia sieltä on pakko nostaa - Nimittäin telkkarin hääohjelmat. Kirsi on näyttänyt mulle paljon häähulluja ja häät sulhasen tapaan:ia ja mitä noita nyt kaikkia on. Se toivoo, että jos näen minkälaisia morsiamet voi pahimmillaan olla, niin en pitäis Kirsin tunnekuohuja niin pahana. Hah! Hyvä suunnitelma kyllä :) Mutta onneksi meillä ei ole pelkoa semmoisesta. Kirsille läheiset on kaikki kaikessa, ja luulen, että minäkin osaan auttaa pahimman stressin iskiessä. Ja Kirsin äiti on mestari rauhoittamaan tytärtään, joten voin luottaa siihenkin. Toinen kysymys oli, että voisinko suunnitella itse häät alusta loppuun. Voisin. Mutta en vois sitä once-in-a-liftime-prosessia Kirsiltä riistää. Niin kuin sanoin, pikkutytöstä asti Kirsi on suunnitellut häitään, joten en vois kuvitellakaan, että suunnittelisin itse kaiken.

IMG_4941


Varmaan suhtaudun eri tavalla meidän häihin kuin Kirsi. Tarkoitan sitä, että lähestyn kaikkea suunnittelua ehkä jotenkin levollisemmin, enkä niin etteikö se päivä olisi mulle aivan yhtä tärkeä. Kirsi sanoo sen hyvin, että sinä päivänä saadaan näyttää koko maailmalle, että me rakastetaan toisiamme, ja että halutaan elää yhdessä koko loppuelämän. Ja niinhän se on. Saan virallisesti omakseni oman enkelini. Yksittäisistä asioista sinä päivänä odotan ehkä kaikkein eniten sitä hetkeä, kun kirkon ovet aukeaa käytävälle ja Kirsi astelee sieltä mua vastaan. Tiedän, että Kirsi tulee olemaan maailman kaunein morsian – siitä ei ole epäilystäkään. Olen mielestäni hyvähermoinen tyyppi, mutta luulen, että siinä hetkessä on aika vaikeaa pysyä kasassa. Mutta sinä päivänä sillä ei sillä taida olla mitään väliäkään.

// Kirsi: Nyt kun Joni rohkaistui teille kirjoittamaan, niin olkaahan tekin rohkeita ja jättäkää Jonille kommentteja. Muuten se pian luulee, että sen teksti oli huono. Vaikkei se ollut, kun ainakin mun silmäkulma vähän kostui!

Kasvisruokaa: Herkullinen bataattisosekeitto

21.1.14
Meidän taloudessa syödään lihaa. Eikä vietetty edes lihatonta lokakuuta. Mutta kuukauden totaalikieltäytymisen sijaan me on jo pidemmän aikaa koitettu ylläpitää periaatetta, että kerran viikossa syötäisiin täysin kasvisruokaa. Tämän periaatteen noudattamista vaikeuttaa kuitenkin se, että meidän kasvisruokareseptien määrä on aika minimaalinen. Siksi ajattelinkin postauksen lopussa kysellä teiltä hieman vinkkejä ja reilun vaihtokaupan merkeissä jakaa yhden meidä suosikkiresepteistä.

Keitto

Bataattisosekeitto on meidän kasvisruokaresepteistä ehkä tämän talouden suosituin. Reseptin hyvyydestä kertoo paljon jo pelkästään se, että kasvissosekeitto komeilee kyllä meikäläisen inhokkiruokien Top Viidessä, mutta tätä voisin keitellä ja lipitellä vaikka joka viikko. Tässä reseptissä yhdistyy meidän mielestä täydellisesti makeus, suolaisuus ja tulisuus - lempeä sellainen, ei missään nimessä polttava. Keitto on myös aikas helppo tehdä. Tästä satsista tulee nälkäisyydestä riippuen noin 4-6 annosta!

Keitto_ainekset

Aloita kuorimalla ja paloittelemalla bataatti ja porkkanat. Jos haluat voit lisätä joukkoon myös muutaman tavallisen perunan keittoa neutralisoimaan. Minä lisään pottua ehkä joka toisella kerralla - jos niitä sattuu kotona olemaan. Lisää palat kattilaan ja lisää vettä niin, että kuutiot peittyvät helposti. Vettä ei kuitenkaan kannata laittaa tässä vaiheessa liikaa ettei sitä (ja siihen liuenneita ravintoaineita) tarvitse kaataa keittämisen jälkeen pois. Lisää keitinveteen kasvisliemikuutio tai kaksi.

WP_20140120_15_36_21_Pro

Keitä juurekset pehmeäksi (kuutioidesi koosta riippuen n.20 minuuttia). Nosta kattila hellalta ja soseuta keitinvesi ja juurekset. Minä en yleensä soseuta ihan siloiseksi, vaan tykkään siitä, että keittoon jää myös vähän pieniä sattumia. Jos (ja kun) mössö muistuttaa enemmän sosetta, kuin keittoa, lisää vähän vettä. Palauta kattila takaisin levylle (voit vähän laskea lämpöä), lisää kookoskerma, sweet chili -kastike ja mausteet, sekoita tasaiseksi ja anna keiton vielä kiehahtaa. Tarkista vielä maku ja valmista on!

WP_20140120_15_36_27_Pro

Keiton kaverina tarjoiltavaksi sopii erinomaisesti raejuusto ja meidän mielestä bataattisosekeiton kruunaa ehdottomasti ruistikut. Leikkaa siis ruisleivästä reilun kokoisia tikkuja (esim. ruispalaviipale kahtia pituussuunnassa), paahda ne kuivalla pannulla molemmin puolin rapsakoiksi, sivele paahdettujen ruistikkujen pintaa halki leikatulla valkosipulinkynnellä, rouhi päälle hieman suolaa ja pirskota pikkiriikkisen öljyä. Ne on ihan super hyviä ja toimivat ihan mahtavasti tämän keiton kanssa! Jos kokeilette niin älkää missään tapauksessa jättäkö valkosipulinkynnen leikkuupinnalla sivelemistä väliin - se hento valkosipulisuus on näissä ihan taivaallista.

Nyt kun olen jakanut suosikki kasvisruokareseptini toivoisin, että tekisitte samoin! Meidän kasvisruuan viikottainen syönti hiipuu kyllä säännöllisin väliajoin siihen, että kasvisruokapäivät koostuvat lähinnä kasviswokista ja bataattisosekeitosta. Enemmän kuin kiitollisena ottaisin vastaan kommenttiboksissa inspiraatioksi edes teidän suosikki kasvisruokalajienne nimiä. Tai mikä vielä parempaa, teidän suosikki reseptejä. Jos teillä on vinkata jotain tosi toimivaa kasvisruokaa, niin se olisi huippua. Olen nimittäin kokeillut sitä sun tätä, viimeisimpänä kikhernepihvejä, jotka kuulostivat lupaaville mutta olivatkin super kuivakoita.

Onko mukana ketään kasvissyöjää? Entä välillä kasvisruokaa suosivia lihansyöjiä? Toivottavasti on, että voitte auttaa miestä mäessä. Niin ja kertokaahan ihmeessä miltä bataattisosekeitto kuulostaa - ja kertokaa mitä piditte, jos testasitte!

Miksi naimisiin?

19.1.14
Tätäkin postausaihetta ole pyöritellyt mielessäni jo pitkään. Taisinkin joskus mainita, että haluaisin kirjoittaa täällä hieman siitä miksi menemme naimisiin ja miksi menemme naimisiin sillä tavalla, jolla menemme. Nykyään liittoja muodostetaan niin monilla erilaisilla tavoilla, niin monissa erilaisissa paikoissa ja niin monista erilaisita syistä. En myöskään halua sanoa, että meidän tapa tai meidän syyt on ne ainoat oikeat. Haluan vain kertoa, jotta ymmärrätte minua ja meitä ehkä vähän paremmin.

Ja ehkäpä tämä postaus herättää myös keskustelua. Tämän blogin kommenttiboksissa on ollut tosi mielenkiintoista kuulla teidän ajatuksianne. Erilaisia ajatuksia, jotka avaavat silmät. Sellaisia ajatuksia, jotka ovat olleet kuin suoraan omasta päästäni. Ajatuksia, jotka ovat oikeastaan vasta aavistuksia. Kaikki ovat tervetulleita. Haaveet, kokemukset, unelmat, vinkit. Kaikki. Kiitos teille kommenteistanne.

Niin ja kuvituksena kauniita vanhoja talvisia kuvia. Kauniit talvikelit kun on nytkin niin miksei fiilisteltäisi niitä tässä samalla?

Miksi naimisiin?


Koska me rakastetaan toisiamme ihan valtavasti. Me viihdytään yhdessä ja tehdään toisemme onnelliseksi ja halutaan tehdä niin ikuisesti. Koska me molemmat halutaan, että meidän liitto on myös muiden (kuten ihmisten ja valtion) silmissä oikea ja virallinen. Koska se helpottaa monia asioita sitten, jos joskus olemme niin onnekkaita, että saamme lapsia. Koska me halutaan juhlia meidän rakkautta ja meidään solmimaa liittoa (joka mun mielestä on jo olemassa). Me halutaan ylipäänsä vahvistaa sitä ja saada meidän liitolle suojaa ja tukea muiltakin kuin itseltämme.

IMG_5951

Miksi isosti?


Mikäpä parempi syy juhlaan, kuin rakkaus? Me halutaa juhlia sitä, että me ollaan löydetty elämiimme puoliso, jonka kanssa jakaa ilot ja surut koko loppuelämän ajan. Koska se on niin onnellista, että halutaan jakaa se onni kaikkien meidän rakkaiden kanssa. Koska jokainen syy juhlaan tulisi hyödyntää. Eikä näin isoja syitä juhlaan ole liian usein. Ei ole liian usein syytä tai mahdollisuutta kutsua kaikki rakkaat paikalle ja nauraa ja tanssia niiden kanssa aamuun asti. Ja halutaan ottaa siitä tilaisuudesta vaari.

IMG_6009

Miksi kirkossa?


En voi väittää olevani kovinkaan uskonnollinen. Ehkäpä sanoisin ennemmin, että olen hengellinen. En osaa selittää sitä millään järjellä, mutta minusta tuntuu sille, että jos meidän vihitään kirkossa, joku korkeampi voima (jolle on osaa antaa nimeä) vahvistaa meidän liittoa. Minusta tuntuu sille, että silloin tämä on vielä vähän pelkästään meidän omaa tahtoa vahvempi. Olen haaveillut kirkkovihkimisestä pikkutytöstä saakka. Muistot kirkkovihkimisistä ovat jättäneet mieleeni vahvan tunteen siitä, että kirkkovihkiminen on juhlavaa, kaunista, jännittävää ja koskettavaa.

IMG_6047

Miksi Jyväskylässä?


Koska me ollaan molemmat sieltä kotoisin. Minä olen kyllä kasvanut vähän matkan päässä Jyväskylästä, mutta aika lähellä kuitenkin. Tällä hetkellä se on edelleen meidän molempien kotikaupunki, vaikka Turussa tilapäisesti asummekin. Ja siellä suunnalla meidän molempien vanhemmatkin asuvat. Jyväskylän lisäksi meillä ei oikeastaan ollut edes mitään muita vaihtoehtoja, kuin korkeintaan se lähikunta, jossa minä kasvoin. Jyväskylästä löytyi kuitenkin mieleisempi juhlapaikka ja siksi häät lyötiin lukkoon Jyväskylään.

IMG_6018

Miksi kesällä 2015?


Pääasiassa rahatilanteen vuoksi. Kypsyys, varmuus ja valmius tehdä päätös naimisiin menemisestä olisi varmasti ollut valmiina aikaisemminkin. Koska häät on meille liiton solmimisen lisäksi kerran elämässä vietettävät juhlat, haluamme nauttia niistä parhaalla mahdollisella tavalla kaikkien tärkeiden ihmistemme kanssa. Eikä naimisiin meneminen tällä tavalla ole kovin halpaa. Me olemme olleet koululaisia tai opiskelijoita oikeastaan koko seurustelumme ajan, joten paljoa aikaisemmin meillä ei olisi ollut mahdollisuutta käyttää häihin kuluvaa rahasummaa juhlien järjestämiseen.

Minähän ehdotin pitkään, että mentäisiin naimisiin kesällä 2016, mutta Joni ehdotti vuotta aikaisempaa. Vuonna 2016 me oltaisiin seurusteltu jo 10 vuotta, ja se on kuulemma liian pitkä aika odottaa naimisiinmenoa.


Entäpä sinä?


Miksi menet naimisiin tai miksi et? Millä tavalla haaveilet joku päivä meneväsi, vai haaveiletko? Vai osaatko edes oikein selittää. En minäkään oikein meinannut osata. Enkä osaa kaikkia ajatuksiani ja syitämme oikein pukea sanoiksi. Ja oikeastaan se kai on se syy, miksi näitä onkin tärkeää edes miettiä.

Mutta ehkä tiivistetysti siksi, että tämä tuntuu meistä molemmista oikealle ja tärkeälle.

How you know Rome is your home

18.1.14
Eräs vaihdon aikainen ystävä oli linkittänyt toisen vaihtokaverin Facebook seinälle hauskan artikkelin, johon on listattu 50 asiaa, joista tietää, että olet totisesti roomalainen. Pystyin samaistumaan kohtiin niin paljon ja aloin lisäksi ihan itsekin hihittelemään sille, miten totta jotkut kohdat on. 

Nytpä siis lauantai-illan huumassa jaan teidänkin kanssa muutaman lempparikohtani tuolta listalta. Siitä tietää, että Rooma on toinen koti, kun...

... kävelee kohti ajavien autojen alle silmääkään räpäyttämättä ja turhautuu siihen, kun muut eivät tule perässä. (toim. huom. Jos auto lähestyi tosi kovaa, niin nostin käden lantion korkeudelle ikäänkuin stop merkkiä näyttämään.. yleensä edes se ei ollut mielestäni tarpeen, alle vaan, kyllä ne mua väistää!)

... uskoo, että itsellä on todella huono tukkapäivä jos poistuu kotoa, eikä kukaan kutsu sinua bellaksi.
IMG_0618

... tietää, että Ghettossa asuminen (ja ruokaileminen) on turvallista, kallista ja luksusta.

... varaa koko päivän jonkin asian hoitamiseen (esim. postissa käymiseen). Aikavälillä 12-16 on kuitenkaan turha kuvitella mitään tapahtuvan.

IMG_0547IMG_0573

... asioi säännöllisesti tupakkakaupassa, vaikkei tupakoi.

... kotiavaimesi on melkein 15cm pitkä (eli ei todellakaan voi laittaa kotiavaimia taskuun).

IMG_9958IMG_1172

... on tottunut näkemään sisäelimiä ravintolan ruokalistalla (ja jaksaa edelleen hihitellä sille, että ne on käännetty englanniksi muotoon "calf bowels")

... tietää julkisen liikenteen lakon tapahtuvan vähintään kerran kuussa. Mutta tietää myös, että ne sattuu aina perjantaille, jolloin työ-/kouluviikko on yhden päivän lyhyempi.

... näkee säännöllisesti skootteri- tai autokuskien pysähtyvän liikenteen keskelle - ihan vaan juttelemaan!

IMG_0346IMG_0478

... nimestä Monti tulee mieleen kaupunginosa, ei poliitikko.

... peruu tehdyt tapaamiset ja suunnitelmat silloin, jos sataa. Eikä se haittaa, koska ei kukaan muukaan olisi tullut paikalle.

IMG_0490IMG_0145

... omaa vahvemman mielipiteen Rooman parhaasta pizzeriasta ja gelateriasta, kuin monesta muusta, kenties tärkeämmästä asiasta.

... ostaa kaiken halvan tavaran ja krääsän kiinakaupasta, jota kutsutaan sillä nimellä sen omistajan mukaan. Vaikkei hän oikeasti ole edes kiinalainen.

... rauniot ei todellakaan enää kiinnosta.

IMG_0085IMG_1236

... hämmentyy kotimaassaan shampoo ja muilla kosmetiikkahyllyillä, koska ei todellakaan tiedä mitä ostaisi, kun voi oikeasti jopa valita mitä shampoota tai hammastahnaa haluat!

... skootteriajelu Roomassa kuulostaa kaikelle muulle paitsi romanttiselle. Lähinnä arkiselle (ja vaaralliselle).

IMG_0214IMG_0182

Voi että minä kaipaan Roomaa! Ihan hirmu paljon!

Ja vähänkö tahdon gelatolle Il dolce sorrisoon. Ihan hirmu paljon!

Instagram @Pitsiniekka