Itse tehty mysli joululahjaksi

Mysli_1

Vuodesta toiseen näin joulun alla tänne blogiin virtaa kävijöitä Cowgirl Cookies -postaukseen. Enkä kyllä yhtään ihmettele - itse tehtyjä lahjoja on aina ihana saada ja niitä on myös mukava antaa. Siksipä laitan vielä näinkin lähellä joulua jakoon ohjeen, jos joku haluaa vielä valmistaa jotain pientä muistamista läheisilleen ennen joulua. Mekin saatiin idea tähän vasta viimeviikonloppuna eräiltä ystäviltä, joiden luona oltiin syömässä. Itse tehty lahja ei aina tarkoita hirveää työmäärää ja tuntien ähertämistä vaan mukavan lopputuloksen voi saada nopeastikin. Ja itse tehty joululahja lasipurkissa on vaan syötävän söpön näköinen!

Eli tänään luvassa seuraavanlainen resepti:

Itse tehty jouluinen mysli

Mysli_4

Tarvitset

5 dl isoja kaurahiutaleita
1,5 dl vehnäleseitä
1,5 dl neljän viljan hiutaleita
1 dl pähkinöitä (manteli, cashew, hassel)
1 dl kuivattuja hedelmiä (aprikoosia, papaijaa, ananasta, mangoa, karpaloita, rusinoita)

ripaus suolaa
kanelia
inkiväärijauhetta
kaardemummaa

0,5dl rypsiöljyä
muutama rkl hunajaa

litran lasipurkki
nauhaa / kangasta koristeluun

Tällä ohjeella tulee noin litran satsi. Meidän kokemuksen mukaan maksimimäärä, joka yhdellä pellillisellä kannattaa tehdä on noin 1,5 litraa. Toki kuivia aineita voit kerralla sekoittaa enemmänkin, mutta mysliä ei kannata paahtaa tuon suuremmissa erissä.

Kaikkia aineksia voi vaihtaa mielensä mukaan. Kaurahiutaleiden kannattaa olla Elovenan isoja - ne on paljon kivamman näköisiä ja tuntuisia myslissä kuin pikakaurahiutaleet. Leseellä saa mukavaa monipuolisuutta rakenteeseen. Neljän viljan hiutaleet voisi hyvin vaihtaa esim. ruishiutaleisiin. Mausteita voi myös vaihtaa mielensä mukaan, mutta ihanan jouluisen tuoksu ja maku saatiin aikaan kanelilla, inkiväärillä ja kaardemummalla.

Pähkinöitä joukkoon voi valita mielensä mukaan.. paitsi jos lahjan saaja on allerginen pähkinöille. Silloin kaikki manteleita myöten pitää jättää pois ja ne voi korvata vaikka laittamalla tuplamäärän hedelmiä. Hedelmiksi ostin kaupasta pussin kuivattuja aprikooseja (pilkoin saksilla pieniksi) ja Punnitse ja Säästä -kaupasta pieniä kuivattuja papaija, ananas ja mangokuutioita sekä kuivattuja karpaloita. Myös rusinat sopivat hyvin jouluiseen mysliin, vaikken itse niiden suurin fani olekaan. Ensimmäiseen satsiin laitoin vähän kaikkia ostamiani hedelmiä - jälkimmäiseen pähkinöiden kaveriksi vain papaijaa ja rusinoita ja tuli tosi hyvää niinkin!

Mysli_3

Valmistus

Sitten hommiin - itse työvaiheet on tosi helpot! Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Mittaa hiutaleet ja leseet kulhoon. Rouhi pähkinät karkaksi rouheeksi (suutuntuma on kivaa, niitä on turhaa jauhaa ihan tunnistamattomaksi) ja lisää joukkoon. Lisää mausteet ja sekoita. Kippaa seos pellille leivinpaperin päälle. Kuumenna öljyä ja hunajaa paistinpannulla tai pienessä kasarissa sekoitellen, kunnes ne ovat sekoittuneet. Seoksen ei tulisi antaa kiehua, joten jos kuplia näkyy seos lienee valmista. Kaada öljy-hunajaseos hiutale-pähkinäseoksen päälle ja sekoittele mysliä pellillä niin, että kaikki hiutaleet kostuisivat. Jos joku kohta jää erityisen kosteaksi se tuppaa paahtumaan tahmeaksi levyksi / patukaksi. Kun öljy-hunajaseos on sekoiteltu, levitä mysli pellille tasaisesti.

Paahda mysliä uunissa 10-15 minuuttia. Vähemmänkin saattaa riittää uunista riippuen. Sekoita mysliä paahtumisen aikana kerran tai kaksi - oikein kunnolla ja pohjia myöten. Hiutaleet ja pähkinät saavat saada pintaansa hieman tummuutta, mutta ole tarkkana palamisen varalta! Se tapahtuu helposti! Kun mysli näyttää ja tuoksuu hyvälle se on valmista. On vähän vaikea sanoa tarkkaa aikaa, mutta kun seoksesi alkaa näyttää myslille (eikä vain kosteille kaurahiutaleille) se on valmista. Jos uunin avatessasi haistat yhtään kärähtäneen hajua, ota mysli heti pois.

Mysli_2

Nosta valmis mysli uunista jäähtymään. Voit sekoitella muutaman kerran seoksen aikana. Kun seos on jäähtynyt, lisää joukkoon kuivatut (sopivan pieneksi kuutioidut) hedelmät. Sitten mysli onkin valmista purkitettavaksi! Se kannattaa säilyttää kannellisessa astiassa. Mutta me ainakin jätettiin varmuudeksi kannet hetkeksi purkituksen jälkeen auki. Jos kannet sulkee kun mysli on vielä vähänkin lämmintä saattaa mysli pehmentyä, kun lämpö kosteus eivät pääse haihtumaan purkista.

Lopuksi voit kiepauttaa purkin suun ympärille jouluisen koristenauhan ja kiinnittää purkkiin lapun, jossa kerrotaan mitä se pitää sisällään. Purkin kannen päälle sopisi hyvin myös esimerkiksi pala ruudullista puuvillakangasta vanhan ajan hillopurkkien tyyliin. Ja siinäpä se, valmista tuli!

Oletteko kokeilleet tehdä ite mysliä? Vaikket aikoisi enää ryhtyä lahjantekopuuhiin, suosittelen kokeilemaan tätä ihan vaikka omiin tarpeisiin. Testattiin nimittäin tätä tietysti itse ennenkä uskaltaa lahjaksi antaa - ja oli maustamattoman jugurtin kanssa ihan mielettömän hyvää. Eipähän tarvitse todellakaan enää kaupasta kantaa valmiita myslejä. Namskis!

Mysli_5

Ombre & Glitter

Ombre_nails1

Huih, äkkiä takaisin kysijuttujen pariin. Tässähän ehti tulla välissä jo kaksi postausta ilman kynsijuttuja. Aika harvinaislaatuista ollut moinen viime aikoina, kun aika pitkään kynsijuttuja on ollut joka toinen ihan vahingossa. Ei mun ole tarkoitus mitään kynsiblogia pitää, mutta tänä syksynä on taas ollut kynsi-into ihan uusissa lukemissaan.

Ombre_nails2

Vielä tälläkin hetkellä kynsillä on nämä liukuväri/kimallekynnet. Näihin inspiraatio tuli ihan väriä myöten Saara Sarvakselta. Vaalea lila ja kylmä kimalle näyttää tosi kivalle yhdessä. Mulla tosin käytössä oli Kikon vaaleanlila lakka ja Lumene Natural Code -kimallelakka.

Ombre_nails3

Jostain kumman syystä nämä näyttää musta ihan rakennekynsiltä. En oikein tiedä miksi, mutta kai siihen vaikuttaa ainakin se, että kynnet on aika pitkät - jo ihan tekokynsimitoissa! Ja lisäksi kaipa sitä vaan on tullu nähtyä aika paljon tämänkaltaisia rakennekynsiä.. joissa väriä ja kimalletta on kärjissä liukuvärinä.

Tuleeko kellekään muulle rakennekynsivibat? Mitäs tykkäätte muuten? Liukuvärikynsien teko on helppoa kuin heinänteko, joten rohkaisen kyllä kokeilemaan itsekin.

Mekkomietteet

Mekko1

Täällä ollaan oltu jo muutama viikko tiukan mekkomietinnän äärellä. Vielä ennen joulunviettoon rientämistä ja rentoutmista me suunnataan tulevana viikonloppuna juhlimaan talvihäitä. Mikäpä sen parempi syy pienen asukriisin kehittämiseen? Tällä kertaa kriisi ei kylläkään johtunut siitä etteikö olisi ollut mitään päällepantavaa vaan päin vastoin.. liikaa vaihtoehtoja! Jo hyvissä ajoin sain rajattua mekkovaihtoehdot kolmeen, mutta niiden väliltä valitsminen onkin ollut vaikeampaa. Ne ovat jo useamman viikon roikkuneet vaatekaapin ovessa, mutta päätös ei meinaa ottaa syntyäkseen.

Ensimmäinen vaihtoehto olisi Vilan fuksian värinen, takaa pidempi sifonkimekko. Tähän ajattelin yhdistää kauniin ja näyttävän hopeisen kaulakorun. Mekko on kyllä yksi voittajakandidaatti ja sen ja korun yhdistelmä on tosi kaunis. Tässä vaan mietityttää lähinnä kengät & jakku. Kengiksi on nimittäin lähdössä mustat mokkaiset avokkaat ja harteille musta jakku. Ei ehkä paras yhdistelmä tämän mekon ja korun kaveriksi.

Mekko2Mekko3

Toinen vaihtoehto olisi Lindexin tumma, takaa pidempi kukkamekko. Se onkin näkynyt blogissakin päälläni täällä. Tälle mekolle plussaa ehdottomasti mukavuudesta ja siitä, että siihen löytyy helposti sopivat korut ja kengätkin passaavat. Miinusta puolestaan siitä, että tämä on mielestäni ehkä näistä mekoista arkisin. Ja lisäksi tätä on tullut käytettyä näistä eniten ja vaihteluhan virkistäisi.

Mekko4Mekko5

Kolmas vaihtoehto on Orsayn liikkeestä Budapestistä ostamani kapeampi mekko, jossa on fuksia pohjakangas ja mustaa pitsiä päällä. Kuvissa täällä. Tämä on muuten meidän talouden kaksilahkeisen suosikkivaihtoehto näistä. Kengät sopivat kaikista vaihtoehdoista parhaiten juuri tähän mekkoon ja jakkukin sopii ihan mutkitta. Tämän mekon miinukset tulevat siitä, että kapealinjainen mekko ei ole kaikista mukavin vaihtoehto koko päivän juhlintoihin. Lisäksi koen tähän mekkoon sopivien korujen löytämisen vaikeaksi.

Mekko6Mekko8

Tällä hetkellä en tiedä vielä yhtään mihin tulen päätymään. Onhan tässä vielä kaksi päivää aikaa miettiä ennenkä pitää pakata. Eh. 

Mikä on sun suosikki?

Joulu on tullut kotiin

Koti_joulu_4

Voi vitsiläinen, että onkin mukava tunnelma täällä kotona nyt! Sillä välin kun mies on ollut muutaman päivän työreissulla, oon minä laittanut täällä kotona hihat heilumaan. Näin perusteellista joulusiivousta ei oo meidän yhteisissä kodeissa vielä kertaakaan nähty. Siivouksen lisäksi oon somistanut kotia vähän jouluisempaan asuun ihan vain pienillä yksityiskohdilla.

Koti_joulu_5Koti_joulu_3Koti_joulu_2Koti_joulu_7Koti_joulu_9

Pinkit ja turkoosit sohvatyynynpäälliset on vaihdettu ihaniin rustiikkisen jouluisiin. Pöydälle on nostettu lautanen, jolle asetin vaniljan tuoksuisia kynttilöitä, karkkikeppejä ja vähän tähtiäkin. Lisäksi lasipurkissa komeilee muutama hyasintinalku. Vähän mielenkiintoiset mittasuhteet tuossa mun istutuksessa. Saas nähdä saanko sieltä mitään kukkia puhkeamaan ennen kuin suunnataan joulunviettoon Keski-Suomeen.

Kuten sanoin, täällä kotosalla on aivan ihanan rauhallinen ja jouluinen tunnelma. Huomenillalla saan vielä tähän sohvannurkkaan viimeisen silauksen, kun viltin alle (mun varpaita lämmittämään) palaa meidän perheen toisetkin varpaat.

Koti_joulu_10Koti_joulu_11Koti_joulu_8Koti_joulu_6Koti_joulu_1

Antaa joulun tulla vaan!

Somistatteko te kotia jouluisaksi? Mulle saa kertoa miten! Itse olisin vielä halunnut perinteisen kynttelikön ikkunalle, mutta ikkunalautojahan meillä ei ole ja isin tekemä kynttelikkölauta on jossain teillä tietämättömillä. Mennään siis tänä vuonna ilman.

Paras aika vuodesta

Tiedättekö mikä on tän tulevan morsiamen lemppariaikaa häitä edeltävässä vuodessa? No tietysti edellisen vuoden hääkuvakausi. Kesä on ollut perinteisesti kiireisintä hääaikaa, joten kesästä, loppukesästä ja syksystä on tippuillut tasaiseen tahtiin meidän kuvaajan, Jaakko Sorviston, blogiin uusia hääkuvia. Ja voi jestas ne on ihania!

Pictures: Jaakko Sorvisto www.jaakkosorvisto.com
Kuva: Jaakko Sorvisto

Joka kerta niitä katsellessa mua alkaa ottaa mahasta. Että ihan oikeasti, ihan kohta me ollaan sen kameran edessä, meidän hääpäivänä. Ihanaa ja hui. Kaikki kuvat ja kaikki hääparit on niin mielettömän upeita. Samalla kyllä alkaa himppasen pelottamaan, voiko muka itse onnistua kuvissa niin hyvin kuin kaikki muut? Kuvissa onnistuminen kun ei tosiaan oo mun vahvuuksia. Mutta toisaalta taas, mitäpä siitä jos mun hymy ei näytä samalle kuin kaikilla muilla. Tärkeintä kai on, että näytetään niissä kuvissa itsellemme. Mitäpä siitä, jos me näytetään hassulle.

Hassujahan me ollaankin.

Mutta oikeesti ihmiset - menkää ja ihastukaa.. upeisiin kuviin menneeltä kesältä! 

Joululahjahaaveita

Huh, aika on taas kulunut niin nopeasti, että jouluaattoon on enää tasan kaksi viikkoa. Enää ei välttämättä ole se oikea aika postailla joululahjatoiveista, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.. tiedän kyllä, että joillain tonttusilla on vielä hommat kesken. Joululahjatoiveista puhuminen on oikeastaan vähän harhaanjohtavaa, koska enhän mää oikeasti toivo saavani mitään. Pärjäisin oikein hyvin ilman ainuttakaan joululahjaa. Tiedän kuitenkin läheisten jotain hankkivan, kuten itsekin haluan heille hankkia. Koska lahjojen antaminen on kivaa!

Joulu
1 - 2 - 3 - 4 - 5 

Tähän on listattu sellaisia juttuja, joita voisin itsekin itselleni ostaa. Mutta kuitenkin sellaisia juttuja, joita en ihan oikeasti tarvitsisi, vaan ilmankin pärjäisin. Hyvällä tahdollakaan en voi väittää tarvitsevani yhtään uutta huulirasvaa, mutta tuo Evolution of Smooth -setti (1.) on kyllä kaikessa turhuudessaankin aivan ihana. Koskaan ei voi olla liikaa herkullisen tuoksuisia, ihania huulirasvoja! Tuo kolmen setti on myynnissä Kicks -liikkeissä ja nuo tuoksut kuulostavat niin herkullisille (appelsiininkukka, mansikka-kiivi ja greippi), että taidan käydä nappaamassa tämän itse, jos ei tontut aio.

Cailap by Mariela Sarkima -sarjan Like a Pro Face -sivellinsetti (2.) olisi myös mahtava lahja mulle, sillä yritän tässä parhaillaan pikkuhiljaa uusia meikkisiveltimiäni vähän laadukkampiin. Juurikin tämä kolmen setti olisi se, mitä kaipaisin. Meikkivoide-, poskipuna-  ja varjostussivellin muodostavat riittävän kolmikon kasvoja varten. Jos tontut haluavat toimittaa pehmeitä paketteja, niin erityisen mieluisa olisi tuo H&M:n hupparimekko (3.). Rennoissa vaatteissa tulee muutenkin vietettyä paljon aikaa, joten käyttöä olisi vaatteelle, joka on kivan näköinen, mutta yhtä mukava kuin pyjama. 

Kotipuolelta toiveissa on Iittalan Taika -sarjan posliinilusikat (4.). Näitä itseasiasssa toivoin äiti- ja isitontuilta, ja tiedänkin, että nämä taitavat jouluna paketista kuoriutua. Olin nimittäin itse tonttujen assistenttina Prismassa mukana, jotta konttiin päätyivät varmasti ne oikeat lusikat. Ja koska joka joulu paketeista on tainnut löytyä myös jotain luettavaa, on tänäkin vuonna toiveissa Donna Leonin dekkarit. Ainoa suomeksi käännetty, joka multa on lukematta mun ehdottomasta suosikista - Guido Brunetti -sarjasta on tuo kuvassa näkyvä Pedon palkka (5.). Sen lisäksi Leon on kirjoittanut vielä kaksi uudempaakin Brunetti -dekkaria, mutta niitä ei ole vielä käännetty suomeksi. Eipä sekään kyllä mua haittaa, voisin hyvin lukea ne englanniksikin.

Joulu2
- 6 -

Viimeisenä vielä jokeritoive - siis sellainen mitä tiedän etten missään nimessä tule saamaan. Rebecca Minkoffin Mini Mac -laukku (6.). Fuksian värisenä tietenkin. Tämä on ollut jo niiiin pitkään mun haavelistalla. Varmaan kerran viikossa käyn sydän hakaten Luisaviaroma -verkkokaupassa katsomassa, vieläkö niitä on siellä jäljellä. Vielä on ollut, mutta jos totta puhutaan niin laukkuhaave ei ole tullut yhtään sen realistisemmaksi kuin aiemminkaan. En vaan millään ole keksinyt oikeutusta käyttää paria satasta laukkuun, kun olisi vähän tärkeämpiäkin säästökohteita. No, jospa sitä olisi jäljellä vielä vuoden päästä, niin sitten voidaan katsoa uudelleen. Saahan sitä haaveilla vai mitä?

Omat rakkaat kaasot

Ajattelin tänään jakaa muutaman ajatuksen mun kaasoistani. Tänään on vähän love is all around fiilikset ja rakkaat ystävät mielessä (tiedätte itse kyllä miksi), joten tänään on oivallinen hetki kirjoitella tästä.

Kaasot_1

Mullahan on kolme kaasoa. Rehellisyyden nimissä enemmän, kuin paperilla haluaisin. Kaksi voisi olla käytännöllisempi hommien organisoimisen kannalta ja näyttäisi ehkä paremmalle valokuvissa. Mutta jokainen varmaan ymmärtää, että valokuvien sommittelu ei todellakaan ole oikeasti asia, jonka perusteella valitsisin kaasoni. Minun kaasoinani toimii kolme läheisintä tyttökaveriani. Sellainen joukkio, jonka kahden tytön kanssa olen ystävystynyt jo yli 20 vuotta sitten, ja viimeinenkin lisäys meidän poppooseen löytyi vain muutamaa vuotta myöhemmin.

Kaasot_2

Näiden tyttöjen kanssa olen kasvanut hyvin tiiviisti ja tämä ystäväporukka on kyllä vaikuttanut ihan varmasti aika paljonkin siihen, millaiseksi kasvoin ja millainen lapsuus ja nuoruus mulla ylipäänsä oli. Tiivistetysti sanottuna oikein hyvä, onnellinen ja hauska. Joten en näe mitään syytä tai perustetta, jolla olisin pyytänyt tähän kunniatehtävään vain yhtä tai kahta näistä tytöistä. Eikä taida nähdä heistäkään kukaan muukaan. Meillä ollaan nimittäin kaasojen kanssa sovittu, että vältetään kaikki ne pohdinnat ja ollaan kaikki toistemme kaasoja. Aikas hyvä sopimus sanon minä!

Sen jälkeen kun valmistuttiin lukiosta/amiksesta, ei olla enää kertaakaan asuttu samassa paikassa. Vain yhden kuukauden ajan ollaan taidettu asua samassa maakunnassa viimeisten kuuden vuoden aikana. Vaikka välillä etäisyydet on pitkät, elämät kiireiset ja yhteydenpito vaikeaa, on nämä tytöt pysyneet yhtä tärkeinä vuodesta toiseen.

Kaasot_3

Siitä olen erityisen iloinen, että tuntuu sille, että viime vuosina ollaan taas lähennytty entisestään. Elämään on taas kiireisen opiskelijaelämän jälkeen alkanut mahtua kaikkea muutakin ja kuvioihin tulee tällaisia elämänmuutoksia, kuten naimisiin menoa. On ollut ihan superkivaa voida fiilistellä ja suunnitella näitä juttuja yhdessä. Vaikkei yhtään virallista häätapaamista olla vielä pidetty, on me jo vuositolkulla puhuttu häistä varmaan joka tapaamisella. Silloin kun ne ei vielä olleet konkreettisia suunnitelmia niin spekuloitiin itse kunkin kuvitteellisten häiden ajankohtaa ja muuta yhtä hedelmällistä.

Nyt sitten ollaan siinä pisteessä, että ne suunnitelmat alkaa olla konkretiaa. Ja vaikka kaikki asuvat kaukana toisistaan on onneksi aina Facebook ja WhatsApp.. sinne voi ruutata tolkuttoman määrän kuvia kampauksista, mekoista, kekseistä tai milloin mistäkin ja aina linjojen päässä on joku joka kuuntelee. Ihan parasta.

Kaasot_4

Että pusi pusi ja hali hali terkkuja vaan kaikille kolmelle kaasolle - me ei muuten olla sitä hempeilevämpää sakkia, mutta siitä huolimatta on ihan tarpeen säännöllisin väliajoin muistaa tiedostaa ja sanoa läheisilleen, kuinka tärkeitä ne on. Koska oottehan te!

Couture de Minnie

Minnie

Löytyihän sitä kameran kätköistä myös yhdet sillä taltioidut kynnet. Nimittäin aivan mielettömän suloiset Minni Hiiri -kynnet. Vähän omakehu haisee, mutta vitsi nämä oli kuvistakin katsottuna vielä tosi kivat ja muistan näiden ilahduttaneen mua myös sormilla ollessaan.

Minnie2Minnie3

Tilasin taannoin Cesars Shopista paketin OPI:n Couture de Minnie -kokoelman minilakkoja. Siinä oli kyseisestä kokoelmasta neljä lakkaa - kaikki muut paitsi se kokoelman glitterlakka. Lakat on ihania ja minipullot tosi suloisia, mutta täytyy kyllä sanoa, että viimeaikoina mulla on ollut aika paljon ongelmia tuolta Cesarsilta tilaamisessa.. musta on kivaa, että on olemassa suomalainen kynsijuttuja myyvä verkkokauppa, mutta viime aikojen ongelmat on kyllä vähentäneet tilausintoa.

Minnie4Minnie5

Asiasta seitsämänteen, tällaiset Minni -kynnet sopisi kyllä hyvin tähän joulunalusaikaankin.. Pitäisikin alkaa viritellä jo joulukynsiä, niiden kausi kun on aika lyhyt ja muutaman kivan idea olenkin bongannut. Ei muuta kuin testailemaan siis. Huomenna olen luvannut lakata äitille jouluisat kynnet, joten saadaan ketsuppipullo auki!

Pikaiset asukuvat Tallinnasta

Tallinna_asu_7Tallinna_asu_8Tallinna_asu9Tallinna_asu_010Tallinna_asu_12Tallinna_asu_6Tallinna_asu_11

Note to self 1: Otsatukallisena et voi enää lähteä kahden yön reissuun ilman, että otat mukaan kuivashampoon. Myös hiuslakan ottaminen on suotavaa, jos haaveilet millään muotoa hallitsvasi otsiksesi.

Note to self 2: Vaikka kuinka väsyttää ja on kylmä, niin kyllä se vaan on vaivan arvoista lähteä ottamaan kuvat muualle, kuin hotellin käytävään. Harmaa kokolattiamatto sekä keltaiset ja oranssit seinät eivät ole se kaikista paras tausta sinikuvioiselle mekolle.

Noh, mitäs pienistä, kun eihän pienetkään meistä. Oli tausta mikä hyvänsä, niin tuo mekko on ollut viime aikoina mun lemppari. Välillä kannattaa siivota oma vaatekaappinsa. Sieltä saatta tehdä löytöjä, joitten olemassaoloa ei edes muistanut.

Kymmenet kynnet

Blogihiljaisuuden aikana ei eletty kuitenkaan kynsihiljaisuudessa. Päin vastoin. Mun kynnet on olleet pitkästä aikaa niin pitkät, että oikeastaan päivääkään ilman lakkauksia ei ole tullut mentyä. Tiedän, ettei tässä ole edes kaikki viime aikojen kynnet, mutta nämä kymmenen lakkausta olin puhelimen muistiin napsaissut talteen. Tässäpä tielle pienenä kollaasina kymmenet viimeaikojen kynnet. Mikä on eniten sun mieleen?

Kynsiä_1Kynsiä_2Kynsiä_3

Viinalasti numero uno

Tänäänpä olisi vuorossa lupaamaani listaa siitä mitä ostettiin nyt ja mitä ostetaan seuraavalla kerralla. Meidän juomamenekki on arvioitu sen mukaan, että kaikki nykyisellä vieraslistalla olevat tulisivat paikalle ja kaikki aikuiset joisivat alkoholia. Totuushan on, että karsintaa vieraslistalle saattaa vielä tapahtua hieman. Ja mieleni tekisi sanoa, että kaikki eivät juo, mutta eipä siellä joukossa taida olla kuin muutama sellainen. Siis oikeasti ehkä kaksi. Mutta näillä laskelmilla paikalla olisi 83 aikuista ja sille porukalle on alkoholijuomia suunniteltu.

IMG_6372

Tällä reissulla ostettiin:

10 lavaa A. Le Coq olutta
6 laatikkoa (eli 24 pulloa) Espiritu de Chile Shiraz Cabernet -punaviiniä
6 laatikkoa (eli 24 pulloa) Espiritu de Chile Chardonnay Gewürtztraminer -valkoviiniä
3 litran pulloa Larsen V.S. -konjakkia
5 puolen litran pulloa Vana Tallinn Cream Chocolate -likööriä (eli yht. 2,5 litraa)
2 x 10 x 0,5 litraa (eli yhteensä 20 litraa) Valge vin -vodkaa
1 laatikko (eli 6 pulloa) J.P. Chenet Ice Edition -kuohuviiniä
4 litran pulloa Jägermeisteria
5 puolen litran pulloa Malibu -rommia (eli yht. 2,5 litraa)
4 puolen litran pulloa Lime Finlandia vodkaa (eli yht. 2 litraa)
2 pulloa karpalolikööriä
2 pulloa ananaslikööriä

Siinä on siis oluet illaksi (A. Le Coq), ruokaviinit (Espiritu de Chile), avecit (Larsen & Vana Tallinn), drinkkibaarin viinat (Jägermeister, Malibu, Finlandia, Valge vin), illaksi kuoharia (J.P. Chenet), ja boolitarpeita (karpalo- & ananasliköörit sekä Valge vin).

Booliahan meillä ei illalla valmisteta, mutta ollaan tultu siihen tulokseen, että halutaan tarjota vieraille jotain juotavaa ja pientä syötävää silloin kun me suuntaamme vihkimisen jälkeen kuvattavaksi, joten boolia tarjotaan siinä välissä. Sitten varsinaisen päivällisen jälkeen tarjolle tulee drinkkibaari, miedot tölkkijuomat ja vähän viiniä & kuoharia halukkaille.

IMG_6378

Seuraavalla reissulla aiomme vielä hankkia:

6 lavaa siideriä (2 lavaa Fizz Dry Apple, 2 lavaa Golden Cap Foxy, 2 lavaa Golden Cap päärynä)
6 lavaa lonkeroa (4 lavaa tavallista, 2 lavaa karpaloa)
6 laatikkoa (eli 24 pulloa) kuohuviiniä alkumaljoiksi ja ylimääräiset illaksi
tonkkaviinejä

Eli tosiaan siiderit ja lonkerot jätimme tällä kertaa kokonaan ostamatta. Seuraavalle reissulle jätettiin myös kuoharit. Koska ruokaviinien määrän arvioiminen tuotti meille hieman päänvaivaa, eikä haluttu myöskään hankkia ihan tolkuttomasti ylimääräistä viiniä (koska sen ylijäämät ei kovin vauhdilla uppoa ainakaan meihin itseemme), tultiin siihen tulokseen, että 24 pulloa kumpaakin riittää lasipulloissa. Lisäksi ostetaan sitten tonkkaviiniä, jota voi ottaa ruuan seuraksi mikäli pulloviinit loppuvat. Nämä loput tonkat laitetaan sitten illaksi baariin tarjolle, että halukkaat voivat juoda viintä myös illan mittaan.

Kaikki juomat hankittiin samasta paikasta SuperAlkosta, koska ei nähty järkeväksi säntäillä sinne sun tänne muutamien eurojen säästön perässä. Koko juomabudjetiksi oltiin suunniteltu noin tonni ja siinä tullaan myös aikas hyvin pysymään! Hyvä niin koska muita heräteostoksia omaan kaappiin tehtiinkin sitten aika hövelisti.. heh, eipähän tule ainakaan houkutuksia korkata hääjuomapinoa!

Miltäs kuulostaa? Minun korvaani tavallaan ihan hurjalle määrälle, mutta tavallaan pelkään silti juomien loppumista kesken. Hoen itselleni jatkuvasti Kumman kaa -ohjelmasta opittua mantraa: "Kyllähän se säilyy, jos ei se sitten meekkään!". Eli mieluummin hamstraan reilusti liikaa.. Juomien loppuminen olisi kyllä yksi mun kauhuista. Mutta tuskinpa niin nyt käy kuitenkaan. Tölkkijuomiakin tällä laskuopilla riittää jokaiselle yli kuusi kappaletta. Plus sitten viinit ja viinakset vielä päälle.

Ja kyllä - meillä tullaan tarjoilemaan myös alkoholitonta juomaa, mutta niitä ei nyt käsitelty tässä postauksessa!

Tästä viinasten hausta voi muuten fiksuimmat jo päätellä, että drinkkibaarin nimikkodrinkkien sisällöt on päätetty.. nimiä kuitenkaan vielä ei ole, joten en malttaisi niitä vielä esitellä. Jokainen voi  sillä välin hiljaa mielessään pohtia miten ihmeessä me aiotaan taikoa kolme hyyyyyvin erilaista nimikkojuomaa vodkasta, limevodkasta, jekusta ja kookosrommista.. hehheh, kas siinäpä vasta pulma!