2, eikun 4, eikun 24 -vuotiskakkuja

Muutama viikko sitten meillä oli aihetta juhlaan kun ensin tuo puoliskoni vanheni vuodella ja seuraavana päivänä meidän kihlautumisesta tuli vuosi. Me sovittiin, ettei järjestetä mitään hössötystä kihlapäivän kunniaksi, vaan säästetään nekin rahat parempaan tarkoitukseen (esim. häätilille). Syömään piti mennä, mutta en ollut sellaisessa kunnossa, joten oltiin vaan kotona. 

Sen verran kuitenki pakotin itseni jaksamaan, että leivoin synttärisankarille synttärikakkua. Viime vuonna leivoin yhteensä neljä, mutta tänä vuonna riitti kaksi joista toinen oli vähän huijausta sekin. Aikamoinen vähennys viime vuodesta, mutta riitti kuulemma enemmän kuin hyvin yhdelle syöjälle! 

Vuosi sitten lanseerasin yllärinä synttäripäivän aamupalakakun. Kun sankari suuntaa töihin heti juhlapäivän aamusta, niin mikäpä sen parempi ylläri, kuin pienen pieni aamupala-kokoinen täytekakku jääkaapissa odottamassa? Tänä vuonna en kertakaikkiaan jaksanut leipoa aamupala-kakkua, joten tein huijauskakun.

kakku1

Tuo kakku on nimittäin kasattu niin, että ostin kaupasta valmiin kääretortun, josta leikkasin viipaleita kerroksiksi ikäänkuin kakkupohjaa korvaamaan. Näiden väliin sipaisin vielä vähän lisää mansikkahilloa ja kermaa ja koko komeus kermahunnun alle piiloon. Ettei ihan tylsäksi menisi niin pursotin sulatetusta suklaasta muutamat koristeet kakun päälle. Hyvältä näytti ja kuulemma maistuikin, eli mission accomplished!

Varsinaiseen synttärikakkuun tekemistäni koristeista naureskeltiin, että taisin olla vähän hämmentynyt siitä minkä ikäiselle sankarille se olikaan tulossa. Kaksi, ei kun neljä, eikun kakskytneljä vuottahan se oli! Pohja oli ihan perus tumma sokerikakkupohja ja täytteenä tästä Kinuskikissan täytteestä idean saatuani nutellaa, tuoreita mansikoita ja vaniljakermaa.

WP_20130817_008

Meni kyllä niin sata asiaa pieleen tuossakin kakun teossa, että taas itku tuli ja hermo kiristyi. Kaiken kruununa pursotuspussi räjähti kakun ja minun ja pöydän ja lattian ja keittiön maton päälle. Kyllä kiehutti.Tai oikeastaan se oli jo niin jäävuoren huippu, että nauroin ihan hillittömästi (ja itkin vaan vähän).

Joten joo, ei näytä pursotukset ihan sille, mitä olin suunnitellut, mutta eipä paljon kiinnostanut enää korjailla.

Mitäs ootte mieltä? Harrastaako kukaan muu enää edes synttärikakkuja? Minäkään en kakun syömisestä välitä, mutta leipominen on kivaa.

Maalaistunnelmaa

En ole mikään maalaistalon tyttö, mutta pidän iseäni aika maalaisena silti. Isi on kyllä kasvanut maatilalla, mutta minä ihan vaan normaalissa omakotitalossa pienessä taajamassa. Keskellä sopivan pientä ihmismäärää ja riittävän lähellä luontoa. Vaikka olen nyt asunut useamman vuoden kaupungissa, on tulevaisuuden haaveissa se oma punainen tupa ja perunamaa, jostain hieman kauempaa. Maalla vaan viihdyn parhaiten.

WP_20130807_017

Meidän molempien mielestä paras mahdollinen juhlatila häitä varten olisi vanha maatila. En oikeastaan koskaan ollut ajatellutkaan mitään muuta. Ajattelin, että sellaisia juhlapaikkojahan on pilvin pimein, mutta ei niitä nyt niin paljon ollutkaan. Onneksi kuitenkin yksi täydellinen löytyi. Ja sopivan lyhyen matkan päässä Jyväskylästä.

WP_20130807_18_01_20_Panorama WP_20130807_18_16_19_Panorama

Ruokkeella sijaitseva Juhlatalo Majakoski on vanhasta maatalosta juhlataloksi laajennettu ihana puna-valkoinen rakennus, jonka pihapiiristä löytyy vaikka mitä muutakin ihanaa. Hämyisä vanha hirsistä rakennettu riihi, nykyään nukkuma-aittanakin toimiva tuulimylly sekä "yökerhomaiseksi" tanssitilaksi kunnostettu vanha navetta. Ja kaikki tämä omassa rauhallisessa pihapiirissä - sellaisessa, jossa kasvaa pihajia (vai pihlajoita? miten ihmeessä se taipuu?), vanhoihin maitotonkkiin voi tökätä tuoreita koivunoksia ja juhlaväki voi nauttia myös raittiista ulkoilmasta.

Ja voin jo kuvitella, miten ihania kuvia tuolla polun varrella kasvavassa koivumetsässä saisi!

WP_20130807_015 WP_20130807_030
WP_20130807_031

Toki modernimmatkin juhlatilat ovat kauniita - ravintolat tai (ainakin ulkomailla suositut) hotellien juhlasalit ovat arvokkaan ja juhlavan oloisia. Kauniisti koristeltuna varmasti suorastaan upeita, mutta ne ei ole meitä varten. Mieleen tulee esimerkiksi Aalto-sali Jyväskylän keskustassa - upea tila, jossa voi järjestää arvokkaita ja ihania juhlia, mutta minä haluaisin hääpäivänäni happihyppelylle mieluummin valtavaan puutarhakeinuun, kuin Väinönkadulle...

Koska tykätään normaalissakin elämässä olla luontoa lähellä, niin miksei sitten yhtenä elämänsä tärkeimmistä päivistä? Kumpi olisi teille mieluisampi vaihtoehto? Maatila navettoineen vai juhlasali kaupungin sydämessä?

Minä olen ihan super iloinen siitä, että löysin sellaisen juhlatilan, josta olen aina haaveillutkin. Ja vielä miehen, jonka mieleen perinteinen juhlatila oli myös. Tässä asiassa ei joutunut kumpikaan tekemään kompromissiä toiveistaan. Sellaisiakin asioita vielä varmaan tulee, mutta toistaiseksi ollaan kyllä oltu ehdottoman samanmielisiä.

Olen tässä seuraavaksi postaukseksi luonnostellut vähän syvällisempää tekstiä aiheesta miksi me mennään naimisiin. Aika henkilökohtaista ja syvällistäkin tekstiä tulossa, mutta minusta on mukavaa kirjoitella vähän ympäripyöreitä ajatuksia häistä ja rakkaudesta... nyt kun niitä tosi konkreettisia hääjuttuja ei vielä ihan hirveästi ole.

Palaillaan!

Muutto Turkuun

Ettei elämä vaan kävisi liian tylsäksi tai liian helpoksi, niin tasan viikon päästä meillä on edessä muutto. Tämä tuli ihan äärimmäisen nopeasti, koska ensimmäisen kerran tätä mahdollisuutta väläyteltiin kaksi viikkoa sitten. Se oli sellainen mahdollisuus josta ei voinut kieltäytyä, joten viikon päästä me siirretään kimpsumme ja kampsumme Turkuun.

IMG_4449

Me saatiin sieltä ihana pieni kaksio. Ihan upouusi ja hyvällä sijainnilla. Mutta tositosi pieni se on. Ja meidän keittiön kaapit vaatii aikamoisa inventaariota ennen muuttolaatikoiden täyttämistä. Jos omistaa jo 14 lasin sarjan Essence -laseja, niin ehkä 10 martini -lasin sarjan voi pakata pois ainaki joksikin aikaa. Rakastan kyllä kaikkia erilaisia laseja ja astioita ylipäätäänkin, mutta muunmuassa mummulta peritty teeastiasto saa siirtyä hellästi pakattuna odottelemaan muutaman vuoden, isompaa kotia. Yhtä ihana se on vielä silloinkin.

IMG_4393

Tästä päätöksen pikaisuudesta huolimatta oon pääasiassa tosi rauhallisilla mielin. Me lähdetään yhdessä seikkailemaan ja mitään peruuttamatonta vahinkoa tässä ei pääse tulemaan. Takaisin pääsee, jos sille tuntuu. Ainoa asia, mikä vähän pelottaa, on se, etten tunne sieltä ketään. Tai ihan muutaman ihmisen vaan. Enkä ole myöskään menossa sinne ensisijaisesti tekemään mitään, missä ihmisiin tutustuisinkaan.

Turkuakaan en tunne yhtään, mutta siihen ainakin lienee helppoa tutustua. Mulla on kyllä ollut pieniä asenteita Turkua kohtaan, mutta aion antaa sille kaupungille mahdollisuuden. Tiedän, että monet pitää siitä ihan hulluna ja jokainen joka tuohon ihmisryhmään kuuluu, saisi nyt kirjoittaa kommenttiboksiin romaanin, jossa kerrotaan siitä, miten kiva paikka Turku on, että viihdyn siellä varmasti ja pärjään kyllä. Että ei ihmiset oikeasti oo töykeitä. Ja saan kyllä kavereitakin.

IMG_4346

Hui. Nyt alkoi pelottaa vielä enemmän, kun kirjoitin tän asian ylös. Mutta kyllähän kaikki järjestyy. Koska seikkailu on aina hyvästä ja ennemmin kadun asioita joita kokeilin, kuin sitä, etten uskaltanut kokeilla silloin kun oli mahdollisuus. Enkä mää sinne yksin lähde. Mun kanssa nimittäin muuttaa ainakin yks kiva tyyppi. Ja se sattuu olemaan mun paras kaveri 

Riisin heittäminen

Riisin heittäminen... se pirskatin riisin heittäminen. Jokainenhan tietää sen perinteen, että hääparin päälle heitetään riisiä heidän astellessaan kirkosta ulos ensimmäisen kerran avioparina. Liittynee jotenkin hedelmällisyyden takaamiseen, niinkuin melkein kaikki hääperinteet taitavat liittyä.

Jokainen varmaan tietää nykyään myös, että valtaosassa kirkoista riisin heittäminen on nykyään kiellettyä. Kukaan ei yksinkertaisesti saa heittää riisiä, samat säännöt kaikille ja that's it. Mutta kun mää haluan. Tiedän. Maailman karmein perustelu ja oon oikeastaan sitään mieltä, että kenenkään ei pitäisi sallia tehdä mitään, mitä perustellaan sanomalla mutta kun mää haluan. Mutta entä jos haluaa ihan oikeasti, ihan hirveän palavasti?

Mun mielestä se oli hyväksyttävämpi ajatus silloin, kun kiersi se myytti, että riisinheittokielto johtuu siitä, että riisinjyvien syöminen on linnuille vaarallista. Enhän minä ketään haluaisi satuttaa. Mutta kun sitten kävikin ilmi, että ei se ole! Riisinheittokielto johtuu ihan vaan siitä, että halutaat taata kaikille naimisiin menijöille tasapuolisen siisti kirkon piha. Ettei kenekään vieraiden vaan tarvitse astua edellisen hääparin riisinjyvien päälle. Ihan oikeasti.

No, kai ne linnut myös saattaa kakata siihen kirkon eteen, kun tulevat syömään herkullisia riisinjyviä.

lluvia-de-arroz-en-las-bodas-símbolo-de-abundancia

Monet parit on korvanneet riisin heiton saippuakuplien puhaltamisella, tai sillä että heitetään jotain muuta, kuten ruusun terälehtiä tai silkkipaperisydämiä. Ensinnäkin, minä haluaisin saippuakuplia hääpaikalle saavuttaessa. Toisekseen, eihän ruusun terälehdet ole yhtään sen siistimpiä kirkon edustalla, kuin riisit. Ja kolmanneksi, riisin heitto on iskostunut mun mielessä oleelliseksi hääperinteeksi.

Mun riisin kaipuu juontaa juurensa siihen kun 90-luvulla olin morsiustyttönä serkkuni häissä. Minä ja sulhaspoikana toiminut veljeni asteltiin hääparin perässä kirkosta ulos ja saatiin oma osamme (silloin vielä sallitusta) riisisateesta. Ja uskokaa mua, kun sanon, että se on elävimmin niistä - mun ensimmäisistä - häistä mieleen jäänyt muisto.

Se oli niin jännää, se riisisade. Ja olin yllättynyt siitä, että se vähän sattuikin.

Mutta se oli hauskaa. Sekin oli hauskaa, että riisiä sai nyppiä hiuksista vielä pitkään. Morsian vähän riisiä hiuksissaan näytti myös niin kauniille. Ja hauskaa oli sekin, että sain auttaa niiden pienten pitsisten pussien teossa, joissa vieraille riisiä jaettiin. Muistan, että äitillä ja tädeillä oli hermo vähän kireällä, mutta musta se oli hauskaa. Sain annostella riisiä ja sitoa pussit kiinni pienellä silkkiauharusetilla.

Haluaisin niin kovasti riisisateeseen, että olen ihan vakavissani harkinnut sitä, että joko heitän riisiä ilman lupaa välittämättä siitä, että aiheutan pahennusta. Tai sitten palkkaan siivoojan. Ihan oikeasti, jos se on siitä kiinni niin maksan muutaman kympin siitä, että ISS:ltä tulee joku (raukka) siivooja käyttämään vartin imurin tai harjan kanssa siihen, että siivoaa meidän jäljiltä jääneet riisit.

Ajattelin kirjoittaa muutaman sanan riisin heittämisestä, mutta sainkin aikaan aikamoisen vuodatuksen. Näin palavasti suhtaudun riisin heittämiseen.

Mitä te olette mieltä? Oonko ihan hölmö vai onko riisin heitto teidänkin mielestä oleellinen hääperinne? Ja saa myös vinkata, jos joku tietää jonkun kirkon Jyvässeudulla, jossa riisiä saisi heittää vielä luvankin kanssa.

Hääblogi

Joku on saattanut huomatakin, mutta minun blogger -tunnusten alle on auennut uusi blogi. Häähömppä täyttää jo nyt aika ison osan mun elämästä ja ajatuksista ja tulevien parin vuoden aikana se määrä tulee takuulla vaan lisääntymään. Ymmärrän enemmän kuin hyvin, ettei kaikkia teitä kiinnosta lukea häähömpästä, romantiikasta, rakkaudesta ja muusta pusipusinaminami -jutuista, joten perustin tähän rinnalle toisen blogin.

Ajattelin kuitenkin mainita Pitsiniekka -hääblogista täälläkin puolella, siltä varalta, että joku haluaa häähömppäjuttujakin seurata. Klikkaa siis itsesti TÄNNE, mikäli haluat a) seurata tämän morsion pumpulisia häähöpötyksiä tai b) tirkistellä miltä se meikäläisen miekkonen oikein näyttää. Haha, ei vainenkaan. Ei sekään blogi tuohon kaksilahkeiseen keskity, mutta tuumasin, että on ihan luontevaa kirjoittaa sinne vähän meistä molemmista!

Jätäthän Pitsinikalle kommentin jos siellä vierailet. Tiedättehän jo, että tykkään teidän kommenteista tosi paljon?
pitsi2

Jos sinulla olisi 10 sekunia aikaa kertoa toiveesi...

Minä olen kova tyttö katsomaan telkkaria. Kesällä olen sairastellut paljon ja aikaa moiselle aktiviteetille olisi ollut paljonkin. Sen sijaan jaksamista ei niinkään paljon, joten tavoistani poiketen en ole seurannut kaikki tv-ohjelmia, joita lähetetään. Sen sijaan olen seurannut lähes kaikkia hääaiheisia tv-ohjelmia, joita töllöstä lähetetään.

Palaillaan parhaisiin hääohjelmiin myöhemmin, koska sen ei pitänyt olla tämän postauksen pointti. Telkkarissa on pyörinyt mainoksia syksyllä alkavasta uudesta hääohjelmasta Kaksi julkkista ja yhdet häät (joka muuten vaikuttaa ihan mielettömän hyvältä mun makuun!). Tässä ohjelmassahan Häät sulhasen tapaan -tyylisesti kumpikaan hääparista ei saa tietää häistään mitään, vaan häät järjestää kaksi julkkista.

Ja itse parilla on kymmenen sekuntia aikaa kertoa toiveensa.

10sekuntia

Lainatut kuvat KLIK Kimppu Hääpuku Kirkko Shampanjalasit

Siltä varalta, että joutuisin tällaiseen tilanteeseen, täytyihän minunkin ehdottomasti miettiä miten nuo kymmenen sekkaa käyttäisin. Olen melko varma, että pälpättäisin niin kovasti, ettei sulhaseni ehtisi saada sanaakaan suustaan, mutta minä nyt vaan satun tietämään paremmin mitkä on ne aivan välttämättömät asiat häiden onnistumisen kannalta. Kymmeneen sekuntiin mahduttaisin ainakin:

  • Prinsessa Ruususen häämarssin
  • teemavärinä vaaleanpunaista tai pinkkiä
  • prinsessa-hääpuvun, joka ei saa kuitenkaan olla kermakakku!
  • kimppuun ainakin liljoja ja neilikoita
  • vihkiminen kirkossa
  • hääjuhla maalaismaisemissa
  • hyvää ruokaa (ei sipulia) ja open bar
  • kunnon bileet, joissa yöpymismahdollisuus
Helpostihan nuo kymmeneen sekuntiin mahtuisi, eikö vaan? Ihan varmasti ehtisin kaiken tuon sanoa kymmenessä sekunnissa, asia erikseen on se, saisiko kukaan siitä mitään selvää!

Kuulostaako hullulle priorisoinnille, tämä mun listaus? Mitä sinä sanoisit kymmenessä sekunnissa, mikä sinulle olisi tärkeintä?

Äidin kasvimaalla, raparperin alla..

... sammakolla koti oli kultainen. Tuo lastenlaulu soi mun päässä aina kun käyn hakemassa jotain äiskän kasvimaalta. Äitin ja isin puutarha on kesän yksi parhaita asioita.

IMG_0476

Vai voiko joku väittää, ettei haluaisi tuoreita, itse kasvatettuja ja kerättyjä kasviksia ja marjoja? Täydellistä luomua ja lähiruokaa. Äitillä ja isillä on puna- ja mustaviinimarjapensaita ja karviaispensas. Puutarhavadelmia, pensasmustikoita ja pieni mansikkamaa.

IMG_0490IMG_0484IMG_0491

Metsävatut ja metsämustikat on kyllä maukkaampia, mutta puutarhassa kasvatetut on näyttävämpiä. Tänä vuonna (sattuneesta syystä) tuli vietettyä vähän vähemmän aikaa marjametsässä, mutta onneksi äiti ja isi oli löytäneet maailman parhaan vattupaikan ja mökillä nyt kasvaa aina mustikoita  - joten meidänkin pakkaseen saatiin helposti vitamiinipitoista täytettä.

Kotona äitin kasvimaalla kasvaa raparperiä, (tolkuton määrä) kesäkurpitsaa, normaalia kurpitsaa, punajuuria, porkkanoita, sipuleita, salaatteja, tilliä ja persiljaa.

IMG_0499IMG_0501IMG_0503IMG_0521IMG_0524

Kesäkurpitsan kukat oli italiassa suurta herkkua - minäkin maistoin niitä pitsan päällä, mutta en kyllä ihan ymmärtänyt niiden ideaa. Ei ne minusta paljoa millekään maistuneet, joten ehkä on järkevämpää olla katkomatta kukkia ja antaa kesäkurpitsojen kasvaa isoiksi!

Kasvihuoneessa kasvaa vuosi vuodelta enemmän tomaatteja. Ja aina yllärinä jonkinlaista chiliä - tänä vuonna sieltä on ilmestynyt isoja ja melko mietoja, puaisia chilejä. Ensi vuodelle suostuttelen äitin kyllä hankkimaan viinirypäleen kasvihuoneeseen!

IMG_0512IMG_0510

Oi, nyt vasta hoksasin, että omputkin on kohta kypsiä ja saan tuoda valkeaa kuulasta kotiin omppupiirakkaa varten. Mun makuun ne ei ole liian happamia syötäväksi ihan sellaisenaankaan. Just sopivan kirpeitä!

Mää niin haluan tällaisen puutarhan sit isona. Entäpä te?

Tummia kukkia

Onneksi on kesältä vanhoja kuvia. Viime viikkojen eleganssi on koostunut lämpiminä päivinä miesten boksereista ja t-paidoista ja viileinä päivinä pitkistä pyjäaman housuista ja flanelipaidoista. Tässä aiemmin kesällä eräissä rippijuhlissa päällä oli sentään jotain vähän muuta.

IMG_0323

Tämä Lindexin kukkamekko oli kyllä nappiostos keväällä. Äitikin kehui, että tuohan on mahtava, koska se on kevyt ja kukkakuvioinen eli sopii kesään, mutta sen verran tumma, että sopii hyvin myös pitkälle syksyyn ja miksei vaikka talveenkin.

IMG_0324

Nuo rippijuhlat oli yksi niistä harvoista kerroista tänä kesänä, kun olen käyttänyt korkokenkiä - vai onkohan jopa ainoa? Melkein häiritsevän paljon huomiota mun korot tuolla juhlilla saikin. Olen muutenkin meidän suvun pisin nainen joten tuollaiset kengät jalassa mulle oli tarjolla paljon kainalosauvoja. Itselläni oli kyllä noinkin korkeissa koroissa ihan mukava olla - paitsi, että mun pikkuvarvas karkasi kokoajan tuolta remmien välistä!

IMG_0318

Miten voi olla, että en oo koskaan aiemmin huomannut moista ilmiötä noissa kengissä? Onkohan mun mini-mittainen pikkuvarvas lyhentynyt tai kipristynyt entisestään, ja ei sen vuoksi enää yllä tuon remmin alle? Häiritsevää ja huvittavaa!

Onko kellään muulla karkailevia varpaita? Ja mitä tykkätte muuten?

Kirsi ♥ Joni

Lupasin kertoa vähän enemmän minusta ja meistä, että tiedätte kenen hääunelmia seurailette, ja lupauksethan täytyy pitää! Postauksen lukemisen taustalle soimaan tämä biisi - tekstin loppupuoliskolla selviää miksi.


Minä olen rauhaa ja rakkautta rakastava 24 -vuotias nuori nainen. Opiskelen yliopistossa, teen töitä, harrastuksekseni valmennan kilpacheerleadereita, luen, leivon ja teen käsitöitä. Olen telkkarin orja ja tiedänkin pelottavan paljon, pelottavan monista tv-ohjelmista. Olen häähullu, mutta en myönnä olevani Bridezilla. Olen hyvä suostuttelemaan, yleensä pirtsakka, tunteellinen ja toisinaan liiankin myötätuntoinen. Jotkut sanovat kovaääniseksi, jotkut eivät voisi moista uskoa millään.

1

Jo kaua aikaa sitten olen päättänyt meneväni naimisiin 26 -vuotiaana, saavani ensimmäisen lapseni, pojan, 28-vuotiaana ja kolme vuotta myöhemmin pojalleni syntyy pikkusisko. Olisi kivaa, jos saisi aina kaiken mitä haluan, mutta sen verran olen myöntynyt, ettei se aina ole ihan mahdollista.

2

Avomieheni, kihlattuni, sulhaseni (iik!) ja paras ystäväni on "saman ikäinen" kuin minä. Eli 4,5 kuukautta nuorempi, ja se on mulle kova paikka se. Sekin opiskelee ja tekee töitä ja urheilee - paljon. Se on paljasjalkainen Jyväskyläläinen (siinä missä itselläni on villasukat jalassa).

18 033
Sillä on pörröiset hiukset ja vartta 15 senttiä enemmän, kuin minulla - tärkeä ominaisuus korkokenkiä rakastavan puolisolle. Joni on meistä kahdesta rauhallisempi ja siten varmaan viisaampikin. Minun mielestä Joni on hauska, mutta sitä mieltä olen itsestänikin. Komeakin se on. Ja sallii rajattoman budjetin hääpuvun suhteen - täydellinen mies siis! (toim. huom. Joni luki tämän tekstin ja käski muuttaa tämän lauseen muotoon "LÄHES rajattoman budjetin"......) (toim. huom. 2: nyt se luki tämän lisäyksen ja käski lisätä "Teen kaikkeni!" hehehe )

IMG_0642

Vuosisadan rakkaustarinan mukaisesti me nähtiin koulun käytävässä ja toisiimme rakastuttiin. Ameriikan kielellä siis, me ollaan highschool sweethearts. Toistemme söpöjä nassuja ollaa katseltu jo melkein 7 vuotta ja siitä ajasta yhdessä asuttu neljä. Kihloissa ollaan oltu himppasen vajaa vuosi.

Kesälloma 344 kesällä 2010 010
Me tykätään penkkiurheilusta, reissaamisesta, ei-liian-hienosta ruuasta, talviurheilusta, nukkumisesta, saunomisesta, yöllisistä ajeluista ja muista hassuista päähänpistoista. Me tykätään toistemme musiikkimauista, joten autossa soi sulassa sovussa vuorotellen Backstreet Boys, Kaija Koo ja Linkin Park.

IMG_1912
Me mennään naimisiin kesällä 2015 ja ollaan ihan super onnellisia siitä. Me halutaan vanheta yhdessä ryppyiseksi ja pehmoisiksi mummuksi ja papaksi, jotka istuu kahden istuttavassa kiikkustuolissa. Ja mää haluan, että Joni-pappa käyttää talvilippistä.

Hääblogin alku

Heippa kaikille! Täällä kirjoittelee Kirsi, 24-vuotias morsian Jyväskylästä. En voi sanoa olevani kokenut bloggaaja, mutta olen minä aiemminkin blogia kirjoitellut. Blogikärpänen puraisi ensimmäisen kerran, kun keväällä 2012 Roomassa yliopistovaihdossa ollessani kirjoitin kuulumisiani vaihtariblogiini. Nyt kuitenkin kaipasin vielä toista paikkaa, jonne vuodattaa vielä siirappisempaa hömppää.

Mun pää nimittäin meinaa räjähtää siellä kuplivan häähömpän vuoksi! Pohdin pitkään, että kehtaanko vielä aloittaa hääblogia, häihin on kuitenkin vielä 707 yötä... ja sitten tajusin. Jos minulla on ollut pimeinä tunteina aikaa laskea, että häihini on 708 yötä, niin olen kipeästi häähömppäpurkautumisen tarpeessa.

IMG_2479

Ei vielä löytynyt hirveästi kesälle 2015 häänsä asettaneiden morsianten (eikä sulhojenkaan) blogeja, mutta eihän tätä ole kenenkään pakko lukea (paitsi minun sulhon, hehe). Ja sitten puolentoistavuoden päästä, kun muut 2015 -vuoden morsmaikut alkavat kahlata kuumeisesti hääblogeja, niin onpahan täällä ainakin valmista materiaalia, hih. Uuden blogin Peace, love and bubblegumin rinnalle perustin siksi, ettei kaikkia sen blogin lukijoita välttämättä kiinnosta meikäläisen häähössötys. Eikä hääblogeja selailevia välttämättä kiinnosta miten ajattelin H&M:ltä ostetun huivin yhdistää syksyllä.

Jos mietitte, miten se kipinä laskea öitä ja puhua häistä ja ajatella vain häitä iski juuri nyt? Kihloissahan ollaan oltu jo lähes vuoden päivät. No, siten se iski, että me mentiin ja varattiin hääpaikka ja sitä myöten lyötiin meidän hääpäivä lukkoon. Iiks. Niin jännittävää. En mää oikeasti vielä hoksaa, että oon morsian ja menossa naimisiin.

Nyt te mietitte, että se johtuu siitä, että siihen on vielä kaksi vuotta aikaa. Voipi olla, mutta pakkohan tässä on jo alkaa valmistautua. Mutta sanokaa mun sanoneen. Kaksi vuotta tulee hujahtamaan nopeasti. Niiin nopeasti. Ainakin tää kulunut vuosi on mennyt yhdessä hujauksessa, ja niin meni se vaihdossa vietetty puolikas sitäkin ennen. Sanokaa mun sanoneen...

Ja tervetuloa mukaan! Jätä ihmeessä viesti vierailustasi kommenttiboksiin, odotan niitä innolla ja vastailen kaikkiin. Lukijoiden kanssa höpöttäminen, kun on bloggaamisen paras puoli.

Olen kirjoitellut jo vähän esittelyä itsestäni ja meistä, joten palaillaan pian ja kuulette vähän enemmän, että millainen morsian (iik!) täällä ruudun toisella puolen kirjoittelee!

Blogi sairaslomalla

Moikka, ajattelin huilata, että blogiin ei ole ilmestynyt uusia kirjoituksia, koska kirjoittaja on sairastanut kovasti.

Kirjoittelua on ikävä, joten kun kunnossa ollaan niin palailen tänne uudella energialla. Blogissa en halua ruikuttaa, enkä jaksaisikaan.

Nauttikaa te ihanasta kesästä, kun sitä vielä riittää! Palaillaan toivottavasti pian, ihanat!