Tunteiden vuoristorataa

Arkisille kuulumispostauksille näytettiin joskus vihreää valoa, joten tämän päivän höpötykset kuuluvat siihen kategoriaan. Tänään on ollut ihan normaali päivä, mutta koko ajan on tuntunut sille, että tunteet on tosi pinnassa. Parit kyyneleetkin on hulahtaneet poskille ja pieniinkin asioihin on reagoinut jotenkin hurjan vahvasti. Joten kerronpa vähän, millaista vuoristorataa mun mielentilat on tänään olleet. Niin, ja alkuun on jo pakko sanoa, että ei, en ole paksuna (ihan vaan paksu, heh heh) tai tietääkseni muussakaan hormonimyllerryksessä.

IMG_7269

Tänä aamuna heräsin peloissani painajaisten täyttämän yön jälkeen, kesken taas yhden painajaisen. Olin juuri lähettämässä piilopaikastani tekstiviestejä rakkaimmille, sillä olin ihan varma, että kohta mut löydetään mun piilosta ja kuolen. Kuten aina, mun unet oli tosi vahvoja ja ahdistus kestikin yllättävän pitkään. Olo muuttui kuitenkin huomattavasti helpottuneemmaksi, kun sain aamuhalin ja vakuuttelut siitä, että olen ihan turvassa.

Sitten luin tämän kuun Oliviasta jutun isänsä omaishoitajana toimineesta naisesta ja tulin niin surulliseksi, että päivän ensimmäiset kyyneleet valahtivat poskille. Rakastan vanhuksia ja muutenkin haluan vaan, että kaikki ihmiset ovat onnellisia. Ikävöin erityisesti mummua, joka on viimeisimpänä menettämäni rakas. Kyyneleet kuitenkin kuivuivat, kun ajattelin sitä, kuinka mielettömän paljon mielettömän ihania asioita ja tyyppejä mun elämäss oikeen on. Ei näiden juttujen ympäröimänä voi olla muuta, kuin onnellinen. Oon saanut viikon sisään kukkiakin - kahdesti!

IMG_7286

Kun oli aika lähteä luennolle laiskotti mua ihan hirveästi, mutta tsemppasin kuitenkin itseni suorittamaan päivän oppivelvollisuuksia. Pääsin opettelemaan tänään xhtml -koodausta, ja mun sisäinen pikku nörtti oli aivan älyttömän innoissaan. Tämä ei ehkä ole kovin tunnollisen oppilaan merkki, mutta olin niin innoissani päivän aiheesta, että oli pakko jopa lähettää miehekkeelle sata tekstiviestiä mun koodari -taitoihini liittyen.

Koulupäivän jälkeen olin aivan totaalisen uupunut. Nälkäkin oli niin paljon, että meinasi kiukuttaa. En millään olisi jaksanut tehdä muuta, kuin pötköttää sohvalla peiton alla. Päätäkin särki. Kun kuitenkin potkin itseni köpöttelemään salille, polkemaan hetkeksi kuntopyörää ja sitten ähisemään pumppi -tunnille olin itsestäni ihan äärimmäisen ylpeä. Kävelymatkoilla soi korvissa tietenkin aivan mielettömän hyvää musiikkia, ja olinkin melkoisen huvittunut (ja huvittava!) kun huomasin jammailevani liikennevaloissa ja kävelyn lomassa, kun kuulokkeissa pauhasi Moves like Jagger ja Häissä (tiedän, että muitakin tästä innostuvia on ruudun takana, haha!).

tausta

(Muistattehan naiset aina poistaa meikit ennen urheilemista? Parempi näyttäytyä salilla näppynaamana kuin hikoilla tökötit nassussa - siitä vasta ällöyksiä seuraakin!)

Illalla tajusin myös, että tasan vuosi sitten, 19.2.2012, meikäläinen lähti vaihtoon. Tasan vuosi sitten saavuin pinkkien matkalaukkujeni kanssa itkien uuden kotini ovelle. Voi luoja, voin tuntea vieläkin sen kuvottavan kammotuksen tuntteen, mikä masussani silloin velloi. Vaihtoon lähdön muistelu oli kyllä taas yksi tunnemyrsky jo itsessään. Suru, kaipuu, riemu, ikävä, onnellisuus, kiitollisuus. Niin monia tunteita herättää tuo kokemus mussa edelleen.

Ja sitten vielä heitettiin äskön Greyn anatomian 7. tuotantokausi pyörimään töllöön. Ihan oikeesti, ei ole yhtään Grey -jaksoa, joka ei olisi koskettanut mua niin paljon, että kyynelehdin. Kuinka tunteikas voi oikeasti ihminen olla? Päivän lopputulemana täytyy vielä todeta, että olen väsynyt mutta onnellinen. Mulla on kyllä elämässä niin paljon hyvää, että vaikka väsyttäisi ja surettaisi välillä niin päivän päätteeksi on onnellinen, vaikka väkisin. Oman rakkaan kainaloon rauhoittuessa voi olla surullinen, uupunut, kiukkuinen, hysteerinen tai ihan miltä tahansa sattuukin tuntumaan.

IMG_7266

Elääkö kukaan muu tällaista vuoristorataa? Ja hei, kertokaa, että jotain muutakin itkettää Grey yhtä paljon, kun mua!

2 Kommenttia

  1. tosta tunnemyrksystä oih kyllä!!! koko vaihtarivuos oli sellasta tunnemyrskyä ja esim itken kans tosi helposti ja tunteet menee vuoristorataa ihan arkena tai jos joku stressaa ja varsinkin siellä vaihossa! kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihanaa, että joku muu kokee samaa! tunnistan ihan saman ittessäni, että vaihtoaika oli kaikista pahinta vuoristorataa, kaiken tunti niin älyttömän paljon voimakkaammin! :)

      oikeesti oon ihan onnessani, kun löysin kohtalontoverin :D

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥
Vastaan kaikkiin kommentteihin!