Iloinen inkkari

Tiistaita kaikille!

Onko teillä ollut tänään hyvä päivä? Toivottavasti on, sillä niin on mullakin! Tällä viikolla (ehkä ensimmäistä kertaa sitten yliopiston aloittamisen) alkaneet kahdeksan aamut vähän masentaa, mutta nyt ensimmäisellä viikolla on vielä ihan mukavaa, kun kahdeksasta kymmeneen on päivän ainoa luento. Se tarkoittaa sitä, että on koko päivä muulle tekemiselle ja tänään on vieläpä ollut yhteistä aikaa oman puoliskon kanssa, niin kyllä hymyilyttää.

Iltapäivän rankin aktiviteetti oli kaupassa käyminen. Kerrankin sai ruokakaupassa kierrellä rauhassa oikein luvan kanssa, kun Keljon Prismassa on parkkihalli ja autolle tekee tällaisilla keleillä ihan hyvää päästä välillä vähän sulamaan.

IMG_6606

Tänään oli harvinaislaatuinen päivä siinä mielessä, että aamulla en edes harjannut hiuksia ja ne meni silti noin hyvin! Otsahiukset ei kylä ihan olleet ihan mieleisellä tavalla, mutta mitäs pienistä, eihän ne pienetkään meistä. Eiliset kiharat oli kumminkin vielä ihan hyvällä mallilla, ottaen huomioon sen, että ne oli olleet päivän päätteeksi pari tuntia nutturalla ja nukuin myös kiharoilla, ihan vaan hiukset auki. Tuommoinen suttuinen hippikihara sopi tähän asuun myös hyvin.

Päivän asuna toimi Jim&Jillin loppuunmyynnistä otettu Objectin inkkarikuosinen mekkonen. En yleensä kestä yhtään tollaisia keskivartalon kohdilta löysiä malleja, jotka sitten istuvat jälleen vyötäröltä, mutta tällä kertaa se sytytti. Se taitaa tässäkin asiassa olla niin, että se olen ainoastaan minä itse, joka näkee, että semmoisissa vaatteissa näyttää jotekin paksummalta.

IMG_6613
IMG_6628

Tunikassa oli kumminkin kivat värit ja tuumasin,  että se sopii hyvin kesäkäyttöön, ja myös näin sukkahousujen kaveriksi. Tunikan väreihin sopien laitoin  äitin minulle ostaman Caring Hands rannekorun. Näitä myytiin joulun alla Jyväskylän kävelykadulla ja äiti sanoi lukeneensa Keskisuomalaisesta, että kävelykadulla ollut koju on oikeasti Caring Handsin, eikä vain samankaltaisia helmiä, ilman, että Ugandassa helmiä tekevät naiset saavat palkkaa. Olen ostanut aiemminkin irrallisia Caring Hands helmiä ja tehnyt niistä itse korviksia itselle ja lahjaksi, mutta nyt on yksi rannekorukin sitten!

IMG_6651


Tunika - Object
Sukkikset - Gina Tricot
Villatakki - Gina Tricot
Kengät - Tapas
Laukku - Firenzestä
Rannekoru - Caring Hands

Jo on aikoihin eletty myös siinä suhteessa, että meikäläinen on kaupassa päättänyt ostaa sukkahousut, jotka on jo valmiiksi rikki. Minä, joka aina kiroan sitä, että noin 80% meikäläisen sukkahousuista hajoaa ensimmäisellä käyttökerralla. Yleensä jo jalkaan vedettäessä. Mutta kerran kaupassa kävi niin, että ostin, kun halvalla sain. Ja ihan kivalta noi tällaisessa homssuisessa asussa näyttää muutenkin. Eivätkä muuten (alkuperäisiä kulutuksia enempää) repeytyneet ainakaan tällä ensimmäisellä käyttökerralla, jei!

IMG_6649

Tämä on ollut niin hyvä päivä, että toivottavasti jatkuu samalla tavalla. Illalla pitäisi mennä tuomaroimaan joukkuejakojen ensimmäistä päivää. Mutta eihän sellainen päivä kertakaikkiaan voi olla huono, jos saa juoda mansikka kaakaota kermavaahdolla. Nams!

IMG_6600WP_20130108_007

Vieläkö te kohtaatte innolla uuden vuoden haasteita vai väsyttääkö arkeen paluu? Kaikesta riemuilusta huolimatta kyllä muakin vähän väsyttää. Siksipä taidankin mennä hetkeksi mahan viereen makkaamaan eli ruokaperräisille!

10 Kommenttia

  1. Ihanan pirtsakka printti tuossa paidassa, näyttää tosi kivalle!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pirtsakan printin vuoksi taisin itsekin siihen ihastua! :)

      Poista
  2. Näättekö te Jonin kanssa koskaan :D Tuntuu että teillä on aina vaan omia menoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me aina silloin tällöin nähdään, älä huoli ;)

      Poista
  3. Kirsi miten sä laitat Flickrin avulla näitä kuvia tänne :D Itselläni kestää ikuisuus kun lataan kuvia bloggeriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, asiahan on niin, että se tyyli millä minä laitan ei luultavasti ole se helpoin ja nopein mahdollinen, mutta näin minä sen teen :D

      1) Otan esiin Flickristä haluamani kuvan, ja painan Share -namiskaa, josta "Grab the HTML code" -kohdasta nappaan kuvan HTML -koodin haluamassani kuvakoossa (sitä voi säätää siitä alta)

      2) Menen bloggerissa postausta kirjoittaessa "HTML" -välilehteen, (kun se yleensä on siinä "Luo" -välilehdessä, namiskat löytyy blogin nimen alta vasemmalta ylhäältä) ja sitten vain liitän sen Flickristä kopsatun HTML -koodin haluamaani kohtaan blogitekstiin. Se pitää vaan muistaa tehdä tossa HTML-välilehdessä, mutten blogitekstiin tulee vaan tekstinä se linkki :D

      3) Voilá! Flickriin ladattu kuva on blogitekstissä.

      Ei mitenkään äärimmäisen nopeaa ja vaivatonta tämäkään copy-pasteilu, mutta näin itse sen teen. Niin, ja kyllä ne kuvat jonkin aikaa sinne Flickriinkin latautuu! Mutta toivottavasti sait selkoa ja tästä oli apua :)

      Poista
  4. Oijoi, miten herkullisen näköistä kaakaota! :) Onko siinä kaakaojauheessa valmiiksi jotain mansikka-aromia, vai oletko lorauttanut kaakaon sekaan makusiirappia tai jotain vastaavaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ostin tässä syksyllä ihan puhtaana mielitekona kaupasta O'boyn mansikka-kaakaojauhetta ja oi nam se on niin hyvää!

      En ollut niin nokkela, että olisin kekkassut makusiirapilla maustaa, mutta nyt kun mainitsit, niin kaakao voisi olla aika herkkua vaikka lorauksella vanilja -makusiirappia, nams! :)

      Poista
    2. Hah, minun oli pakko keittää eilen illalla kaakaota termospulloon ja mennä hörppimään sitä kaivopuistoon, koska tämän postauksen luettuani teki sitä niin kovasti mieli! :D

      Poista
    3. Haha, just hyvä! Toivottavasti oli kiva kaakau-hetki! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥
Vastaan kaikkiin kommentteihin!