Pehmeää ja paljetteja

Kipaisin eilen kaupungilla pikaisesti aloittamassa tonttu-juttuja. Eli hankkimassa joululahjoja. Kävi tietysti perinteiset ja löyyi pakettiin käärittävien juttujen lisäksi vähän jotain itsellekin. Tai niin kuin selittelin tietysti kotona, tontut toi meille ensimmäisiä paketteja säilöön, ja ne antoi mulle pakettien säilytyspalkkioksi jotain pientä. Nimittäin ihanan ruskean, pehmeän, paljetein koristellun tuubihuivin.

IMG_5240IMG_5248IMG_5246
Huivi maksoi muistaakseni 12 euroa, eli ei ollut kalliskaan ja on kyllä saanut jo aika paljon käyttöä! Otetaan huomioon se, että huivi on ollut mun omistuksessa alle 24 tuntia, ja olen laittanut sen kotoa poistuessani kaulaan jo neljälle eri reissulle. Lasken välillä käyttötavaroiden hintaa käyttömäärän mukaan, ja jo alle vuorokaudessa olen saanut laskettua tuon huivin hinnan käyttökertaa kohden kolmeen euroon. Kuulostanko täysin sekopäälle, vai laskeeko joku muukin näin? Olen kyllä varma, että käyttöä tulee jatkossakin. Noin neutraali väri, tuommoinen harmaan ruskea, sopii hyvin kaikkiin takkeihin, huivi on kerrankin täydellisen mittainen tuubihuivi. Kaksi sopivan löysää kierrosta, niin, että huivin voi vetää myös mummo-hupuksi. Yleensä tuubihuivit on liian pitkiä. Ja sitten jos laittaa kolme kierrosta, niin tuntuu sille, että olisi niskatuki. Ja tätä yksilöä vielä piristävät paljetit. Tää tykkäis. Ja ois onnellinen.

IMG_5261IMG_5239
Seuraavan käyttökerran huivi saa parin tunnin päästä, kun suuntaan taas vetämään sunnuntai-illan treenit. Täytyy kyllä sanoa, että ei ihan hirmuisasti lämmitä mieltä lähteä valmentamaan sunnuntai-iltana. Kun muuten olisi vapaa päivä, kerrankin meillä molemmilla yhdessä, ja sitten illalla pitää vielä lähteä treeneihin. Onneksi tykkään valmentamisesta ja mun joukkueesta. Ja mitäpä tässä valittamaan, tänään on ollut kaikkiaan tosi kiva sunnuntai, käytiin kavereilla aamuteellä, laitetaan parhaillaan yhdessä ruokaa (kirjoittaa hän tietokoneen ääressä istuen) ja jää sinne iltaankin vielä myös rauhoittumisaikaa.

Onko teillä ollut mukava viikonloppu ja rauhallinen sunnuntai? Toivottavasti! Luulin muuten eilen koko päivän, että on sunnuntai, joten tänään tuntuu hassulle, kun on taas sunnuntai!

4 Kommenttia

  1. Ihanan huivin olet löytänyt! Mistä tuollaisia saa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan tuttua ja turvallista H&M:ää, mutta olen täysin rakastunut siihen :)

      Poista
    2. Vois käydä kattomassa löytyykö meidänkin H&M:ltä tuollaista, tykkään varsinkin tuosta sinun huppuideasta ja oon jonkun aikaa miettinytkin, että haluisin jonkun tuon tyylisen huivin :)

      Poista
    3. Toivottavasti löytyy, täällä Jyväskylässä niitä oli aikas paljon vielä tänäänkin, mutta nettikaupassa ei sen sijaan näkynyt.. :/

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥
Vastaan kaikkiin kommentteihin!