Päivän putelit

En pidä itseäni kosmetiikan suurkuluttajana. Minulla on kyllä aika paljon puteleita, mutta jotenkin ajattelen, että valtaosa niistä vaan pölyttyy kylppärin hyllyillä. Enhän minä oikeasti päivittäin käytä kuin välttämättömiä. Tänään, kun selailin Kicksin clubi-lehteä ja haaveilin taas kaikista ihanista vartalovoiteista ja huulivoiteista ja ja ja.. no, aloin sitten miettimään, mitä minä oikeasti tarvitsen!

Kävin sitten läpi eilen käytössäni olleen kosmetiikan. Ja herranjestas. Kyllähän sitä päivässä aika montaa putelia tulee tarvittua. Täytyy sanoa, että järkytyin kyllä vähän niiden määrästä. Käydäänpä läpi, mitä yhden päivän aikana tarvitsin.

IMG_3880
Aamu alkaa kasvojen pesulla. Äärimmäisen ärsyttävän hankalan ihoni takia kasvojen pesussa käytän aina vain apteekkituotteita. Aamuisin käytän pesuaineena ph-neutraalia ja hajustamatonta Lactacydiä. Ihotautilääkäri suositteli, että aamulla pesisin vain vedellä, tai korkeintaan tällä. Yön aikana ei iho niin kovasti likaannu, joten turha sitä on kovilla aineilla kiusata. Illalla pesen sitten Acon pesugeelillä. Kasvovetenä ja pääasiallisena kasvovoiteena on myös Acon Spotless -sarjan tuotteet. Silmänympärysiholle töpöttelen Herbinan valkoinen tee -silmänympärysvoidetta. Se ei tosiaan ole lempparituotteeni, mutta käytän sitä, kunnes raaskin ostaa jonkun oikeasti hyvän (eli valitettavasti kalliin).

IMG_3886
Nassun pesun ja hoidon jälkeen täytyy aamulla pestä myös hampaat, laittaa dödöä ja rasvata huulet ja kädet. Nykyään taas olen aivan ehdottoman koukussa käsirasvoihin. Ai miten niin nykyään taas? No, ennen rasvasin käsiäni koko ajan ja omistin yhtä aikaa ainakin viisi Lemon Juice & Glycerin putelia. Sitten lähdin vaihdoon, eikä sieltä saanut sitä, joten harvan varastojen täyttövälin vuoksi totuttelin vähempään käsirasvan käyttöön. Kotiinpaluun jälkeen palasin taas vanhoihin tapoihin. Sellaisella muutoksella, että olen ensimmäistä kertaa vuosiin ottanut käyttööni myös toisen käsirasvan rakkaan sitruunaisen rinnalle. Ystävä suositteli kovasti tätä Acon Rich Care -käsirasvaa, ja vähän häneltä sitä testailinkin ja tykkäsin. Se on vähän kevyempi, kuin Lemon Juice & Glycerin, joten välillä ihan tarpeellinen!

IMG_3890
Sitten nassu kuntoon. En todellakaan käytä meikkiä edes joka päivä, mutta eilen täytyi olla siistinä yliopistolla, joten nassukin oli ehostettava. En kumminkaan laittanut kuin ihan perus meikkipohjan, rajauksen ja ripsarin. Ensin vähän Garnierin Caffeine Roll-Onia tummia silmänalusia peittämään. Pohjalle Everyday Minerals Base, sillä kerrostamalla saa hyvin epäpuhtaudet piiloon. Päälle sipaus saman sarjan puuteria. Rajaukset Make Up Storen Eyeliner kakusta (itse saan muuten huulipunasiveltimellä parhaiten, haha!) ja ripsiin lemppariani, Lumenen Blueberry Volumea. Kulmat vielä kuosiin Lumenen kulmavahalla. Huuliin vähän väriä antamaan huulikiiltoa ja yliopisto-reissulle mukaan purkki vaseliinia.

IMG_3894IMG_3908
Hiusten kuntoon laittamiseenkin tarvitsin näköjään yllättävän paljon puteleita. TreSemmén lämpösuojaa koko kuontaloon ennen lämpörullien laittamista. Four Reasonsin lämpösuojasuihketta otsiksiin ennen suoristusrautakäsittelyä. Klippoteketin kuivashampoota otsiksiin rakennetta antamaan. "Koko komeus" vielä paikalleen lakalla.

IMG_3913
Eikä vieläkään ole käytetty riittävästi purkkeja, vaan koko komeus on vielä pestävä poiskin. Meikinpoistoaineen valinta ei varsinaisesti ole valinta, sillä tuo ripsari ei kertakaikkiaan lähde millään muulla, kuin Lumenen vedenkestävän meikin poistoaineella (aiheutti ongelmia myös vaihdon aikana). Kasvojen pesussa käy onneksi aamuiset purkit, mutta koska oli hiustenpesupäivä, tarvittiin Redkenin Clear Moisture shampoo ja hoitoaine. Perus Palmoliven suihkugeeli ja suihkun jälkeen syvän rakkauden siivittämänä Paul Mitchellin Super Skinny Serumia.

IMG_3920
Huh, nyt ollaan jo loppusuoralla, mutta suihkun jälkeen tämän korpun koivet on vielä hoidettava viimeisiään vetelevällä The Body Shopin mansikka bodybutterilla ja muuhun kroppaan Nivean normaalia Body Lotionia. Tätä läträän päivän aikana myös naamaan, jos tuntuu että ihoa kuivaa ja kiristää. Illalla vielä telkkaria katsellessa täytyy öljytä kynsinauhat.

IMG_3929

Siinähän se sitten oli. Eikä tämä päivä pitänyt sisällään kynsien lakkausta, hajuvettä, kuorintoja, hiusnaamioita tai erityistä erityistä meikkiä. Ja siitä huolimatta tarvitsin 30 eri tuotetta. Järkyttävä määrä puteleita! Vai mitä mieltä te olette?

4 Kommenttia

  1. Ei oo muuta sanottavaa kun että ohhoh! Todellisuus tulee ilmi vasta kun sitä mittaa jotenkin. Tässä tapauksessa laskee :D Pitäis varmaan itekin tarkastella oma 'lukema'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehillä luulisi tän lukeman olevan vähän pienempi kumminkin! :)

      Poista
  2. Sitä ei kyllä tule ajatelleeksi ollenkaan, että kuinka paljon sitä huomaamattaan käyttää kaikenlaisia purkkeja päivän aikana. Huh. Mulla olisi varmaan samoissa määrissä, en edes uskalla ajatella :D

    Ekan kerran vierailen blogissasi ja ihastuin. Liityn lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tällä tiedolla en määkään uskaltaisi enää ajatella, mutta on jo myöhäistä :D

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥
Vastaan kaikkiin kommentteihin!