Kenkäunelmia

Ensinnäkin terkkuja Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Odottelen täällä vielä reilun tunnin konettani, ja sitten suuntaan viikonlopuksi Ruotsiin tapaamaan tyttöjä, joihin tutustuin vaihdossa ollessani. Viikonloppu vietetään minun lisäkseni kahden tanskalaisem tytön kanssa Uppsalalaisen (kiva sana!) emäntämme kotikulmilla! Oon ihan super innoissani. Oon kuitenkin kirjoitellut juttuja valmiiksi joten ihan hiljaista ei täälläkään tule olemaan. Huippukivaa viikonloppua kaikille muillekin!

Sitten siihem varsinaiseen asiaan! Rakastan kuvitteellisia haasteita. Sellaisia jossa minulle annetaan jokin kuvitteellinen ja tilanne ja minun pitää miettiä miten toimisin niissä. Tänän tämä haastehullu päätti, että haastanpa itseni, ja miettiä miten toimisin erittäin elintärkeän kenkätilanteen kanssa. Kuvitteellinen itselleen keksitty haaste kuuluu näin: hyvä haltijatar antaisi minulle viidet kengät, mitkä tahansa, hinnasta välittämättä. Ainoa sääntö on, että minulla on yhteensä kymmenen minuuttia aikaa etsiä ne. Kuva koneelle talteen 10 minuutin sisällä ja ne ovat minun. Aika alkaa nyt.

Hui miten pelottava tilanne! Toisaalta ei kai tuollaisessa voi mokata, ainoastaan voittaa? Olin aika märätietoinen ja ehdin hyvinkin tallentaa koneelle viidet vain haaveeksi jäävät kengät. Ehkä pidemmällä ajalla harkitsisin uudestaan joitain valintoja, mutta jos ilmaiseksi saisin, ottaisin kyllä nämä kaikki riemusta kiljuen vastaan. Sitten vaan toivomaan, että joku haluaisi nämä minulle lahjoittaa. Yhdetkin kelpaa, hyvä haltijakummi!

tausta
Kuvat:   1.. Jimmy Choot 2. Loubutinit 3.Ted Bakerit 4.Oscar de la Rentat 5. Minna Parikka

Tietenkin kalliita kenkiä valitsemaan, kun kerta ilmaiseksi saisi. Yllättävän vähän blingiä tarttui koriini, vaikka ensimmäinen ajatukseni oli, että tähtäisin oikein övereihin avokkaisiin ja sandaaleihin. Selväähän oli, että etsin pelkkiä korkkareita.

1. Jimmy Choon punaiset Quiet patent-leather pumps -avokkaat tuovat mieleeni voimakkaasti Paholainen pukeutuu Pradaan -elokuvan kannen. En tiedä rohkenisinko ikinä laittaa näitä kenkiä jalkaani, mutta silittelisin näitä iltaisin mielelläni. Jimmy Choon kengät ovat yksi suurimmista materialistisista unelmista. Luulen myös, että Roomassa Via dei Condottilla edelleen jynssätään kuolaani Jimmy Choon putiikin ikkunoista.

2. Tiesin myös, että jos sitä mitkä tahansa kengät saa, niin onhan nyt yhdet punapohjaiset otettava. Vaikka väkisin. Christian Loubutinin Fifi Strass -kengät ovat muuten tästä lähtien virallset unelmieni hääkengät. Krhm, eiän se haittaa ketään, että ne maksavat yli 2000 puntaa, eihän?

3. Ted Bakerin satiiniset Keanah -rusettikengät ovat olleet haavelistalla jo pitkään. Nämä ei hinnan puolesta olisi edes mahdoton haave. Kaikista vaikeinta tässä on se, että näitä ei taida saada enää mistään. Aina saa haaveilla, ja en tuhlannut montaa minuuttia näiden valitsemiseen.

4. Tämä valinta on kaikista omituisin. Jos tästä vain kuvailisin unelmieni kenkiä, niin ne eivät olisi kyllä lähimainkaan sitä, mitä Oscar de la Rentan Scalloped Suede Pumps -kengät ovat. Mutta ei sen puoleen, vietävän suloisethan nuo ovat. Ottaisin enemmän kuin ilolla kenkäkaappiini aitoa mokkaa keltaiset  pipari-reunaiset rusettiavokkaat. Mutta en kyllä vähäisiä pennosiani alkaisi säästämään, jotta voisin käyttää 570 euroa niihin.

5. Viimeisellä valinnalla onnistuin vielä kannattamaan suomalaista, wuhuu! Minna Parikan ihanan naiselliset kengät sopivat makuuni. Parikoita omistan yhdet ja ne ainakin ovat myös hyvät jalassa. Kuvittelin haluavani Parikalta custard-nimiset kengät, mutta muistinpa väärin. Nämä korkeammat olivatkin nimeltään melt. Hyvä haltijatar, jos sinulla on vaikeuksia tavoittaa noita fuksian värisiä melt -kenkiä, en pahastu, vaikka toimittaisitkin ne mustan ja puuterin yhdistelmät. Kiitos.

Mitä tästä opimme? No ainakin sen, että paniikissa tekee valintoja joita jälkikäteen ihmettelee. Opimme kuitenkin myös sen, että jos kyse on ilmaisista kengistä, ei ne ihmeellisetkään valinnat kovin vaarallisia ole. Sen sijaan jos joudut sijoittamaan valintaasi omia pennosiasi koko asuntonne vuokran verran, suositelen harkitsemaan vähän enemmän, kuin kaksi minuuttia.

Vaikka tämä olikin yllättävän jännittävää, oli se myös aika hauskaa! Kokeile vaikka itse! Ja kerro ihmeessä mitä olet mieltä minun valinnoistani?

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥
Vastaan kaikkiin kommentteihin!